Kun keskiluokan mies sitten epätoivoissaan kääntyy pois nähdessään edessään suuren kilpailijansa, joka nielee hänet niinkuin iso turska pienemmän veljensä, ja kääntyy valtion puoleen, niin hänen edessään on veroseteli; valtio näkyy hänelle välittömimmin veronkantajan ja leppymättömien vaatimusten hahmossa. Verotaakka rasittaa epäilemättä erikoisesti juuri häntä, koska hänen luokkansa on heikoin kaikista taksoitettavista. Hänen alapuolellaan olevat luokat ovat joko liian köyhät verotettaviksi tai poliitisesti liian tehokkaat sitä sietääkseen. Hänen yläpuolellaan oleva luokka omistaa suurimman osan maailman omaisuutta, mutta omistaa myöskin sanoma- ja aikakauslehdet, jotka ovat välttämättömät sosiaalisen oikeuden pohtimista varten, ja hän huomaa käyvän huokeammaksi, jos maksaa vaaliaikana vapaaehtoista veroa vaaliplakaattejansa varten vuokraamastaan lauta-aidan pinnasta kuin jos ottaisi kantaakseen pienen miehen taakan. Viimeksimainittu häilyy näiden kahden puolueen välillä, ensin toisen sitten toisen vastakohtana ja kerrassaan avuttomana ja tehottomana. Niin myllynkivet jauhavat, ja niin ollen näyttää siltä kuin ne jauhaisivat, kunnes niiden välissä ei ole mitään, kunnes on toisaalla muutamien harvojen käsiin kerääntynyt organisoitu omaisuus ja toisaalla köyhälistö. Niin ainakin opetti Karl Marx Pääoma-teoksessaan.
Mutta kun sanomme keskiluokan häviävän, tarkoitamme, että se tulee häviämään luokkana. Siihen kuuluvat yksilöt ja lapset jäävät eloon, ja koko tapahtuma ei ole läheskään niin kohtalonomainen kuin marxilaiset tahtovat meille uskotella. Ne uudet suuret järjestöt, jotka astuvat entisten pienten yritysten sijaan, eivät ole kaikki yksityisomaisuutta. Suuria liikkeitä voidaan hoitaa eri tavoin. Keskiluokan jäsenen tulee välttämättä kiinnittää huomiotaan näihin vaihtoehtoihin, jos hän tahtoo mitenkään vallita omaa tulevaisuuttaan. Ajateltakoon esimerkiksi teurastajan asemaa. Kohtalon kirjaan on ilmeisesti kirjoitettu, että pieni yksityinen teurastushuone, pieni itsenäinen teurastajan myymälä, joka harjoittaa paikallista ostoa ja myyntiä, tulee välttämättä häviämään. Teurastus tulee tapahtumaan yksinomaan jossakin suuressa, hyvinjärjestetyssä keskuksessa, ja sieltä liha jaetaan myymälöihin, jotka ilmeisesti tulevat toimimaan vain välittävinä liikkeinä. Sellaisen suuren teurastus- ja lihanjakoliikkeen voi omistaa joko ryhmä yksityisiä liikkeenharjoittajia, jotka toimivat omaksi hyödykseen — siinä tapauksessa on valtion välttämättä pidettävä yllä kannattamatonta tarkastaja-armeijaa, jonka toimena on valvoa, että liike pysyy soveliaan puhtaana ja rehellisenä tai sitä voi johtaa julkinen arvovalta. Edellisessä tapauksessa nykyinen teurastaja tai hänen poikansa tulee olemaan teurastajana tai kauppiaana yksityisomistajien palveluksessa, jälkimmäisessä tapauksessa hän toimii julkisen arvovallan palveluksessa. Tämä koskee yhtä hyvin maidonmyyjää, pienen tehtaan omistajaa, rakentajaa ja satoja muita ammatteja. Heidän kaikkien täytyy tulla liitetyiksi suurempaan järjestöön, heidän täytyy muuttua palkatuiksi miehiksi oltuaan aikaisemmin itsenäisiä liikkeenharjoittajia, ja tätä asiainkehitystä vastaan ei auta taistella. On tosiaankin epäiltävää, kannattaisiko keskiluokan jäsenen menestystään silmälläpitäen yrittää taistella sitä vastaan. Mutta useilla julkisen palveluksen aloilla — lihan, maidon, leivän hankinnassa, liikenteen, asunto-olojen ja maanomistuksen, kasvatuksen ja tutkimuksen ja yleisen terveydenhoidon piirissä — on vielä avoin kysymys, tuleeko suuren organisation olla yhteiskunnan omistama, yhteiskunnan tarkastuksen alainen ja alinomaa yleisen silmälläpidon ja arvostelun korjaama, vai tuleeko sen olla yksityisten huostassa, tuleeko erittäin rikkaiden omistajien muodostaman pienen ryhmän sitä johtaa yksinomaan omaksi hyödykseen. Vaihtoehdot ovat plutokratia ja sosialismi, joiden välille keskiluokan mies jää epäröiden ja toimettomana paljoa kummastakaan välittämättä ja senvuoksi saaden vain vähän huomiota osakseen kummaltakin taholta. Hän jää siihen tilaan, koska ei ole tajunnut oman ongelmansa todellista laatua, koska vielä kohtalon välittömästi uhatessa uskoo, että muutoksen pyörät voidaan jollakin tavoin pysähdyttää ja hänen nykyinen elämänkantansa säilyttää.
Ajattelen, että jos hän voisi vapautua tuosta mahdottomasta vanhoillisuudestaan, hän samalla käsittäisi etujensa olevan valistuneen työväenluokan-miehen etujen kanssa samassa linjassa — toisin sanoen pikemmin sosialismin kuin kapitalistisen kilpailun suunnassa, että hän voi parhaiten käytellä hänelle vielä jääneitä kasvatuksellisia ja sosiaalisia etuja rupeamalla sosialistisen liikkeen vapaaehtoiseksi johtajaksi sen sijaan, että esiintyisi sen pelontuimana vastustajana. Minun mielipiteeni mukaan on hänen asiansa edistää sen valtiollisen ja kunnallisen koneiston kehkeytymistä, johon sosialisti ennakolta viittaa, ja taata itselleen, pojilleen ja tyttärilleen asianmukainen asema ja vaikutusvalta hallinnossa. Hänen ei pitäisi pyrkiä vähentämään sitä yhteisten kulunkien taakkaa, jonka nojalla pidetään huolta kasvatustoimesta ja asunto-olojen parantamisesta, kuljetetaan ja suojataan häntä ja hänen lapsiansa, vaan tulisi päinvastoin pyrkiä iloisesti sitä lisäämään samalla toimien tarmokkaasti siirtääkseen sen painoa niiden erittäin rikkaiden henkilöiden leveille hartioille, jotka ovat toistaiseksi väistäneet heille kuuluvaa osaa. Toinen mahdollisuus on se, että hän jatkaa yhteiskunnallisen omaisuuden ja julkisten palvelusten itsepintaista vastustamista. Siinä tapauksessa nämä asiat välttämättä muodostuvat siksi monopolisoidun omaisuuden pohjaksi, jolle tuleva plutokratia rakentuu. Keskiluokan jäsen joutuu kaikesta huolimatta verojen ja kilpailun vuoksi menettämään itsenäisyytensä ja muuttuu siinäkin tapauksessa palkkalaiseksi, mutta toisenlaisen käskijän ja toisenlaisten sosiaalisten olosuhteiden vallitessa.
Kumpi on parempi käskijä — demokraattinen valtio vai miljoonainomistajien "yhtymä?" Kumpi suo lapsille paremman sosiaalisen ilmakehän — plutokratia vai sosialismi? Niin pitäisi keskiluokan miehen itseltään kysyä.
Plutokratia ilmenee epäilmättä useille varsin kiehtovana. Thomas Love Peacockin ja vielä selvemmin W.H. Mallockin teoksissa näette sen katsantokannan sievästi esitettynä. Kansan suuri enemmistö asuu uutterana ja tuottavana joukkiona jossakin, ja varakas, joutilas ja hienostunut vähemmistö elelee avaroissa kodeissaan, käytellen, milloin haluaa, erinomaisia museoita, kirjastoja ja kaikkia sivistyksen tarjoamia välineitä, siirtyy kaupunkiin, keskittyy Parisiin, Lontooseen ja Roomaan ja matkustelee maailmalla. Idealisti taipuu luonnostaan näiden ulkonaisessa katsannossa suuripiirteisten, ylellisten, voimakkaiden eläjien puoleen. Heidän voimavaununsa, lentokoneensa ja huvijahtinsa herättävät pelkoa ja kunnioitusta kaikissa maailman kolkissa. Sanomalehdet ovat täynnä heidän jalojen tekojensa ylistystä. He suosivat taiteita ja kirjallisuutta samalla väljähdyttäen niitä poistamalla sen liian ankaran nykyisten tosiasioiden tehostamisen, joka tekee monet olemassaolevat tuotteet karuiksi ja epämiellyttäviksi. Keskiluokan perintätapaa tulee jatkamaan taloudenhoitajien, vuokraajien, liikkeenjohtajien ja päällysmiesten, sihteerien ja muiden sellaisten muodostama kunnioitettu ja kunnianarvoinen ihmisluokka. Kirjailija ja taiteilija tulevat viettämään elämäänsä mukavan riippuvaisuuden tilassa, kahden luokan välisenä renkaana, rikkaan miehen halvimpina vieraina ja hänen ylimpinä palvelijoinansa. Ihmisten suurta joukkoa ruokkivat huolettoman voimallisesti ja melkoisen säästävästi Chicagon teurastuslaitokset, maantuotteita vallitsevat trustit, suuret panimot, vesijohtoyhtiöt ja muut; heidät järjestetään elämään teollisuuden vaatimusten mukaisesti ja huolellisen silmälläpidon alaisina. Heidän henkisistä tarpeistaan pitävät huolta rikkaiden kannatusta nauttivat kirkot, heidän ruumiillisia vaivojaan vaimentaa hyväntekeväisen avun toivo, heidän elämäänsä luovat iloa ja seikkailua rikkaan miehen pöydältä putoavat muruset. He kerääntyvät joukoittain katselemaan automobiilien ja lentokoneiden kilpailua. Sellaisessa maailmassa on runsaasti vastakohtia eikä siitä myöskään puutu puhtaan seikkailun hohdetta. Jokainen älykäs nuori mies voi toivoa herättävänsä jonkun mahtavan henkilön huomiota, kohoavansa johonkin korkeaan luottamustoimeen, jopa pääsevänsä vihdoin osakkaaksi, palvelevaksi apulaisplutokraatiksi. Voi käydä niinkin, että hän saavuttaa sangen mieluisan aseman kirjallisten tai taiteellisten ansioittensa nojalla. Kauniilla tytöllä, kyvykkäällä keskiluokan naisella, voisi olla vieläkin loistavampia ja romanttisempia mahdollisuuksia.
Plutokratian tarjoamaa värikkyyttä ja tapahtumain runoutta ei käy kieltäminen, ja vaikka ne seikat eivät minua kiehdo, voin hyvin ymmärtää, kuinka ne vaikuttavat mr Mallockin taipuisampaan ja vastaanottavampaan mieleen. On kuitenkin olemassa vastakkaisiakin näkökohtia. Plutokratia, kuten on huomautettu, taipuu joko muuttumaan edistymättömäksi, yritteliäisyyttä vierovaksi ja jähmeän autokraattiseksi tahi kehittelemään pakonalaisuutta ja tyytymättömyyttä ajautuen siten kohti caesarismia. Jälkimmäinen vaihtoehto oli Rooman tasavallan kohtalona ja voi kenties tulla myöskin Amerikan nuoren plutokratian osaksi. Britannian kehittyvä plutokratia sitävastoin tulee olemaan rodultaan suuressa määrin semiittinen, samoinkuin Kartagon, ja voi Kartagon plutokratian tavoin vastustaa sellaisia insurgenttitaipumuksia.
Se plutokraattisesta mahdollisuudesta. Jos tämä kehitysura on jostakin syystä keskiluokan miehelle epämieluinen, niin hän voi kääntyä toisaalle ja kohdata kauniita lupauksia, mutta paljoa enemmän epävarmuutta kuin plutokratian tiellä. Plutokratiaa maailma on nähnyt ennenkin; nykyaikaisen sosialismin periaatteiden mukainen kansanvaltainen kulttuuri olisi uusi aloite maailman historiassa. Se on asia, joka ei tule itsestään, sen täytyy ilmaantua ihmisten yhteisen kestävän siveellisen ja älyllisen ponnistuksen tuloksena. Ellei sellaista ponnistusta tapahdu, jos asiat jatkuvat samoinkuin tähän saakka, niin plutokratian tuloa ei voida välttää. Uskon varmaan, ettei alaluokan mies voi yksinään suorittaa menestyksellisesti tätä ponnistusta; jos hän jää vaille avustusta ja opastusta, voidaan häneltä odottaa ainoastaan kouristuksentapaisia sosiaalisen nousun yrityksiä, jotka onnistuessaan (kuten Ranskan vallankumouksessa) tai epäonnistuessaan (kuten Rooman tasavallan kapinaliikkeet) johtavat lopulta Napoleoniin tai Caesariin. Nykyaikainen sivistyksemme eroaa kuitenkin kaikesta aikaisemmasta sikäli, että nyt koko väestö osaa lukea ja että äly ja vapaa asioiden pohtiminen on yleinen ihmisten suuressa joukossa. Vain aika voi osoittaa, millaisia ymmärryksen, johtajakyvyn ja poliittisen toiminnan mahdollisuuksia paremmin kasvatetussa keskiluokassamme piilee. Käykö se kohta määrittelemään menettelynsä suuntaviivoja? Jääkö se järjestymättömäksi ja passiiviseksi vai muuttuuko se älykkääksi ja päättäväiseksi järjestyneen yksityisomaisuuden ja järjestyvän valtion myllynkivien, plutokratian ja sosialismin välissä, joiden vastakohta on tärkein sosiaalinen ja poliittinen tosiasia nykyisessä maailmassa?
2.
Lienee hyödyllistä liittää tähän selostus eräästä nykyaikaisen sosialismin mahdollisuuksia koskevasta näkökannasta, joka liittyy läheisesti edellisessä kappaleessa esitettyihin asioihin, mutta johtuu toisesta näkökulmasta ja vetoo toiseen keskiluokan ryhmään. Lainaan tähän kappaleen Magazine of Commercen syyskuun numerossa 1907 julkaistusta kirjoituksesta, joka sai tämän kirjoittajan laatimaan selittävän vastauksen.
"Se seikka, että mr Grayson, sosialisti, on jälleen valittu parlamentin jäseneksi Colne Valleystä, on saattanut sosialismia koskevan kysymyksen yleisen mielenkiinnon esineeksi. Mr Pete Curranin menestys Jarrowissa suunnilleen kuukausi sitten ja useiden Labour Partyn jäsenten palautuminen viimeksi pidetyissä yleisissä vaaleissa aiheutti enemmän tai vähemmän asiaankuulumatonta keskustelua sosialismista mahdollisena käytännöllisen politiikan tekijänä etäisessä tulevaisuudessa, mutta mr Grayson voi epäilemättä lukea ansiokseen, että hänen menestyksensä Colne Välkyssä on saattanut sosialismia koskevan kysymyksen yhdellä iskulla ihan etualalle. Nyt on vaikeata jättää sosialismi huomioonottamatta, hylätä se muutamien hurjapäiden oikkuna ja päähänpistona. Colne Valleyn tulos voi edustaa samanlaista tulosta monissa muissa valitsijakunnissa, joissa niinsanotun työväenluokan valitsijat ovat lukumäärältään voitolliset. Ottaessamme huomioon, että ruumiillisen työn tekijät ovat maan valitsijakunnassa enemmistönä, sellainen mahdollisuus ei näytä kovin kaukaiselta, edellyttäen, että sosialismin johtajat kykenevät järjestämään mahdollisuutensa ja saavat työväestön liittymään laajan ja huolellisesti valmistetun ohjelman kannattajiksi. Siinä suhteessa voi Colne Valleyn tulos varsin hyvin suoda heille sen opastuksen ja yllytyksen, jota he ovat kaivanneet. On muistettava, että Labour Partyn johtava ryhmä on myötätunnoiltaan nimenomaan sosialistinen, joten voidaan sanoa tapahtuneen aloitteen hallituskoneiston saattamiseksi sosialistisen liikkeen johtoon.