"Täytyykö meidän kulkea eteenpäin — heidän kaikkien ohitse?"
"Täytyy. Ajattelen, että meidän tulee se tehdä. Se on kenties opetus niille, jotka yrittävät saada liian paljon kauneutta elämästä sellaisenaan — ja unohtavat. Älä huoli sitä väistää!"
"Hyvä Jumala!" huudahdin minä. "Täytyykö elämän aina olla tällaista? Minä voisin kuolla — suostuisin tosiaankin hyppäämään heti tuohon kylmään ja sameaan virtaan, jos niin tehden voisin ojentaa jäykän kuolleen käden kaikkien näiden asioiden tuolle puolen, tulevaisuuteen, kuolleen, käskevän käden, jonka äänetön, mutta vastustamaton ele vaatisi tätä elämän tuhlaamista ja haaksirikkoutumista lopetettavaksi ja lopetettavaksi ainiaaksi."
"Mutta sehän loppuu! Joka vuosi sitä on suhteellisesti hiukan vähemmän kuin ennen."
Minä kuljin eteenpäin mitään virkkamatta, ja ystäväni puhui vierelläni.
"Me edistymme. Siellä täällä tapahtuu korjauksia. Ihmisen hyvä tahto — —"
"Edistys ei tapahdu kyllin nopeasti. Se on ylen hidasta — ja vähän ajan kuluttua meidänkin täytyy kuolla — —"
"Se voidaan saada aikaan", virkkoi kumppanini.
"Niin ei tarvitsisi olla laita", sanoin minä.
"Asia toteutuu tulevaisina päivinä. Kaikille on olemassa kyllin ruokaa, suojaa ja varallisuutta. Ihmisten tarvitsee vain se tietää ja sitä tahtoa. Mutta toistaiseksi on laita näin!"