Seikka on ilmeisesti se, ettei sosialisti, tahtoipa tai ei, kykenisi kerrassaan hävittämään persoonallista omaisuutta paremmin kuin ihmisen maksaa. Ihmisen persoonallisuuden avartuminen hänen itsensä ulkopuolelle on yhtä luonnollinen ja vaistonomainen asia kuin syöminen. Mutta vaikka maksa onkin välttämätön elin, ei silti ole syytä laajentaa sitä epämukavan suureksi, ja jos syömisvaisto onkin kukistumaton, ei ylensyöminen kumminkaan ole puolustettavissa. Nykyaikainen sosialisti on sitä mieltä, että vallitsevaa persoonallisen omaisuuden aatetta on suunnattomasti liioiteltu ja asiaankuulumattomasti avarrettu sellaisiin olioihin asti, joiden ei pidä olla yksityisomaisuutta; toisaalta hän mielellään myöntää, että tuo aate on sosiaalisessa suhteessa erinomaisen hyödyllinen ja toivottava, kun se tyytyy omiin rajoihinsa.

Useat niistä vanhemmista kirjailijoista, jotka olivat "sosialisteja ennen sosialismia", esimerkiksi Platon ja Thomas More, epäilemättä poistivat yksityisomaisuuden kerrassaan. He olivat äärimmäisiä kommunisteja, ja samoin oli useiden varhaisempien sosialistien laita. Moren Utopiassa ei ovia käynyt sulkeminen, ne olivat aina avoinna; ihmisillä ei ollut yksityistä huonettakaan. Nämä varhaisemmat kirjailijat tahtoivat tehostaa itsensäkieltämisen välttämättömyyttä ihanteellisessa valtiossa, hämmästyttää ja hämmentää, ja tulivat siten tehostaneeksi liikaa. Varhaisimman ajan kristityt olivat ilmeisesti melkein täydellisiä kommunisteja, ja Amerikassa suoritettu mielenkiintoinen kristillisen sosialismin (tai paremmin sanoen epäortodoksisen kristillisyyden lajin) koe, Oneida-yhteisö, oli menestyksellisesti kommunistinen joka suhteessa useiden vuosien aikana. Mutta nykyaikainen sosialisti ei ole kommunisti, nykyaikainen sosialisti, joka sepittää sosiaalisen uudestirakentamisen ohjelmaa koko maailmaa ja kaikkia luonnetyyppejä varten, tietää sellaiset haaveet kerrassaan mahdottomiksi toteuttaa ja tietää sitäpaitsi, kuinka suurta inhimillisen persoonallisuuden ja erikoisuuden uhraamista sellaiset ihanteet edellyttävät.

On muistettava, että "omaisuus" on hiukan epämääräinen sana. Ehdotonta omaisuutta on tuskin olemassakaan — ehdotonta siinä mielessä, että sen käyttäminen olisi täysin rajoittamaton; melkein kaikki omaisuus on epätäydellistä ja suhteellista. Ihminen ei omista nykyisten lakien vallitessa ehdottomasti omaa henkeänsäkään; häntä kielletään tekemästä itsemurhaa ja rangaistaan, jos yrittää. Hän ei saa esiintyä loukkaavan likaisesti eikä sopimattomasti puettuna; hänen ruumiinsa vapaa käyttö on rajoitettu. Talon, maa-alueen ja tehtaan omistaja on kaikenlaisten rajoitusten alainen, hänen tulee noudattaa esimerkiksi rakennusjärjestystä, ja samoin on hevosen tai koiran omistajan laita. Ei ole myöskään olemassa omaisuutta, joka on vapaa verotuksesta. Nykyaikanakin omaisuus on rajoitettu asia, ja on hyvä pitää tämä mielessään. Se voidaan määritellä "siksi, mitä voi käytellä miten haluaa", vain erinäisin erikoisin rajoituksin, ja valtiolla näyttää niinmuodoin olevan ainakin laillinen oikeus lisätä rajoitusten määrää ja muovata niiden laatua. Äärimmäinenkin yksityisomaisuus on rajoitettu eräillä sen tervettä ja inhimillistä käyttöä koskevilla säädöksillä.

Siinä mielessä on jokaisella täysi-ikäisellä henkilöllä nykyaikana omaisuutenaan oma persoonansa, vaatteensa, kojeensa, esimerkiksi polkupyöränsä ja urheiluvälineensä. Aivan samassa mielessä hänellä olisi omaisuutensa sosialisminkin vallitessa, mikäli ovat puheena mainitunlaiset esineet. Sellaisiin olioihin kohdistuva omistuksentunto on melkein vaistomainen; pienet poikani, toinen viiden, toinen kolmen vuoden ikäinen, tietävät lelujen ja varusteiden ollessa kysymyksessä erinomaisen hyvin, mitä merkitsee "minun" ja (melkein, joskaan ei täysin yhtä selvästi) "sinun". Nykyaikainen sosialismi ei varmaankaan taivu kumoamaan näitä luonnollisia taipumuksia enempää kuin asian koskiessa kotia. Nykyaikainen sosialismi taipuu itse asiassa paljoa pikemmin takaamaan ja turvaamaan tätä luonnollista omistusta. Hän ei myöskään aio siepata rahoja ihmisten taskuista. On kyllä totta, että varhaisemmat ja äärimmäiset sosialistiteoreetikot havaitsivat kommunismissaan rahan tarpeettomaksi, mutta en usko nykyisin olevan ketään edustavaa sosialistia, joka ei myönnä, että valtion täytyy maksaa ja saada rahaa, että raha on inhimilliselle vapaudelle välttämätön. Rahan hahmottomuus, sen rajaton muunnettavuus, suo sitä kuluttaville ihmisille sellaisen valinnan ja itsensä ilmaisemisen mahdollisuuden, joka olisi käsittämätön sen puuttuessa.

Kaikkea sellaista omaisuutta sosialismi tulee vastaansanomatta kannattamaan, samoin kirjojen ja esteettistä tyydytystä tuottavien esineiden, huonekaluston, miehen tai naisen hallussa olevan huoneiston tai asuinrakennuksen ja heidän talousesineittensä yksityisomistusta. Se tulee kannattamaan suurempaa määrää yksityisomaisuutta kuin työväenluokkaan kuuluvalla henkilöllä meidän päivinämme yleensä on. Se ei myöskään estä säästämistä eikä keräämistä, elleivät ihmiset mieluummin kuluta ansaitsemiaan — eikä sen tarvitse kieltää rahanlainaamistakaan. Aivan toinen kysymys on, suostuuko se nykyjään sallittuun koronkiskomiseen. Kun maailman jokapäiväiset tarpeet on tyydytetty tieteellisen julkisen järjestelyn ja yhteisen luonnonomaisuuden nojalla, jää epäilemättä vielä suuri joukko uusia ja epävarmoja kokeita edellyttäviä toimia ja yrityksiä varsinaisen valtiollisen toiminnan rajojen ulkopuolelle. Asiaaharrastavat ja varakkaat henkilöt varmaan sijoittavat osakkeenomistajina liikoja rahojansa sellaisiin yhtiöihin, joissa vastuuvelvollisuus on rajoitettu, saaden hyötyä tai joutuen häviölle aivan moitteettomalla tavalla. Taivun kuitenkin epäilemään, tuleeko olemaan vielä silloinkin obligatioita, hypoteekkejä, prioriteettiosakkeita ja muita sellaisia keinottelua palvelevia erotuksia enempää kuin korkoakaan missään muodossa. Rahanlainaajan tulee varautua kärsimään häviötä samoinkuin saamaan voittoa — siinä on epäilemättä se moraalinen laki, joka kieltää koronkiskomisen; hänen ei sovi sallia iskevän vaikeuksiin joutuneen liikkeen suonta vaatimalla auttamattomia prosenttejansa ja siten saattavan puille paljaille tavallisen osakkeenomistajan, yhtä vähän kuin maanomistajan tulisi sallia saattavan puille paljaille vuokralaisensa, joka ei kykene vuokraa maksamaan. Niin opetti aikoinaan kristillinen kirkko, ja minä en tunne katolisen kirkon henkisen kehityksen vaiheita kyllin tarkoin voidakseni sanoa, milloin se on muuttunut siksi, mikä näyttää nykyjään olevan: korkoavaativan maanomistajan ja koronkiskurin edustajaksi ja sosialismin vastustajaksi. Niin opettaa nykyinen sosialismi. Jos koronkiskontaa tulee ollenkaan esiintymään sosialistisessa valtiossa, jos maksua on armotta vaadittava takaisin eräissä tapauksissa, niin sellainen tehtävä nähdäkseni kuuluu yksin valtiolle. Valtio tulee olemaan kaiken kerätyn omaisuuden ja kaikkien liikeyritysten ainoa pankkiiri ja samoin ainoa maanomistaja ja palo-, tapaturma- ja vanhuudenvakuutusliike. Raha-asioissa, samoinkuin julkisen palveluksen ja hallinnon alalla, se tulee puoltamaan ihmissukua, jokaisen yksilöllisen sattuman ja seikkailun takana piilevää pysyväistä oliota.

Jälkeenjätetty omaisuus, toisin sanoen valta testamentata ja oikeus periä, tulee sekin jäämään lievennetyssä muodossa vallitsevaksi sosialistisessa valtiossa. Ei ole minkäänlaista syytä, joka sitä vastustaisi. Esimerkiksi perintökappaleiden puolesta puhuu voimakas luonnollinen tunne; meidän mielestämme poika voi hyvinkin omistaa — vaikka hänen ei suinkaan mielestämme pitäisi myydä — niitä isälle kuuluneita esineitä, jotka isä tahtoo hänelle jättää. Syntyperästä ylpeileminen on kunniallinen asia, se merkitsee omiin veriheimolaisiin kohdistuvaa kiintymystä, ja minä toivon, että vielä tuhannen vuoden kuluttua joku jälkeläinen säilyttelee aarteenaan meidän päiviltämme polveutuvaa käytännöstä poisjäänyttä vaakunakilpeä tai haalistuneen kudelman kappaletta. Ihminen, joka vihaa perinnäisiä erioikeuksia, voi silti kunnioittaa sukupuuta.

Leskellä, naisella samoinkuin miehelläkin, on ilmeisesti eräänlainen luonnollinen omistusoikeus siihen omaisuuteen, joka on ollut hänen ja vainajan yhteinen, kotiin, puutarhaan, soittovälineisiin, kirjoihin ja muihin kotoisiin olioihin. Nykyisin me yhdeksässä tapauksessa kymmenestä ajamme lesken tiehensä, hän jää nimellisesti entisen kodin omistajaksi, mutta hänen täytyy se joko vuokrata kalustettuna tai myydä, siirtyä asumaan johonkin täyshoitolaan tai ahtaaseen vuokra-asumukseen.

Jokin määrä kerättyjä rahojakin voi periytyä ystävälle tai sukulaiselle. Se on yleistä hyötyä koskeva kysymys; sosialismi on luopunut kaikista ehdottomista väitteistä sellaisissa seikoissa ja tarkastelee näitä ongelmia nyt yksityiskohtaisina kysymyksinä, jotka vaativat hienojen erojen huomioonottamista. Me tahdomme vapautua pedanttisuudesta. Nykyaikainen sosialisti pyrkii säilyttämään kaikkea sitä omaisuutta, joka on persoonallisuuden laajennusta, ja pyrkii hävittämään sitä liiallista omaisuutta, joka antaa ihmisen valtaan lähimmäisten ravinnon ja tarpeet, maan, teollisuuskoneiston, toisten ihmisten kodit, koronkiskurin vaatimukset ja kaiken tuon perimisen. Terveellisiin määritelmiin taipuvat sosialistit sanovat hyväksyvänsä sellaisen omaisuuden, jota käytetään ja kulutetaan, ja vastustavansa vain "tuotannonvälineiden" yksityisomistusta, mutta minä puolestani en halua turvautua ylen täsmällisiin määritelmiin. Yleinen tarkoitus on riittävän selvä, erikoistapaus vaatii erikoista sovellutusta. Me nykyaikaiset sosialistit vastustamme verrattain pienen kaikkien omaisuutta anastavan yksilöryhmän luonnotonta omaisuutta, koska tahdomme nähdä valinnan ja yksilöllisen ilmaisun tilaisuutta kaikissa näissä omaisuutta koskevissa asioissa.

2.

Minä taivun ajattelemaan — mutta huomautan samalla puhuvani asiasta, joka ei kuulu nykyaikaisen sosialistisen kirjallisuuden tekstiin — että sosialismi yksityisomaisuutta poistaessaan tuo korvaavaa ainesta luomalla oikeuksia. Sosialismi tulee epäilemättä kumoamaan maan ja luonnollisten ainesten sekä kasattujen teollisuusvarojen yksityisomistuksen toimien itse kaiken maan omistajana ja kaiken pääoman haltijana, mutta se ei merkitse, että me kaikki tulemme olemaan valtion vuokralaisia, joiden vuokrasopimus voidaan purkaa milloin tahansa. Sosialistinen valtio tulee erittäin todennäköisesti tunnustamaan parannuksia suorittavan hallussapitäjän ja hyödyllisen vuokraajan oikeudet. On ilmeisesti sekä oikeata että yleishyödyllistä, jos henkilöllä, joka ottaa haltuunsa maa-alueen ja tekee sen arvokkaaksi — esimerkiksi muuttamalla sen viinitarhaksi — on oikeus saada pitää sitä turvallisesti huostassaan ja jos se voidaan häneltä ottaa ainoastaan poikkeustapauksissa ja runsaasta korvauksesta. Jos henkilö maanviljelys- tai puutarhaviljelystilan vuokrattuaan tuntee haluavansa siinä uurastaa ja myöhemmin siinä levätä vaivoistaan, en luule järkevän sosialismin vastustavan tätä viiniköynnökseen ja viikunapuuhun kohdistuvaa kiintymystä. Jos se ehdottomasti vastustaakin vapaata maanomistusta, se ei varmaankaan kiellä vuokrallapitämistä. Ja luulenpa, että valtio voi osoittautua monessa suhteessa jalommaksi ja tunnekykyisemmäksi maanhaltijaksi kuin kukaan yksityinen.