Sosialismi ei ole edes määritellyt, millaiset ovat valtiollisen avioliiton ehdot, ja olisikin naurettavaa teeskennellä, että niin olisi. Tämä ei ole erityisesti sosialismin vika, vaan se on inhimillisen tiedon puute. Lukemattomissa kohdissa tätä sotkuista kysymystä ovat tosiasiat epäselviä. Sosialismi ei tarjoa minkäänlaista teoriaa avioliiton kestosta, tulisiko sen olla ehdottomasti koko elinajaksi, kuten roomalaiskatolisilla, vai, kuten eri protestanttisilla uskontokunnilla, tähän tai tuohon tapahtumaan asti, vai jopa, kuten Mr. George Meredith ehdotti muutama vuosi sitten, kymmeneksi vuodeksi. Näissä asioissa sosialismi ei päätä, ja on aivan kohtuullista väittää, ettei sosialismin tarvitse päättää. Sosialismi ylläpitää puolueetonta asennetta. Ja puolueettoman asenteen käytännöllinen vaikutus on se, että nämä seikat jäävät sellaisiksi, kuin ne ovat tällä hetkellä. Valtiolle eivät nämä kysymykset ole kovinkaan tärkeitä. Niin kauan kuin avioliittosopimus turvaa sopijapuolten terveyden ja hyvinvoinnin, ja asianmukaisen käytöksen jälkikasvun kyseessä ollen, ja niin kauan kuin heidän lapsensa sitä tarvitsevat, yhteisön vaatimukset lasten huoltajiin nähden ovat tyydytetyt. Tämä olisi todellakin minimiavioliitto, valtioavioliitto, ja minä puolestani en vaatisi mitään muuta laillisesta sopimuksesta. Mutta monet edustavammat sosialistit kuin minä kannattavat laillisesti sitovaa elinikäistä avioliittoa. Jotkut — mutta he tukeutuvat pääosin vanhempiin, epämääräisiin sosiaalidemokraattisiin opetuksiin — kannattavat löysempää sidettä. Ymmärtäkäämme selvästi, että olemme tässä puhumassa vain laillisesta avioliitosta - valtion osuudesta. Emme puhu siitä, mitä ihmiset tulevat tekemään, vaan kuinka paljon heidät pannaan tekemään. Suuri määrä typerää sekaannusta syntyy tämän unohtamisesta. Mitä tarvitaan enemmän kuin mainitsemani minimi, tulee käsittääkseni kyllä tarjotuksi — niin on aina tähän asti tapahtunut, jopa liiaksikin — tavan, uskonnon, sosiaalisen vaikutuksen, yleisen mielipiteen avulla.

Sillä ei liene aivan tarpeetonta huomauttaa lukijalle, kuinka vähän nykyisestä moraalikoodistamme on lain määräämää. Meillä on tosin Englannissa tiettyjä lakeja, jotka määrittävät avioliittosopimuksen ehdot, ankaria rangaistuksia kaksinnaimisesta ja muutamia vähäpätöisiä rajoituksia avioliiton ulkopuolella syntyneille. Mutta kenellekään ei ole lailllista pakkoa mennä naimisiin ja vielä vähemmän laillisia rajoituksia pätemättömille ja huolimattomille vanhemmille, joita asetettaisiin missä tahansa tieteellisesti järjestetyssä sosialismissa. Poistakaamme päästämme sellaiset ajatukset, että yksiavioisuus olisi nykyään lain määräämä. Niin ei ole. Meitä kielletään vain solmimasta tavallista avioliittoa useamman kuin yhden henkilön kanssa. Jos varakas mies valitsee yhtä monta jalkavaimoa kuin kuningas Salomon ja elää heidän kanssaan aivan avoimesti, niin laki (puhun siis Iso-Britanniasta) ei tee mitään estääkseen häntä tästä. Jos hän haluaa toteuttaa jonkinlaiset vihkimismenot, millaiset tahansa, muutamien tai kaikkienkin kanssa, hän voi niin tehdä, kunhan ei tahdo antaa sellaiselle toimitukselle laillisen avioliiton solmimisen leimaa. Ja jokaisella, joka tahtoo välttää laillisen avioliiton sidettä, on käytettävänään niin paljon petoksen ja halpamaisuuden mahdollisuuksia kuin hän suinkin voi toivoa. "Vapaa rakkaus" on nykyjään avoinna jokaiselle, joka sitä haluaa. Todellinen näitä seikkoja sääntelevä mahti on sosiaalinen vaikutus, julkinen mielipide, eräänlainen toisten ihmisten arvostelun taju ja tunto, joka kuuluu ihmisluontoon. Ja samat vaikuttimet ja harkinnat, jotka pitävät ihmisten elämää puhtaana nykyjään, tulevat vaikuttamaan entistä esteettömämmin sosialismin vallitessa, jolloin raha merkitsee paljoa vähemmän ja maine paljoa enemmän kuin nyt. Nykyaikainen sosialismi tarkoittaa elämänjärjestelmän ja inhimillisen aatekehän muuttamista, mutta ei suinkaan pyri tavoittamaan mahdotonta, muuttamaan ihmisluontoa ja hävittämään ihmisen sosiaalista herkkätuntoisuutta.

En tahdo kieltää, että nämä avoimet kysymykset ovat erinomaisen tärkeitä, että on vaativan välttämätöntä saada selville niiden totuus, pitipä ihminen sitä omana tai kaikkien omaksuttavana totuutena. Olen puolestani sitä mieltä, että niitä on pohdittava sosialistisesta teoriasta erotettuina ja etteivät ne missään tapauksessa kuulu sosialistisen politiikan piiriin. On epäilemättä mielenkiintoista keskustella rokotuksesta ja sen pakollisuuden oikeutuksesta ja otollisuudesta, kiistellä siitä, tuleeko syödä lihaa vai onko tyydyttävä kasvisravintoon, pohtia raitiovaunujen sähköjohdon soveliainta järjestelyä, kysymystä, tarvitaanko Thames-virralla talvisaikaan höyryaluksia, metallin tai paperin parempaa sopivaisuutta rahanvalmistukseen — mutta yksikään näistä asioista ei koske mitenkään sosialismin periaatteisiin. Meidän ei myöskään tarvitse ratkaista, onko Whistler, Rafael vai Carpaccio jättänyt meille teoksissaan tyydyttävälti kauneutta, tai kuka on suurin säveltäjä, Wagner, Scarlatti vaiko Beethoven, eikä ole edes välttämätöntä ratkaista puolestamme kysymystä, onko Shakespearen teosten kirjoittaja Bacon, millään määrätyllä tavalla, vaikka omaksummekin sosialismin.

Vakavammista asioista puhuakseni mainitsen vielä, että on olemassa kiihkeitä teologeja, jotka tahtovat tehdä sosialismin ja kristillisyyden toistensa ehdottomiksi vastakohdiksi, tahtovat kahlita sosialismin jonkin erinomaisen ennaltamääräysopin yhteyteen ja väittävät, ettei kristitty voi olla sosialisti eikä sosialisti kristitty. Tässä ovat kuitenkin kysymyksessä eri tasot. Eräässä merkityksessä sosialismi on uskonto; minulle se on uskonto siinä mielessä, että se tarjoo ihmiselle epäitsekkään tehtävän, määrää hänen kantansa tuhansissa epävarmoissa seikoissa, tyydyttää lukuisien ihmisten sielussa elävää hartaan kiintymyksen kaipuuta. En kumminkaan käsitä, minkätähden ei minkä tahansa kristillisen tunnustuksen kannattaja, apostolisesta uskontunnustuksesta alkaen, voisi täydestä sydämestään antautua suorittamaan tätä suurta sosiaalista uudestirakentamistyötä. Ihmisen, joka uskoo todelliseen ja persoonalliseen Taivaaseen, ei suinkaan silti tarvitse kieltää maata, sen murhenäytelmää, sen suruja ja loistavia mahdollisuuksia. Hän vain uskoo hiukan kouraantuntuvammin kuin minä, siinä kaikki. Jumalaa isänään pitävien ihmisten veljeyden tehostaminen näyttää minusta loogillisesti johtavan yksityisomistuksen aiheuttamien vaurioiden torjumiseen — toisin sanoen sosialismiin. Koska kerran rikkaan nuorukaisen käskettiin luopua omaisuudestaan, jos tahtoi seurata Kristusta, koska opetuslasten käskettiin jättää isänsä ja äitinsä, näyttää minusta naurettavalta, jos kristillisyyden väitetään sotivan sosialismin molempia tärkeimpiä yleistyksiä vastaan — sitä, joka koskee olioiden omistamista, ja toista, joka koskee henkilöiden omistamista. Roomalaiskatolinen kirkko tosin on valitettavasti julistanut, että sosialismi (tai ainakin Socialismus) on sen uskolaisilta kielletty; mutta sosialistien ei suinkaan tarvitse suorittaa vastaavaa typerää tekoa. Meidän sosialistien tulee joka tapauksessa pitää älylliset rajamme avoimina. Sama kirkko, joka nyt riitelee sosialismia vastaan, riiteli aikoinaan astronomiaa ja geologiaa vastaan, ja astronomit ja geologit jatkoivat omaa työtänsä. Uskonto ja astronomia ovat kaikesta huolimatta yhä vielä olemassa samassa maailmassa toistensa rinnalla. Ja Vatikaanin observatorio, ohimennen sanoen, nauttii erikoista kunnioitusta oivallisen astronomisen valokuvaustaitonsa vuoksi. Rooman kirkon mainitsema Socialismus ei kenties lopultakaan tarkoita sosialismia sellaisena kuin tuo nimi englanninkielessä ymmärretään; se kenties merkitsee vain Euroopan manteren dogmaattista ja kristillisyyttä vastustavaa sosialismia.

En kehoita suhtautumaan välinpitämättömästi niihin seikkoihin, jotka olen tässä syrjäyttänyt sosialismiin kuulumattomina. Ihmiset ovat kiistelleet ja tulevat toivottavasti edelleenkin kiistelemään kiihkeän innokkaasti mainitunlaisista kysymyksistä, mutta sosialismin ei tarvitse hämmentyä heidän päätöksistään. Me voimme kulkea tietämme kohti sosialismia, voimme saavuttaa sosialismin, sivistyneen valtion, vastattiinpa noihin suuriin tai pieniin kysymyksiin kuinka tahansa.

SEITSEMÄS LUKU

HÄVITTÄISIKÖ NYKYAIKAINEN SOSIALISMI KAIKEN OMAISUUDEN?

1.

1.

Selitettyämme edellisessä luvussa melkoisen määrän sosialismin ja kodin suhdetta koskevia väärinkäsityksiä ja väärän tulkinnan mahdollisuuksia, kiinnitämme nyt hiukan enemmän huomiota vallitsevaan omaisuusteoriaan ja sanomme tarkalleen, millä kannalla nykyaikainen sosialismi siinä suhteessa on.