Hän vaikeni ja meni ikkunan luo katselemaan ulos.
"Mitä tapahtui tultuanne Strandille?"
"Oi! Pettymyksiä taas. Luulin vaivojeni olevan lopussa. Melkeinpä luulin voivani rankaisematta tehdä mitä halusin, kaikkea — paitsi ilmaista salaisuuttani. Niin ajattelin. Mitä tahansa teinkin ja millaisia seurauksia menettelystäni tulisikin, siitä en välittänyt. Minun oli vain heitettävä pois vaatteeni ja kadottava näkymättömiin. Ei kukaan voinut pidättää minua. Voisin ottaa rahaa, missä vain näkisin sitä. Päätin suoda itselleni uhkean juhla-aterian ja sitten asettua johonkin hyvään hotelliin ja hankkia uusia varoja. Olin hämmästyttävän luottavainen. Ei ole kovinkaan mieluista muistella, että olin aasi. Menin erääseen hotelliin ja olin jo tilaamaisillani puolisen, kun mieleeni juolahti, etten voinut syödä, jollen paljastaisi näkymättömiä kasvojani. Tilasin aterian ja ilmoitin tarjoilijalle, että tulisin takaisin kymmenen minuutin kuluttua, ja lähdin katkerin mielin ulos. En tiedä, lienettekö te koskaan ollut siinä asemassa, ettette olisi voinut tyydyttää ruokahaluanne."
"En aivan niin pahassa", sanoi Kemp, "mutta voin sitä kuvitella".
"Olisin voinut lyödä noita tyhmiä tomppeleita. Lopulta, ihan näännyksissä himosta saada maukasta ruokaa menin toiseen hotelliin ja tilasin yksityishuoneen. 'Kasvojani on kohdannut paha tapaturma', sanoin. He katsahtivat minuun uteliaina, mutta tietenkään se ei ollut heidän asiansa — ja niin sain lopulta aterian. Se ei ollut erikoisen hyvä, mutta riitti kuitenkin, ja syötyäni istuin poltellen sikaaria ja koettaen laatia toimintasuunnitelmaa. Ja ulkona alkoi taas pyryttää lunta.
"Mitä enemmän mietin asiaa, Kemp, sitä paremmin aloin käsittää, kuinka avuton ja kömpelö olento on Näkymätön Mies — kylmällä roskailmalla ja vilkasliikenteisessä sivistyneessä kaupungissa. Ennenkuin tein tämän mielettömän kokeen, olin haaveillut tuhansista seikkailuista. Sinä iltapäivänä tuntui kaikki pettymykseltä. Kävin ajatuksissani läpi kaikki ne asiat, joita ihminen pitää toivottavina. Epäilemättä teki näkymättömyys mahdolliseksi niiden saavuttamisen, mutta mahdotonta oli niistä nauttia senjälkeen, kun ne ensiksi oli hankkinut. Kunnianhimo — mitä hyötyä on ylpeydestä ja komeudesta siellä, missä ei voi esiintyä? Mitä hyötyä on naisen rakkaudesta, kun hänen nimensä pitää välttämättä olla Delila? Minulla ei ole mitään halua politiikkaan, maineen konnankoukkuihin, hyväntekeväisyyteen, urheiluun. Mitä oli tehtävä? Ja nyt minusta oli tullut vaatteisiin verhottu pöpö, kapaloitu ja siteisiin kääritty ihmisen irvikuva."
Hän vaikeni, ja hänen asentonsa ilmaisi hänen katselevan eri tahoille ikkunasta.
"Mutta kuinka te jouduitte Ipingiin?" kysyi Kemp, kovasti haluten saada vieraansa yhä puhumaan.
"Menin sinne työskentelemään. Minulla oli yksi toivo. Se oli puolittainen aate! Minulla on se vieläkin. Nyt se on täysin kypsä aate: kuinka pääsen ennalleen, palauttaakseni sen, mitä olen hävittänyt. Nimittäin sitten, kun haluan. Kun olen tehnyt kaikkea, mitä haluan tehdä näkymättömänä. Ja siitä nyt etusijassa tahdonkin puhella kanssanne…"
"Menittekö suoraan Ipingiin?"