"Tietysti olin pinteessä — helvetillisessä pinteessä! Ja hän sai minut vielä vimmastumaan vainoamalla minua pitkin koko taloa, ilvehtimällä revolverillaan, avaamalla ja lukitsemalla ovia. Hän oli kerrassaan raivostuttava. Ette suinkaan te moiti minua, vai mitä? Moititteko te minua?"
"En milloinkaan moiti ketään", vastasi Kemp. "Se on ihan sopimatonta.
Mitä sitten teitte?"
"Minun oli nälkä. Alakerrasta löysin leivän ja vanhentunutta juustoa — siinä oli enemmän kuin tarpeeksi ensi nälkään. Ryyppäsin vähän vedellä laimennettua viiniä ja menin sitten häthätää tekaisemani mytyn ohi — se pysyi vielä hiljaa — siihen huoneeseen, jossa oli vanhoja vaatteita. Ikkuna oli kadun puolella liasta ruskeiden verhojen peittämänä. Poikkesin kurkistamaan ulos niiden välistä. Ulkona oli päivä häikäisevän kirkas — vastakohtana tämän ikävän talon ruskeille varjoille. Kadulla oli vilkas liike — ohitseni kulkivat hedelmäkärryt, kaksipyöräiset ajoneuvot ja nelipyöräiset, joilla oli pino laatikoita, ja kalakauppiaan rattaat. Palasin takanani olevaan hämärään, väritäplien leijaillessa silmissäni. Kiihtymykseni alkoi taas väistyä asemani selvän arvioimisen tieltä. Huoneessa haisi hieman bensiiniltä, jota luullakseni oli käytetty vaatteiden puhdistamiseen.
"Aloin seikkaperäisesti tutkia tätä paikkaa. Päättelin kyttyräselän olleen jonkun aikaa yksin talossa. Hän oli omituinen olento… Keräsin vaatevarastosta kaikki, mitä mahdollisesti saatoin käyttää hyväkseni, ja sitten valitsin huolellisesti harkiten. Löysin käsilaukun, joka näytti tarpeelliselta, vähän puuteria, punamaalia ja kiinnelaastaria.
"Olin ajatellut maalata ja puuteroida kasvoni ja kaikki, mitä minusta puettuna voi näkyä, tehdäkseni itseni näkyväksi, mutta siinä oli se varjopuoli, että olisin tarvinnut tärpättiä ja muita apukeinoja ja melko pitkän ajan, ennenkuin olisin voinut sieltä poistua. Lopulta valitsin paremmanpuoleisen nenän, joka oli vähän kummallinen, mutta ei sen kummempi kuin useiden ihmisten, tummat silmälasit, harmaan poskiparran ja teko tukan. En voinut löytää mitään alusvaatteita, mutta niitä voisin ostaa myöhemmin. Toistaiseksi panin ylleni puuvillaisen kaavun ja sidoin kaulaani kashmirihuivin. Sukkia siellä ei ollut, mutta kyttyräselän saappaat olivat jokseenkin tilavat ja sopivat jalkaani. Eräässä myymälän pöytälaatikossa oli kolme puntaa kultaa ja noin kolmekymmentä shillingiä hopeaa. Lukitussa kaapissa, jonne murtauduin sisemmässä huoneessa, oli kahdeksan puntaa kultarahoina. Voin siis jälleen astua maailmaan hyvin varustettuna.
"Sitten minussa heräsi omituinen epäilys. Oliko ulkomuotoni todellakin säädyllisen näköinen? Katselin itseäni pienessä sänkykamarin kuvastimessa ja tutkin olemustani joka taholta huomatakseni jonkin unohtuneen raon, mutta kaikki näytti olevan kunnossa. Olin eriskummaisen näköinen, teatterimainen — näyttämötaituri — mutta varmaankaan en sentään luonnontieteellinen mahdottomuus. Saaden takaisin itseluottamukseni vein kuvastimen myymälään, vedin alas ikkunankaihtimet ja tarkastelin itseäni joka puolelta nurkassa seisovan kääntöpeilin edessä.
"Kului muutamia minuutteja, ennenkuin sain luontoni rohkaistuksi. Sitten avasin myymälän oven ja lähdin ulos kadulle jättäen pikku miehen selviytymään lakanastaan, milloin häntä halutti. Viiden minuutin kuluttua oli minun ja vaatekauppiaan välillä tusinan verta kadunkulmia. Ei kukaan näyttänyt tarkastavan minua kiinteämmin. Viimeinen vaikeuteni tuntui voitetulta."
Hän vaikeni taas.
"Ettekö enää ollut huolissanne kyttyräselästä?" kysyi Kemp.
"En", vastasi Näkymätön Mies. "En myöskään ole kuullut, miten hänen kävi. Luultavasti hän irroitti tai potkaisi itsensä ulos lakanasta. Solmut olivat jokseenkin lujat."