"Niin — löin hänet tainnoksiin, hänen astuessaan portaita alas. Iskin häneen takaapäin töyrytuolilla, joka oli portaiden käännekohdassa. Hän lensi alakertaan kuin pussillinen vanhoja saappaita."
"Mutta — kuulkaahan! Yleiset ihmistavat…"
"Ovat perin sopivia tavallisille ihmisille. Mutta tarkoitus olikin, Kemp, että minun oli päästävä ulos talosta valepuvussa hänen näkemättään. En voinut keksiä mitään muuta keinoa. Ja sitten laitoin hänelle suukapulan Ludvig XIV:n liiveistä ja sidoin hänet lakanaan!"
"Sidoitte hänet lakanaan!"
"Tein hänestä jonkinlaisen säkin. Se oli jokseenkin hyvä keino pitää tuota tomppelia peloissaan ja alallaan, ja hiton vaikea siitä olikin päästä ulos — saada pää mahtumaan nuoran kierteestä. Hyvä Kemp, teidän ei tarvitse tuijottaa minuun kuin olisin tehnyt murhan. Hänellä oli revolverinsa. Jos hän kerran olisi nähnyt minut, olisi hän voinut kertoa tuntomerkkini…"
"Mutta kuitenkin", sanoi Kemp. "Englannissa — nykyaikana! Ja mies oli omassa talossaan, ja te olitte — suorastaan ryöstämässä."
"Ryöstämässä! Hitto soikoon! Kohta te sanotte minua varkaaksi. Ette suinkaan te, Kemp, ole niin hupsu, että ajattelisitte noin ahtaasti. Ettekö voi ymmärtää asemaani?"
"Ja hänen myöskin!" sanoi Kemp.
Näkymätön Mies nousi äkkiä seisomaan. "Mitä te oikeastaan tarkoitatte?"
Kempin kasvoille tuli hieman kova ilme. Hän aikoi puhua, mutta hillitsi itsensä. "Ehkä sittenkin", virkkoi hän muuttaen äkkiä esiintymistapaansa, "teidän piti niin menetellä. Te olitte pinteessä. Mutta kuitenkin…"