Jos hän sattuu olemaan harvinaisen leppoisa henkilö, voitte kenties hänen kanssaan väitellä. Voitte huomauttaa hänelle, että tämä suunnitelma, joka tarkoittaa oivallisten jalkineiden hankkimista ihmisille, on mainio suunnitelma ja että se lopettaisi paljon inhimillistä kurjuutta. Hän voi suhtautua myötätuntoisesti jaloon innostukseenne, mutta luulenpa, että havaitsette hänen pysyvän järkähtämättä päätöksessään ottaa teiltä nahastaan niin paljon kuin suinkin kykenette siitä maksamaan.
Otaksukaa sitten sanovanne hänelle: 'Kuinka olettekaan saanut haltuunne tämän maa-alueen ja nämä karjalaumat, niin että nyt estätte niiden puutteessa olevia ihmisiä niitä saamasta vaatien itsellenne tällaista hyötyä?' Hän luultavasti silloin aloittaa pitkän jaarituksen tai vieläkin luultavammin vihastuu ja kieltäytyy enemmistä keskusteluista. Epäillen yhä, onko hänellä oikeutta pitää omanaan näitä olioita, te kenties myönnätte hänen ansaitsevan kohtuullisen palkkion maa-alueen ja karjalaumojen ylimalkaisesta valvonnasta. Mutta sellaiset karjankasvattajat ovat hurjaa väkeä, ja luultavaa on, ettette pääse paljoa kauemmaksi ehdotuksissanne. Teidän täytyy lopultakin maksaa tälle nahkan omistajalle huikea hinta — hän vaatii teiltä niin paljon kuin suinkin voi teiltä saada — jos tahdotte jatkaa suunnitelmanne toteuttamista.
Niin, sitten teidän on toimitettava nahka tänne, tehtävä mitä hyväksi näette saadaksenne sen kuljetetuksi tähän maahan rautateitse ja laivoilla. Silloin kohtaatte jälleen henkilöitä, jotka eivät ollenkaan halua eivätkä aio auttaa suunnitelmanne toteutumista, vaan ovat sen esteenä, tahtovat kiristää teiltä viimeisenkin pennyn yrittäessänne hankkia ehjiä jalkineita kaikille. Te havaitsette, että rautatie on yksityisomaisuutta ja kuuluu jollekin omistajalle tai joillekin omistajille, havaitsette, että laivojen laita on samoin ja ettei kukaan ajattelekaan tyytyä pelkkään palvelusta korvaavaan palkkioon. Hekin tahtovat hyötyä teistä niin paljon kuin suinkin mahdollista. Jos tutkitte asiaa, huomaatte kenties, että rautateiden ja alusten todelliset omistajat ovat osakkeenomistajien muodostamia yhtiöitä ja että hyväätarkoittavasta yrityksestänne kiristetty voitto virtaa Torquayssa asuvien vanhojen naishenkilöiden, Parisissa elelevien tuhlaajien, Lontoon klubeissa tavattavien hyvinkengitettyjen gentlemannien ja kaikenlaisten hienojen henkilöiden taskuihin…
Saatte sitten vihdoin nahkan kuljetetuksi Englantiin ja tahdotte ryhtyä valmistamaan siitä jalkineita. Viette sen johonkin väestökeskukseen, kutsutte työmiehiä, rakennatte suojia ja pystytätte koneita tyhjälle maa-alueelle ja ryhdytte jonkinlaisen pyhän raivon valtaamina harjoittamaan jaloa teollisuuttanne, valmistamaan jalkineita… Mutta miten käykään? Luoksenne saapuu tuon joutilaan maa-alueen omistaja, selittää sen kuuluvan hänelle ja vaatii suunnattoman suurta vuokraa. Huomaatte vielä, etteivät työmiehenne saa asuntoa, elleivät maksa vuokraa hekin — jokainen neliötuuma maata on jonkun omaisuutta, ja ihminen ei voi sulkea silmiään hetkeksikään kysymättä sitä ennen lupaa joltakin omistajalta. Työmiestenne syömästä ruoasta, heidän käyttämistään vaatteista on kaikista maksettu veroa maanomistajille, vaunujenomistajille, talonomistajille, loppumatonta veroa, joka on paljoa suurempi niihin käytettyä työtä…
Niin voitte jatkaa. Mutta jo nyt alatte oivaltaa ainakin erään ryhmän niitä syitä, joiden vuoksi kaikilla ei ole hyviä ja mukavia jalkineita. Nahkaa on yltäkyllin, on yltäkyllin työvoimia ja riittävästi älyä maailmassa, jotta tämä ja tuhannet muut toivottavat asiat voitaisiin toteuttaa. Mutta tuo järjestys, jonka mukaan maa ja luonnollisesti tuotetut oliot ovat yksityisomaisuutta, nuo ehkäisevät vaatimukset, jotka estävät teitä käyttämästä maaperää ja liikkuvaa kalustoa ja jotka on tyydytettävä ylen suurilla maksuilla, ovat tiellänne. Nuo omistajat ahdistavat loiseläinten tavoin yritystänne sen jokaisella asteella, ja kun vihdoin jalkineparinne Englannissa valmistuu, huomaatte sen maksavan suunnilleen punnan ja olevan siten väestön suuren enemmistön saavuttamattomissa. Ja ette pitäne minua haavemielisenä ja liioittelevana, jos tunnustan, että kun tuon käsitän ja katselen kadulla köyhien ihmisten jalkineita, näen, kuinka kehnot, muodottomat ja kerrassaan inhoittavat ne ovat, tuntuu samalla kuin näkisin joukon pieniä maanomistajien, karjanomistajien, talonomistajien ja kaikenlaisten omistajien haamuja kiertelemässä heidän väsyneillä kintereillään iskien niihin kuin iilimadot, ottaen paljon antamatta mitään ja ollen kaiken sellaisen kurjuuden todellisena syynä.
[5] Elihun tutkielmat on julkaissut Independent Labour Party ("Riippumaton työväen puolue") ja jokainen niistä maksaa pennyn. Parhaat ovat: Whose Dog art Thou? ("Kenen koira olet sinä?"); A Nation of Slaves ("Orjakansa"); Milk and Postage Stamps ("Maito ja postimerkit"); A Corner in Flesh and Blood ("Lihalla ja verellä keinotteleva yhtymä") ja Simple Division ("Yksinkertainen jako").
[6] Lester F. Ward, Pure Sociology ("Puhdas sosiologia") (The Macmillan Company, New York.)
[7] Dakotassa johti vv. 1906—7 yksityinen liiketoiminta erikoisen ankaraan hiilipulaan talven ollessa tuimimmillaan, ja puute tuntui niin vaikeana, että väestö kävi ohikulkevien kivihiilijunien kimppuun ja pysähdytti ne.
[8] Selvä ja ihastuttava selostus sosialistin suhteesta raittiuskysymykseen sisältyy Fabian Societyn julkaisemaan tutkielmaan Municipal Drink Traffic ("Kunnallinen väkijuomaliike"); se maksaa pennyn.
[9] The Future in America ("Tulevaisuus Amerikassa"), IX luku.