Toisellakin tähän liittyvällä alalla sosialismi voi varsin hyvin suvaita yksityisomaisuutta, laadultaan niin hienoa, että yksityisen maanomistuksen alla huokaileva Britanniamme voi suoda sellaista ainoastaan aivan pienelle vähemmistölle. Tarkoitan sen talon yksityistä omistamista, jossa henkilö asuu… Antautuakseni tässä aivan omavaltaisiin mietteisiin taivun ajattelemaan, että tulevaisuudessa noudatetaan kahta rinnakkaismenetelmää koteja rakennettaessa. Monet henkilöt tulevat aina tarvitsemaan asuntoja, jotka he voivat vuokrata pitemmäksi tai lyhyemmäksi ajaksi ja joita he eivät mitenkään omista. Nykyjään sellaiset henkilöt asuvat keinottelijain rakentamissa surkean vaateliaissa huvilamaisissa rakennuksissa, kehnoissa maalaishökkeleissä ja vuokrataloissa, jotka meidän aikanamme rumentavat koko Englantia. Sellaisia asumuksia toimittavat sosialistisessa tulevaisuudessa varmaan paikalliset viranomaiset, mutta ne tulevat olemaan hyvien arkkitehtien suunnittelemia kauniita ja kunnollisia taloja, joita on helppo pitää puhtaina ja valoisina, ilmavina ja mukavina, sivistyneiden ihmisten koteja, nähtäviksi kelpaavia jalossa ja järjestetyssä maailmassa. Mutta sitäpaitsi tulee olemaan varakkaita yksityishenkilöitä, jotka sellaiseen asiaan luonnostaan taipuen rakennuttavat itselleen kodin ruveten valtio-maanomistajan vuokralaiseksi. Heilläkin tulee olemaan melkoinen määrä omaisuutta, joka voi avartua oikeudeksikin — ellei testamenttausoikeudeksi, niin ainakin oikeudeksi mainita mahdollisten vuokraaja-seuraajiensa joukosta se, jolle suovat etusijan…

Kokonainen sarja omistustuntoja liittyy vielä virallisiin velvollisuuksiin ja vastuunalaisuuteen. Henkilöitä, jotka ovat toimineet kunnollisesti jollakin alalla, ei voida helposti temmata siitä irti. Terveydenhoitoa valvovaa lääkäri-virkamiestä, opettajaa, joka on kaupungissa jakanut oppia miespolven ajan, miestä, joka on saanut aikaan julkisen puutarhan, liittää moraalisen oikeutuksen side heidän työhönsä koko elämän ajan. Nykyisissä oloissa ei ole niin laita. Tiedän, kuinka helppo on sanoa, että tämä kaikki on hallinnollinen ja yksityisseikkaa koskeva kysymys.

Epäilemättä. Mutta sittenkin on tärkeätä esittää se tässä selvästi, tehdä ilmeiseksi, ettei sosialismin tulo tuhoa sellaista ihmisen ja hänen suorittamansa työn samastumista, joka on aivan luonnollinen ja suotava, vaan että tätä elävää ja oikeudenmukaista omistuksentuntoa, jos mitään, tullaan sosialismin vallitessa rohkaisemaan ja sen vaatimuksia tukemaan. Nykyisenä aikana tämä erikoisen eloisa omistuksentunto jätetään usein kerrassaan huomioonottamatta. Joka päivä kuulee kerrottavan miehistä, jotka ovat työllään perustaneet liikkeisiin kokonaisia uusia osastoja, miehistä, jotka ovat hankkineet työnantajilleen suuria aineellisia arvoja, miehistä, jotka ovat uhranneet elämänsä teollisuuskoneistolle ja jotka on sitten viskattu syrjään, joko siitä syystä, että heidän tuottamansa hyöty on vähentynyt olemattomiin, persoonallisen loukkaantumisen vuoksi, tai jotta saataisiin sijaa suosikeille, työnantajan pojalle, serkulle tai kenelle tahansa, minkäänlaisesta vetoamisesta välittämättä ja antamatta mitään korvausta. Yksityisomistus on itsevaltiutta; parhaimmillaankin se on piilevää vääryyttä kaikissa sellaisissa seikoissa.

Ajateltakoon vielä taiteilijaa ja keksijää, joiden nykyaikana täytyy ylen usein myydä alkuasteillaan olevat keksintönsä välittömän toimeentulonsa vuoksi. Keinottelijat ottavat haltuunsa nämä aloitetut työt ja havaitsevat ne toisinaan arvottomiksi, toisinaan taas löytävät niistä suunnattomien rikkauksien lähteitä. Arvon määrittely ei ole missään muussa asiassa vaikeampi kuin luovan työn ollessa kysymyksessä; vain harvat nerot ovat saaneet heti tunnustusta, ja taiteen, kirjallisuuden ja keksintöjen historia on täynnä Chattertoneja ja Savageja, jotka ovat tuhoutuneet ennenkuin tunnustus tuli, ja Dickensejä, jotka ovat epäviisaasti myyneet itsensä. Ajateltakoon, millainen suunnaton sosiaalinen hyöty asiasta koituisi, jos luovan työn tekijällä olisi jo nyt ehdoton oikeus saada osansa hänen työnsä ansaitsemasta tunnustuksesta. Sosialismin vallitessa se olisi koko elämän ajan hänellä — ja maailmalla, ja hän voisi sitä valvoa. Hänellä olisi vapaus lisätä, muovata, uudistaa.

Kaikilla näillä aloilla nykyaikainen sosialismi pyrkii luomaan ja vahvistamaan omistusta ja oikeuksia, käyttäjäin omistusta ja luovan työn suorittajan oikeuksia. Se tahtoo poistaa aivan toisenlaista omistusta: luotonantajan, panttilainaajan, maanomistajan ja koronkiskurin, ostelijan, pelikeinottelijan, yksinoikeudenanastajan ja muilla mailla oleskelevan maan- tai kiinteistönomistajan yksityisomistusta ja vaatimuksia… Sosialismi ei itse asiassa hävittäisi mitään varsinaista omaisuutta, vaan yksinomaan sen näennäisomaisuuden, joka jonkinlaisena noidanluomana harhakuvana ryöstää meitä kaikkia.

3.

Kun tässä pohdimme sosialistista omaisuuteen suhtautumista, lienee syytä tarkastella erästä pientä vastaväiteryhmää, joka usein esitetään sosialismia vastustavalta taholta. Viittaan erikoisesti erääseen vaikeaan seikkaan, vähäisen kelpo miehen säästöjä koskevaan.

Jos lukija on vähänkään perehtynyt tähän kiistakirjallisuuden haaraan, hän luultavasti tietää, kuinka tämä ikävä asia esitetään. Meille kuvaillaan uskomattoman uuttera, hyvä ja kunnollinen köyhä mies; hän on tehnyt työtä, on säästänyt, ja hänellä on vihdoin vanhojen päiviensä varalle muutamia yhtiön osakkeita, "kappale maata" tai kenties huoneisto jossakin asuntoyhtiössä. Tahdommeko — sosialismin vastustaja on tukehtua mielenliikutukseen — muuttaa maailmaa niin, että riistämme häneltä sen?… Sosialismin vastustaja hillitsee itsensä ankarasti ponnistaen ja siirtyy sitäkin liikuttavampaan asiaan… leskeen![14]

Otaksun edelliseen kappaleeseen sisältyvän varmoja vakuutuksia, jotka antavat lukijalle parempaa tietoa tästä asiasta. Tämä säästäväiseen vähäiseen mieheen, leskeen ja orpolapsiin kohdistuva huolekkuus näyttää minusta kaikkein vilpillisimpiin sosialismia vastustaviin väitteisiin kuuluvalta. Mies, "joka on säästänyt muutamia puntia", köyhä leski ja hänen lapsensa, jotka pitävät kiinni jonkin maakappäleen yksityisomistuksesta, on työnnetty esiin turvaamaan tilanomistajan ja rahamiehen apajoita. Tarkastamme tässä tosiasioita nähdäksemme, kuinka nykyinen talousjärjestelmämme todellisuudessa käsittelee köyhän miehen "sijoituksia".

Se ei ensinnäkään takaa pienelle sijoittajalle hänen säästöjensä varmaa säilymistä. Hän tulee sijoitusmaailmaan vähätietoisena, herkkäuskoisena ja ymmärtämättömästi epäilevänä, ja hänen luokkansa joutuu alinomaa ja järjestelmällisesti menettämään vähät varansa. Jokainen asioitatunteva henkilö voi todistaa, että toinen suuri rahaliike toisensa jälkeen nielee pienet sijoitukset. Moni valtavan suuri, kunnianarvoiselta näyttävä yritys käyttää liikepääomanaan satojatuhansia puntia, jotka on jaettu muutamaan tuhanteen tavalliseen osakkeeseen, määrättyyn lukuun prioriteettiosakkeita ja obligatioita. Se aloittaa toimintansa kukoistavana, tavallisista osakkeista saadaan muutamina vuosina seitsemän, kahdeksan, kymmenen prosenttia. Vähäinen kelpo mies tahtoo pitää huolta leskensä tulevaisuudesta ja omista vanhuudenpäivistään hankkimalla näitä arvossapidettyjä arvopapereita. Osakkeiden hinta nousee yli nimellisarvon ja siirtyy sitten hitaasti ja varmasti ensimmäisten keinottelevain omistajain käsistä säästörahojaan sijoittavan yleisön huostaan. Sitten alkaa hidas, tyyni aleneminen, ylimääräiset osingot loppuvat, osakkeiden hinta kutistuu nopeasti. Ajateltakoon sellaista tapausta kuin suuren British Electric Traction Companyn, jonka osakkeet maksoivat aluksi kymmenen, kohosivat sitten suunnilleen yhteenkolmatta (21 1/8) ja joiden arvoksi nyt (lokakuussa 1907) merkitään suunnilleen kaksi puntaa. Sen kuusiprosenttiset prioriteettiosakkeet ovat liikkuneet neljäntoista ja viidentoista ja puolen välillä. Sen tavalliset osakkeet edustavat kaikkiaan 1,333,010 ja prioriteettiosakkeet 1,614,370 punnan pääomaa, joten jo tässä yhdessä ainoassa liikkeessä näemme ilmaantuvan ja taas häviävän enempää kuin kahta miljoonaa puntaa vastaavan näennäisarvon ja todella häviävän suunnilleen puolet siitä määrästä. Ei tarvitse kovinkaan tarkoin tuntea maailmaa tietääkseen, että suurimman osan tuosta summasta olivat yritykseen sijoittaneet keskisuuruisten ja pienten omaisuuksien haltijat, joilla ei ole tietoa rahamaailman todellisista olosuhteista.