Uusia maailmoita vanhojen sijaan

by H. G. Wells

YHDESTOISTA LUKU

KUMOUKSELLINEN SOSIALISMI.

1.

Sosialismin älylliseen prosessiin toi toisen suuren virikevirran Karl Marx. Ennen hänen aikaansa ei näy selvästi oivalletun, että taloudellisissa suhteissa vallitsevat kehityksen lait, että siinä ilmenee vuorovaikutusta, joka alkaa, jatkuu ja johtaa uusiin oloihin. Marxille asia esiintyi näkemyksenä. Hän — samoinkuin Darwin ja kehitysopin kehittelijät, samoinkuin tieteellisen koulutuksen saaneet henkilöt ja monet sitä etua nauttimattomat ihmiset nykyjään — tajusi vähitellen tapahtuvaa muutosta. Hän ei tyytynyt sovinnaiseen tapaan pitämään maailmaa näyttämönä, missä ihmiset yhä edelleen tuottivat ja jakoivat varallisuutta rikastuen ja köyhtyen, asiain jatkuessa siten kenties loppumattomiin. Hän vetosi historiaan ja historiallisiin analogioihin ja tarkasteli ensimmäisenä meidän aikaamme, yksilöllisen teollisen kehityksen aikaa, pitämättä sitä ihmiskunnan mahdollisesti pysyväisenä olotilana. Hänelle se ilmeni epävakaisena ja liikkuvana, taloudellisena prosessina, siis tapahtumana, jolla oli alkunsa, keskikohtansa ja, kuten hänestä näytti, melkein välttämätön loppunsa.

Ihmiset keksivät kaikissa kysymyksissä kaikkein viimeiseksi sen, mikä on tutunomaista ja ilmeistä, ja yhdeksännentoista vuosisadan jälkipuoliskon taloudelliseen ja sosiologiseen ajatteluun vaikutti voimallisesti ja järkyttävästi se keksintö, ettei maailmassa tapahtunut ainoastaan varallisuuden tuottamista, vaan myöskin sen valtavaa keskittämistä, että syntyi erikoinen varakas maanomistajien ja kapitalistien luokka, että pienten omaisuuksien haltijain lukumäärä vähentyi ja että kehittyi suuri ja yhä suureneva luokka ihmisiä, joilla ei ollut maata eikä juuri mitään omaisuuttakaan, köyhälistön luokka. Marx osoitti — niin selvästi, että sen tunnustaa nykyjään oikeaksi jokainen älykäs henkilö — että jos teollinen ja kaupallinen järjestelmämme pysyy voimassa, jos voitonhimo saa rajoittamatta vallita, toisin sanoen jos nykyiset omaisuutta koskevat periaatteet säilyvät, tulee välttämättä aika, jolloin omistajat ja köyhälistö seisovat vastakkain ja jolloin heidän vastakkaisuuttaan ei peitä eikä lievennä mikään — lukuunottamatta kasvatettujen ammattilaisten muodostamaa, rikkaista riippuvaista keskiluokkaa, joka ei lopultakaan ole muuta kuin köyhälistön ylin kerrostuma. Silloin tulee olemaan kaksi luokkaa, luokkatietoinen työväki ja luokkatietoiset omistajat, ja he tulevat sotimaan toisiaan vastaan. Marx valaisi laajalleulottuvalla älyllisellä työllä tuon käsityksen varassa ihmiskunnan koko nykyistä historiaa. Pääoma ei ollut mikään utopialuonnos, se ei rajoittunut tämän tai tuon maan erikoisiin oloihin tai mahdollisuuksiin. "Näin", sanoo hän aivan ilman rajoituksia, "käy kaikkialla maailmassa. Niin kauan kuin on olemassa esteetöntä yksityisomistusta, sellaisena kuin sen nyt käsitätte, tämän täytyy jatkua. Työntekijä painuu kaikkialla kohti pelkkää elatuksenhankintaa, muu osa hänen työnsä tuottoa paisuttaa omistajien voimaa. Niin tulee asia jatkumaan voitonhimon vallitessa järjestelmäänne, kunnes luokkien välinen äärimmäinen jännitys murskaa nykyisen sosiaalisen järjestelmän ja aloittaa uuden aikakauden."

Karl Marxin ajatuksia ja työtä tarkasteltaessa tulee ottaa huomioon se aika, jona hän työnsä aloitti. Älyllistä maailmaa vallitsi silloin kansantaloustieteen nimellä tunnettu organisoitu aatejoukko, jota ei ole sittemmin oikeastaan tutkittu eikä hylätty — se on huomaamatta lakannut kiinnittämästä ihmisten mieliä. Alkuaikoinaan, Adam Smithin sitä harrastaessa — hänen ajatuksiaherättävää kirjaansa luetaan nykyjään liian vähän — kansantaloustiede oli avaramielistä ja järkevää tutkimusta; sen esineenä oli yksityisomistuksen ja persoonallisten vaikuttimien yleisiin edellytyksiin perustuvan liike-elämän valtiotaito, mutta Smithin jälkeen tämä tiede sai viljelijöikseen miehiä, joista toiset saattoivat olla älylliseltä voimaltaan hänen veroisiaan, mutta joilta kaikilta puuttui hänen laaja näkemyksensä. Kansantaloustieteen historia tarjoo tosiaankin inhimillisen ajatuksen historiassa erään kaikkein huomattavimpia esimerkkejä siitä, millaista vauriota aiheuttavat älylliset, mutta näkemysvoimaa puuttuvat mielet. Erikoismääritelmät ja oppisanastoon uppoaminen ovat toisarvoisten älyllisten henkilöiden tunnuksina; sellaiset henkilöt eivät kykene käyttelemään yleisiä välineitä, eivät voi vedota yleiseen ihmismieleen. Heidän on pakko turvautua abstraktioihin ja erotteluihin. Sellaisten miesten kannettavaksi jäi Adam Smithin jättiläisviitta, ja he kantoivat sitä omalla tavallansa. Heidän kuiva ilmakehänsä ei siedä pilviä, ääriviiva on heistä inhoittava, ellei se ole kuin viivoittimella vedetty. He arvostelivat mestarinsa epämääräisyyttä ja johtuivat pakostakin sitä korjaamaan. He yrittivät luoda kansantaloustieteeseen sellaista täsmällisyyttä ja varmuutta, jota asian laatu ei salli. He ottivat sellaisia sanoja kuin "arvo" (auttamattomasti ja välttämättä epämääräinen sana) ja "maakorko" (maanomistajan ja vuokraajan välistä erikoista suhdetta ilmaiseva sana) ja "pääoma", yrittivät määritellä niitä vääjäämättömän täsmällisesti ja käytellä niitä ehdottoman tehoisasti. Niin menetellen he loittonivat yhä kauemmaksi todellisuudesta. He kehittelivät kirjallisuuden, joka oli runsaampi, vaikeatajuisempi ja vähemmän todellisuutta vastaava kuin kaikki skolastikkojen harjoitukset yhteensä. Tavallisten sanojen käyttäminen epätavallisissa merkityksissä on lukemattomien väärinkäsitysten kylvämistä. Ei voinut edellyttääkään muuta kuin että suurin osa tätä taloustieteellistä kirjallisuutta eritettäessä hajautui mahtipontiseksi, monimutkaiseksi, usein hämmästyttävän taitavaksi ja typeräksi sanoista-kiistelemiseksi.

Kuningatar Viktorian hallituksen alkuaikoina, jolloin Marx suunnitteli teoriojansa, kansantaloustiede vallitsi sivistynyttä maailmaa. Vielä Ruskinin täytyi käydä kumoamaan tuon tyrannimaisen ja dogmaattisen rakennelman alkeisedellytyksiä. Tylsempi osa sivistyneitä henkilöitä puhui "kansantaloustieteen muuttumattomista laeista" ollenkaan havaitsematta, että kaiken pohjana tässä niinsanotussa tieteessä oli muovautuva inhimillinen sovinnaisuus. Nämä salaperäiset kaavat ehkäisivät inhimillisiä virikkeitä ja tyrehdyttivät luovaa ponnistusta. Kansantaloustiede käytti hyväkseen fysiikan ja kemian loistavia saavutuksia ja vaati itselleen ehdotonta arvovaltaa. Ainoastaan erinomaisen älykäs ja kyvykäs mies, joka oli päättänyt uhrata tehtävään koko elämänsä, voi niinä aikoina käydä vastustamaan kansantaloustieteilijän vaateliaisuutta, väittämään, etteivät hänen päätelmänsä olleet tieteellisesti päteviä, ja syrjäyttämään sen kieliparren. Marx piti kumminkin soveliaana omaksua oman aikansa sanalliset välineet (joskin muunti niitä melkoisesti), sopeutua niiden henkeen ja halkoa, uudesti luokitella ja uudestimääriteliä niitä tarpeen mukaan. Siitä johtuu, että hän itse on jo vaikeatajuinen, ja hänen erikoistuneemmat seuraajansa sosialistien joukossa käyttävät oppisanoja, jotka eivät herätä mitään kaikua nykyaikaisessa mielessä. Ne ajat, jolloin sosialismin oli esitettävä teoriojaan sen tieteen ammattisanoin, jonka perusväitteet se hylkää, ovat nyt ohi. Nykyjään kuullaan yhä vähemmän puhuttavan "liika-arvosta" samoinkuin kuullaan yhä vähemmän McCullochin palkkalaista. Siihen voi vielä osua joku älykäs mekaanikko etsiessään tietoa jonkin yleisen kirjaston vanhentuneista keräelmistä, tai sitä voi kosketella ohimennen joku opettaja-veteraani. Mutta ne ajat, jolloin sosiaalisen ja taloudellisen tieteen oli valittava joko kiistanalaiset ja mitään ilmaisemattomat teknillisyydet tai paha kokemusperäisyyden leima, ovat nyt olleet ja menneet.

Käytetty kieli merkitsee kuitenkin paljon vähemmän kuin lausuttavat asiat, ja Marxin erinomainen tärkeys ei paljonkaan vähene siitä, että hänen teoksensa täytyy muuttaa nykyaikaiseen kieliparteen ja että niitä on tarkistettava nykyaikaisten tosiasioiden valossa. Hän pani alulle sosialismin. On helppo Marxia moittia, sanoa, ettei hän huomannut sitä tai tätä, nostattaa myrsky vesilasiin muka hänen yleisen teoriansa kumoamiseksi. Marxin suuruutta voidaan yrittää jaarituksilla pienentää samoinkuin Darwinin suuruutta, mutta hän säilyy kaikesta huolimatta suurena ja ratkaisevana. Hän näki ensimmäisenä ja opetti kaikki muut näkemään kapitalistisen tuotannon maailmanprosessina, joka välttämättä kulkee eräiden sosiaalisten kehitysvaiheiden läpi ja liikkuu kohti väistämätöntä kohtaloansa, ellei jokin laissa ja hengessä tapahtuva muutos tule sitä muuntamaan. Hänen seuraajansa taipuvat pitämään tuota kohtaloa ehdottomasti väistämättömänä, mutta virhe ei ole Marxin. Hän näki sen muotoutuvan sosialismiksi. Hänen mieleensä ei johtunut, että on olemassa toinen vaihtoehto, että tapahtumasarja kenties ei johdakaan kapinoivan köyhälistön voittoon, vaan häviöön, että syntyy plutokraattinen, imperialismiksi kärjistyvä aristokratia ja lopputuloksena sosiaalinen hajautuminen. Tutkimussuojastaan, British Museumin lukusalin kupukaton alta, Marx ennusti työväen kasvavaa luokkatietoisuutta, väistämätöntä luokkasotaa, vallankumousta ja sitä seuraavaa tuhatvuotista valtakuntaa. Hän keräsi tosiasioita, teki huolellisesti päätelmänsä ja odotti päivänkoittoa.

Mitä Marxin suorittamiin taloudellista elämää koskeviin laajoihin yleistyksiin tulee, ovat tapahtumat ihmeellisesti vahvistaneet oikeiksi Marxin väitteitä. Trustien kehittyminen, varsinkin Amerikassa esiintyvä omaisuuden keskittyminen, ovat hänen ennustamiansa asioita. Jos ihmiset yhä järkkymättä pysyvät yksityisomaisuutta ja individualismia koskevissa periaatteissaan, näyttää ehdottomasti varmalta, että tulee niin käymään. Ja esimerkiksi amerikkalaisesta Appeal to Reason ("Vetoomus järkeen")-lehdestä, joka leviää viikoittain neljännesmiljoonalle tilaajalle, voi jokainen haluava nähdä, kuinka työväen luokkatietoisuus kasvaa ja kuinka todennäköinen — lakkolaisten turvautuessa pyssyihin ja räjähdysaineisiin, kuten Pennsylvaniassa ja Coloradossa, enemmänkin kuin todennäköinen — on luokkain välinen sota…

Nykyaikaisen sosialistin mielestä sellainen yleistys kuitenkin on hiukan liian varma ja laaja; hän käsittää, että tapojen, lakien tai yleisen mielipiteen muutos voi hidastuttaa, pysähdyttää tai kääntää taloudellista prosessia ja että sosialismi voi lopultakin saavuttaa tarkoituksensa, ei yhteiskunnallisen järjestyksen nojalla, vaan siten, että sen vaatimuksiin asteittain ja yksityiskohdittain suostutaan. Marxilainen esittää dramaattisesti asiaa, joka voi lopultakin tapahtua järjestelmällisesti ja epäromanttisesti, kumouksena, joka tapahtuu yhtä säännöllisesti ja tyynesti kuin tasauspisteitten eteenpäin-siirtyminen. Voi esimerkiksi käydä niin, että pääoma keskittyy ja kansan suuri työtätekevä joukko suhteellisesti köyhtyy, mutta maailman vauraus siitä huolimatta yleisesti lisääntyy, pääoman ja maan haltijat oppivat yhä enemmän tuntemaan sosiaalisia velvollisuuksiaan, joten luokkaetujen välillä vallitseva ristiriita naamioituu ja sen aiheuttama kurjuus lievenee. Voi käydä niinkin, että tämä vastakohtaisuus pääsee ilmenemään maltillisena keskusteluna ja luokkasota siten verhoutuu kerrassaan tuntemattomaksi, että yleinen ihmisrakkaus lauhduttaa vihaa ja miekat taotaan teräskyniksi — että saadaan aikaan rakentavaa neuvottelua molempien luokkien kesken, joihin kuuluvat miehet ja naiset ovat hyvää tarkoittavia, joskin kenties vielä puolueellisia henkilöitä.[22]