Uusia maailmoita vanhojen sijaan - H. G. Wells

KESKILUOKAN JÄSEN, LIIKEMIES JA SOSIALISMI.

Liitän tähän muutamia huomautuksia kysymyksestä, johon edelläoleva asianpohdinta luonnostaan johtaa, nimittäin siitä, kuinka tulee käymään sen sekalaisista aineksista kokoonpannun yhteiskunnanosan, jota mainitaan keskiluokan nimellä.

Keskiluokan olemattomiin jauhaminen on jatkunut jo sata vuotta tai kauemminkin. Minun mieltäni se alkoi kiinnittää — jopa aivan liiaksikin — jo poikaiällä. Isäni oli eräs niitä pienten myymäläin omistajia, jotka ovat joutuneet toisaalta suurliikkeiden, toisaalta kasvavien verojen ahdistamiksi, ja minä oivalsin jo polvihousukaudellani, mikä vaara meitä uhkasi. "Tämä ei lyö leiville", sanottiin. "Tämä myymälä, johon olemme rahamme sijoittaneet, ei milloinkaan maksa niitä takaisin. Kukaan ei näytä ymmärtävän, mitä tapahtuu, eikä ole ketään, joka meitä neuvoisi tai auttaisi. Mitä teemmekään?"

Lukuunottamatta sitä seikkaa, että ihmiset nyt alkavat hiukan ymmärtää, mitä se kaikki merkitsee, sama kysymys on satojen pienten kauppiaiden, mutta myöskin kaikenlaisten pienten ammatinharjoittajien, lääkärien, asianajajien, pienten sijoitusten varassa elävien henkilöiden, kirjanpitäjien, jotka huomaavat vanhenneensa ja joutuvansa syrjäänsyöstyiksi uuden, paremmin opetetun sukupolven saapuessa kilpatanterelle, yksityisopettajien, täysihoitolain pitäjien, huoneidenvuokraajien ja muiden samanlaisten vastattavana. He kaikki huomaavat epämääräisesti jotakin enempää kuin vain henkilökohtaista epäonnistumista, liikettä joka suuntautuu heitä ja kaikkia heidänlaisiaan vastaan, tuntevat tarvetta "tehdä jotakin" itsensä ja lastensa hyväksi, jotakin muutakin kuin myymälässään tai "paikassaan" pysyttelemistä — eivätkä tiedä, mitä tehdä! Mitä heidän tulee tehdä?

Ennenkuin tuohon kysymykseen vastaamme, tarkastamme, mikä oikeastaan sillä tavoin jauhaa keskiluokkaa olemattomiin. Onko se tapahtuma, jonka voimme pysähdyttää? Voimmeko järjestellä myllynkivien liikettä? Jos voimme, tuleeko meidän niin menetellä? Ja ellemme voi tai jos päätämme, ettei maksa toistaiseksi vaivaa, mitä voimme tehdä lievittääksemme tätä säälimätöntä, hidasta köyhdytys- ja tuhoamisprosessia, jonka esineenä oleva ihmisluokka oli aikoinaan yhteiskunnan selkäranka? Tämä ei ole pelkkä humaanisuuden vaatimus, se on kysymys, joka koskee valtiota kokonaisuudessaan. Sen seikan, että keskiluokan miehen täytyy elää yhä kasvavan taloudellisen huolen ja ahdistuksen alaisena, ärtyneenä ja masentuneena, täytyy vaikuttaa erinomaisen vahingollisesti kansakunnan yleiseen henkeen ja haitata sen tulevaisuutta. Eräs vaikutus on ilmeinen Britannian nykyisessä politiikassa. Uudet vaalit koskevat yhä nimenomaisemmin kulutusta, ja verojen alentamista koskevat lupaukset työntävät yhä selvemmin syrjään kaikki muut näkökohdat. Mitä merkitsee valtakunta tai kasvatus henkilöille, jotka huomaavat vajoavansa auttamattomasti velkaan? Mitä edellytyksiä on millään rakentavalla suunnitelmalla sellaisen valitsijaväen keskuudessa, joka on hitaasti uppoamassa taloudelliseen suohon?

Se prosessi, joka on johtanut keskiluokan näihin vaikeuksiin, on monisyinen, mutta oleellisimmalta seikalta näyttää se, että useimmissa inhimillisissä asioissa on tapahtumassa mittakaavan vaihdos, että melkein joka alalla astuvat suuret järjestöt erillisten yksilöllisten ponnistusten sijaan. Suunnilleen sataviisikymmentä vuotta sitten olivat yhteisön ainoat rikkaat jäsenet muutamat suuret maanomistajat ja jotkut pankkiirit; muita liiketoimia hoitivat vähäiset varakkaat ja riippumattomat miehet. Työväki oli usein erittäin köyhää ja kurjaa, huonostipuettua, vailla jalkineita, asui kehnoissa suojissa niukalla ruoalla, mutta kaikesta huolimatta oli olemassa keskiluokan keskuudessa melkoista elämänmukavuutta ja vaurauttakin. Maaseudulla oli kukoistavia maatiloja toinen toisensa vieressä, jokainen provinssikaupunki oli oma pieni maailmansa, jossa asui uutteroita liikemiehiä ja ammatinharjoittajia; teollisuudesta huolehtivat vielä etupäässä vähävaraiset henkilöt, joilla oli käytettävänään vain muutamia työmiehiä, mestari, kisälli ja oppipojat tekivät työtä yhdessä; jokaisessa kaupungissa oli jokin yksityinen oppilaitos, itsenäinen lääkäri ja muita sellaisia henkilöitä, jotka viettivät mukavaa, keskinkertaisen hyvinvoipaa elämää. Koko välitysliike oli vähäisten itsenäisten ajuriliikkeen harjoittajien huolena; laivaliike oli satojen pienten laivanvarustajien hallussa. Lontookin oli vain toisia suurempi provinssikaupunki. Se oli itse asiassa aristokraattien vallitsema keskiluokanmaailma; myllynkivet olivat tuskin alkaneet pyöriä.

Sitten aljettiin käyttää koneita ja höyryvoimaa, ja niin tuli alulleen se suuri mittakaavan vaihdos, joka jatkuu vielä meidän päivinämmekin erottaen yhä kauemmaksi toisistaan herran ja palvelijan ja avartaen yhä enemmän järjestysmuotoja ja sosiaalisten menetelmien aluetta. Asian silmiinpistävimpänä ilmauksena oli aluksi puolittain kotoisen käsiteollisuuden väistyminen tehdasmaisesti järjestetyn teollisuuden tieltä, eräiden kauppiaiden ja tehtaanomistajien omaisuuden kasvaminen suurten maanomistajien omaisuuden tasalle ja muiden heidän luokkaansa kuuluvien vajoaminen palkkalaisen asemaan. Yhtiötoiminnan kehittyminen yhtä rintaa tämän kanssa loi uudenlaisen yhteenliittymisen muodon, joka kykeni ryhtymään paljoa suurempiin yrityksiin kuin kukaan varakas yksityishenkilö — varallisuus vanhan mittakaavan mukaan määriteltynä. Sitten seurasi suuri liikenne-elämän kehittyminen saavuttaen toistaiseksi huippukohtansa rautateiden ja höyrylaivojen nojalla, jotka tekivät lopun vanhojen kaupunkien erillisyydestä ja toivat kaukaisimpienkin seutujen henkilöt ottamaan osaa kilpailevaan liike-elämään. Suuria uusimallisia kaupunkeja, joissa oli puoli miljoonaa asukasta ja enemmänkin, kasvoi nopeasti kaikkialle Eurooppaan ja Amerikkaan. Euroopan suuret kaupungit näet eivät ole vanhempia kuin New York, ja Lontoon East End ja eteläosa on tuskin Chicagoa vanhempi. Kauppa samoinkuin tehdasteollisuuskin alkoi keskittyä suuriin laitoksiin, ja suurten tukkuliikkeiden toiminta alkoi korvata entistä yksilöiden kesken tapahtunutta ostoa ja myyntiä. Julkisen opetuksen tarpeen käydessä näiden muuttuneiden olosuhteiden vuoksi pakottavaksi alkoivat yksityisten koulumestarien toimintaa korvata jättiläisjärjestot, (Britanniassa) vanha National School Society ja British School Society ja vihdoin valtion kasvatustoimi. Niin hävisivät entiset vauraat keskiluokan ammatit uuden kehityksen pakon alla.

Asian kehitys jatkuu yhä, ja sen lopullinen tulos on jokseenkin selvä. Vanhat pienet tehtailijat ovat joko hävinneet tai joutuneet työskentelemään nälkäpalkoilla ja painumaan kehnoimpiin kortteleihin; vanha ajurinliikettä harjoittava majatalonpitäjä ja tavallinen ajomies ovat köyhtynet ja työntyneet kerrassaan syrjään rautateiden ja suurten kuljetusliikkeiden tieltä; aikoinaan kukoistavaa liikettä harjoittanut pikkukauppias elää nykyisin vain niistä murusista, joita suuret jakeluliikkeet tai suurliikkeiden haaraliikkeet ovat hänelle jättäneet. Teekomppaniat, ruokatavara- ja tupakkayhtiöt tekevät vanhan yksityismyymälän olemassaolon epävarmaksi ja uuden yrittäjän mahdollisuudet olemattomiksi. Rautatiet ja raitiotiet siirtävät kaupan pienten kangas- ja rautakauppain ovilta keskuksissa sijaitseviin hyvinvarustettuihin liikkeisiin; puhelin- ja sähkölennätin edistävät yhä enemmän kaupantekoa keskuspaikoissa. Pieni "keskiluokan" koulumestari huomaa joutuvansa häviölle kilpailussa uusien hyvin varustettujen koulujen ja julkisten laitosten kanssa; pieni lääkäri ja hammaslääkäri havaitsevat Harley Streetin siirtyvän yhä lähemmäksi, ja moottorivaunuissaan suurista keskuksista saapuvat virkaveljat hävittävät heidän asiakaspiiriänsä. Pienten miesten siten joutuessa yhä ankarampaan ahdinkoon suuren kaupan, tuotannon tai julkista kannatusta nauttivan tieteenharjoituksen alalla toimivat järjestöt yhä kasvavat ja liittyvät toisiinsa, kunnes vihdoin muuttuvat kansallisiksi tai maailman trusteiksi tai yleisiksi monopoleiksi. Amerikassa ovat teurastusliike ja lihakauppa liittyneet trustiksi, teräs ja rauta ovat trustiutuneet, kivennäisöljy on keräytynyt muutamien harvojen haltuun. Kaikkialla kaupan, ammatillisen toiminnan ja tieteitten alalla ja kaikkialla maailmassa suuri syö pienen, uusi avartunut mittakaava syrjäyttää vanhan.

Tämä pitää yhtä hyvin paikkansa, vaikka asia aljetaan vasta nyt oivaltaa, kun ovat kysymyksessä ne vakuudet, joista on riippuvainen keskiluokan toinen ryhmä, se ryhmä, joka elää sijoitettujen rahojen varassa. Silläkin alalla suuri syö pienen. Siinäkin on pieni mies yhä suuremmassa määrässä ja yhä ilmeisemmin suuren järjestön armoilla. Kuningatar Viktorian hallituskautena vallitsi vielä se hupainen harhaluulo, että henkilö voi "sijoittaa jonnekin" sata tai tuhat puntaansa rikkaan miehen kymmenien tuhansien keralla ja saada varmat ja tyydyttävät osinkonsa. Mr Lawsonin teoksen Frenzied Finance ("Hullaantunut rahaliike") tai mr Hooleyn vararikkoasiakirjojen älykäs lukija käsittää, ettei tuo idylli voine vastata todellisuutta. Sijoitusten merillä ja matalikoilla sattuu ankaroita vuorovetten vaihteluita, joista suuret varallisuudet purjehtivat turvallisina satamaan pienten säästöjen alusten kaatuessa ja upotessa. Muuttuu yhä todemmaksi se väite, että vähävarainen mies säästää rahojansa rikkaan miehen taskuun. Ainoastaan valtion tepsivän asiaanpuuttumisen nojalla on vakuutustoimi muuttunut jossakin määrin luotettavaksi, mutta Amerikassa sattui vielä aivan äskettäin, että rikkaat rahamiehet käyttelivät ihmisten vakuutusrahoja kuin oman kassalaatikkonsa sisällystä.