Näillä aatejärjestelmillä on tietenkin molemmilla rajansa; aineellista maailmaa käsittelevän tieteen alalla tiedämme, ettei mikään laskettu määrä ole milloinkaan täsmällinen, ei mikään ääriviiva vailla epämääräistä reunaa, ei minkään kulman kärki ehdottoman terävä, ja sosiaalisissa asioissa täytyy samoin aina olla yksilöllisyyttä, odottamatonta ja laskematonta. Nämä seikat eivät kumminkaan tee mahdottomaksi yleistä järjestystä enempää kuin matkustavien henkilöiden erilainen koko ja erilaiset tarkoitukset tekevät mahdottomiksi rautatievaunujemme istuinten ja ovien normaalikokoa ja kaikkien liikkumista pitkin samoja raiteita.
Luonnontiede ei ole ainoastaan siinä suhteessa sosialismia muistuttava, että sen pohjana on ihmisten rohkea luottamus järjestyksen etevämmyyteen sekasortoon verrattuna, vaan nämä molemmat inhimillisen ajatuksen suuret prosessit ovat sopusoinnussa vielä sikäli, että vaativat ihmistä luopumaan itseensäkeskittymisestä ja eristäytymisestä. Nykyaikaisen ja keskiaikaisen tieteen välinen tärkein erotus, edellisen valtavan menestyksen salaisuus, piilee sen kollektiivisessa luonteessa, siinä tosiasiassa, että jokainen hedelmällinen koe julkaistaan, jokainen uusi sukulaissuhteen keksiminen selitetään. Tieteellisessä tutkimuksessa tulee voitetuksi eräs luonnollinen vietti, se alhainen vietti, joka tekee ihmiset salamyhkäisiksi, saa heidät pitämään tiedon omanaan ja käyttämään sitä kavalasti omaksi hyödykseen. Tiedemiehen koulutus on kouluttautumista siihen, mitä sivistymätön houkko halveksii heikkoutena, se on kouluttautumista lavertelemaan, ilmaisemaan asioita, kertomaan niin pian kuin suinkin mahdollista, mitä on keksinyt. "Suunsa kiinni pitäminen" ja oman edun vaaniskeleminen ovat yhä vielä useimpien ihmisten viisautena. Tieteessä se merkitsee rikosta. Niinpä on esimerkiksi jalon lääketieteen jalona tapana tuomita puoskariksi ja konnaksi jokainen salaisten lääkkeiden käyttäjä. Sille, joka mietiskelee ihmisen mahdollisuuksia, ilmenee eräänä kaikkein rohkaisevimpiin kuuluvana seikkana se, että lukemattomat miehet ovat viimeksikuluneiden kolmen vuosisadan aikana tyytyneet elämään uutteraa, voittoatuottamatonta ja useimmiten aivan huomaamatonta elämää palvellen tietoa, joka on muuttanut maailman toisenlaiseksi. Muutamat nimet tosin ovat jonkin jättiläismäisen tai merkittävän saavutuksen nojalla huomattavalla sijalla, esimerkiksi Bacon, Newton, Volta, Darwin, Faraday, Joule; mutta ne ovat vain ylimpiä huippuja siinä ylämaassa, johon kuuluvia nimiä voisi mainita tuhansittain. Muut ovat saaneet palkakseen vain niukasti mainetta, vähäisen korvauksen, ovat raataneet väsymättömässä työssä hyläten paljon elämänmukavuutta. Eräs seikka on heidän kaikkien jaloutenaan: he ovat voittaneet itsessään halvan salakähmäisyyden, ovat järjestelmällisesti käyttäneet tarmoansa henkilökohtaisten etujensa ulkopuolella oleviin tarkoituksiin!
Samaa vaatii nimenomaisesti sosialismikin. Se soveltaa sosiaalisiin ja taloudellisiin suhteisiin samaa ylevää vilpittömyyden ja totuudellisuuden periaatetta, samaa pelkästään persoonallisten edunharrastusten alistamista yhteisen tarkoituksen palvelukseen, jota tiede vaatii ajatuksen ja tiedon alueella. Samoinkuin tiede pyrkii luomaan yhteistä elimöityä tiedon kokoomusta, jota kaikki sen palvelijat lisäävät ja jossa he kaikki ovat osallisina, samoin tehostaa sosialismi elimöidyn sosiaalisen järjestelmän ihannetta, järjestelmän, jota jokainen palvelee ja josta jokainen saa hyötyä. Molempien vihollinen on salamietteinen, itsekäs ihminen. Salakähmäisyys, vilpillisyys ja yksityinen voitto ovat sosialismin viholliset ja tieteen vastustajat. Myönnettävä on, että sosialisti ja tiedemies toisinaan unohtavat tämän oleellisen yhtäläisyytensä. Tapaamme erikoistutkijoita, jotka eivät käsitä olevansa todellisuudessa sosialisteja, ja tapaamme sosialisteja, jotka tajuavat oman aatteensa niin tylsästi, että asettuvat sotakannalle tiedettä vastaan ja harjoittavat salakähmäistä politiikkaa. Sellaiset lyhytnäköiset palvelijat eivät kumminkaan kykene muuttamaan molempien ajatusjärjestelmien välillä vallitsevaa oleellista vastaavaisuutta.
Sosialisti, jonka mieltä innoittaa tulevaisuudenkuvana näkyvä vapaa ja avara sosiaalinen järjestys,, missä halvat ja ahtaat päämäärät tulee uhrata suurten yleisten hyväksi, arvostelee olevaista olojen järjestystä hyökäten sitä vastaan lukuisissa eri kohdissa ja erilaista puhetapaa käyttäen. Asiaan syventyessään kuitenkin huomaa hänen kritiikkinsä sisältönä olevan sen väitteen, että puuttuu riittävää rakentavaa suunnitelmaa. Siihen hän viime kädessä aina johtuu.
Hän vaatii kaikkien niiden asioiden täydellistä elimöimistä, jotka ovat yhteisön kannalta tärkeät. Hän sanoo, ottaakseni melkein sattuman kaupalla joitakin esimerkkejä, että valmistaessamme suuria määriä välttämättömiä tavaroita, hankkiessamme ja jakaessamme ravintoaineita, johtaessamme kaikenlaisia liikkeitä, siittäessämme ja kasvattaessamme lapsia, salliessamme tautien syntyä ja levitä, menettelemme sekasortoisesti ja suunnitelmattomasti, niin huonosti, että toisaalla on suunnatonta hätää, toisaalla suunnatonta tuhlausta, toisaalla liiallisuutta ja rappeutumista, toisaalla puutetta ja kuolemaa. Hän väittää ihmiskunnan näitä yhteisiä tarkoituksiaan toteuttaessaan, näitä yleisiä tarpeita tyydyttäessään noudattavan lauman menettelytapoja, vaikka sen tulisi toimia niinkuin toimii sotajoukko. Sen sijaan, että yksilöt ponnistelevat järjestyksettömästi, jokainen tekee, mitä hyväksi näkee, sosialisti tahtoo järjestelmänmukaista ponnistusta ja suunnitelmaa. Tiedemiehen yrittäessä tehdä säännöllistä karttaa tosiasioiden puolittaintutkitusta aarniometsästä sosialisti yrittää laatia järjestelmällistä suunnitelmaa inhimillisen toiminnan puolittaintajuttua tuntematonta aluetta varten.
Se on oleellinen sosialistinen aate, ei mikään muu.
Tulee kumminkin varoa, ettei tuo kuva johda harhaan. Puhuessaan suunnitelmasta sosialisti tietää hyvin, ettei hän kykene luomaan sellaista suunnitelmaa kuin rakentaja. Rakentaja käsittelee kuollutta kiveä ja puuta, valtiomies ja sosialisti käsittelevät eläviä ja pyrkiviä olioita. Hän tekee suunnitelmansa niinkuin henkilö, joka suunnittelee puutarhaa, jotta siinä kasvaisi sieviä ja soveliaita kasveja, avautuisi laajoja ja kauniita näköaloja ja rikkaruohot ja mätä häviäisi. Puutarhasuunnitelma kehittyy ja uudistuu alinomaa ja tarjoaa yhä uusia mahdollisuuksia, mutta sen sulon ja kauneuden tekee sittenkin mahdolliseksi piirretty pohjakaava ja vallitseva tarkoitus, silmälläpito ja huolto, kaivaminen ja polttaminen, rikkaruohonnyhtimet ja kuokka. Sellaista suunnitelmaa, elävää suunnitelmaa eläville ja kasvaville olioille, sosialisti etsii sosiaalista ja kansallista elämää varten.
Tehdäkseni asian selvemmäksi osoitan eräiden nykyaikaisten, kahden tärkeimmän inhimillisen harrastuksen alueisiin kuuluvain asiain suunnitelmattomuuden ja selitän, mitä päätelmiä sosialisti tekee näiden seikkojen nojalla. Niin menetellen käy selvästi ilmi, mitä tarkoitetaan väitettäessä, ettei nykyisessä asioidentilassa ole mitään rakentavaa suunnitelmaa, ja lukija voi arvostella sosialistien tekemän ja maailmalle tarjoaman rakentavan suunnitelman olemusta sen yleisimmässä muodossa.