"Ja on olemassa ylen paljon samanlaista!" sanoin minä..
Niin me keskustelimme ja tunsimme mieltäraatelevaa tuskaa.
Muistan, kuinka sitten saavuimme Westminsterin sillalle, katselimme laajaa tummalaineista vedenpintaa, joka kuvasteli lamppuja, palatseja ja höyrypursien vilkkuvia valoja, ja olimme jutellen selviytyneet epätoivostamme. Me havaitsimme, että se, mikä oli suurenmoista, säilyi suurenmoisena, että se, mikä oli salaperäistä, jäi kaikelta tuskaltamme ja kärsimättömyydeltämme ratkaisematta. Meistä oli selvää, ettei se asia, johon meidän molempien oli varauduttava, ollut nykyisyyden hyvä eikä paha, vaan tulevaista parempaa asiainjärjestystä, täyteläisempää elämää, kärsimyksen torjumista tavoittava ponnistus ja unelma.
"Me tahdomme saada kaiken olemassaolevan kauneuden", sanoi ystäväni, "ja enemmänkin. Emme mitään nykyisestä kurjuudesta. Me olemme täällä — emme tiedä, mistä ja miksi — olemme sitä tahtomassa ja taistelemassa sen saavuttamiseksi, sinä ja minä ja kymmenen tuhatta muuta, joiden välillä väikkyvät salaavina harsoina nämä valohohteiset pimeät. Me teemme työtä ja poistumme — en tiedä minne, mutta pois tietomme rajoista. Siitä huolimatta me teemme työtä — meitä on jokin työhön kannustamassa. Nuo ihmiset tuolla ovat kannustimenamme — mihinkään hienompaan vetoomukseen emme osaa vastata. Jokaisen tulee tehdä, minkä voi. Entä palkkamme? Palkkanamme on uskomme. Se on uskoni tänä iltana. Minä uskon, että oman olemukseni, minussa ja kaltaisissani elävän hyvän tahdon nojalla maailma syntyy uudestaan, kärsimyksestä ja murheesta vapahdettuna. Meidän tehtävämme täällä on sitä edistää. Siinä on meillä työtä koko iäksemme. Minkätähden tahtoisimmekaan tietää enemmän? Erehdyksemme ja syntimme tuntuvat tänä iltahetkenä varsin mitättömiltä. Jos kompastumme ja kaadumme lokaan, jos törmäämme toisiimme ja loukkaamme toisiamme — —"
"Meidän tulee jatkaa", sanoi ystäväni hetkisen vaiti oltuaan.
Vähään aikaan emme virkkaneet mitään.
Omat persoonalliset ongelmat tulivat ja menivät kuin vedenkalvon väreet. Eteläisellä rannalla näkyvä whiskykauppiaan ilmoituskin näytti jonkin haaveellisen muuntumisen nojalla esiintyvän lupauksena, arvoituksellisena lupauksena, joka välkähti tulikirjaimin näkyviin virran taipeen takaa. Lontoo oli sinä iltana tosiaankin erittäin kaunis. Ellei olisi ollut toivoa katselijain mielissä, se ei olisi suinkaan näyttänyt kauniilta, vaan olisi esiintynyt kauheana kuin saalistaan kohti hiipivä musta pantteri. Meidän toivomme lunasti sen. Sen pimeän ja viettelevän loiston takaa, sen julmuuttaan salaavan valtahahmon takaa, jota jalokivinä kaunistivat kiertävät, tuikkivat ja vilkkuvat tulet, jonka kruununa olivat tähdet ja viittana tumma yö, minä näin tuokioisena näkynä Ihmiskunnan Kaupungin, kaikkia unelmiani kauniimman, täynnä elämää, nuoruutta ja luovaa henkeä…
TOINEN LUKU
SOSIALISMIN PERUSAATE
Se perusaate, johon sosialismi nojautuu, on sama perusaate, jota noudatetaan kaikessa varsinaisessa tieteellisessä työssä. Sen mukaan eivät tilapäinen virike, yksilön tahto ja sattuma muodosta ainoata menetelmää, jonka nojalla asioita voidaan tässä maailmassa suorittaa. Sen mukaan asiain järjestys on säännöllinen, asioita voidaan ennakolta arvioida ja laskea. Tämän vakaumuksen henkeä noudattaen luonnontiede pyrkii aineellisten olioiden järjestelmälliseen tuntemiseen. "Tieto on voimaa", tieto, jota vaihdetaan avoimesti ja rehellisesti — tuo on alkuedellytyksenä teoksessa Uusi Atlantis, joka perusti Royal Societyn ja aloitti tutkimustyön järjestelmällistämisen. Sosialisti luottaa aivan samoin olioiden järjestykseen, niiden tunnettavuuteen ja siihen, että ihmiset kykenevät yhteistoiminnan avulla voittamaan satunnaisuudet, mutta hänelle, joka käsittelee ihmisten sosiaalisia asioita, tehtävä ei ilmene yhteisen tutkimuksen muodossa, vaan yhteistyönä, jonka nojalla pyritään luomaan laajaa suunnitelmaa ihmisen kaikille sosiaalisille toiminnoille. Tieteen kerätessä tietoa sosialismi tutkii ja kehittelee aivan samanlaisessa hengessä yleistä sosiaalisen elämän suunnitelmaa. Kumpikin pyrkii luomaan järjestystä sekasorron sijaan.