Poikia…………. 34,345 32,726 847 1,139
Tyttöjä………… 36,445 22,476 4,426 12,003
Pieniä lapsia…… 42,140 6,675 2,661 29,675
Sekaluokissa…… 5,855 4,886 298 897
Erikoisluokissa…. 977 624 133 296
Kaikkiaan………. 119,762 67,387 8,365 44,010

likaa ja kehnoa vaatetusta merkitsevien numeroiden rinnalla on toisia ainakin yhtä vaikuttavia edustamassa surkastumista, liian heikkoa ravintoa, vähäverisyyttä ja kaikkia muita laiminlyönnin ja taitamattomuuden onnettomia seurauksia. Nämä liian heikosti ruokitut, liian huonosti puetut alamittaiset lapset ovat samalla opinnoissaan takapajulle jääviä lapsia; he kasvavat pimeästä, ilottomasta lapsuudesta harmaaseen, mieltähämmentävään, toivottomaan maailmaan, joka orjuutuksen, raadannan, ehkäpä rikosten ja epätoivonkin jälkeen vihdoin heidät surmaa.

Käsitettyänne näiden tosiasioiden mieltäkuohuttavan merkityksen, ette kumminkaan saa johtua otaksumaan, että tämä aikakausi on kehnompi kaikkia edellisiä. Samanlaista likaa, raadantaa ja julmuutta on ollut aina olemassa, on ollut vielä enemmän. Ette saa ihannoida alkukansain luola-asumusta, brittiläistä majaa, kosteata ja akkunatonta maalaismökkiä, loassa uivaa, ruton saastuttamaa keskiaikaista kaupunkia. Huolimatta siitä, että kaikki nuo ruhjotut, rammattat, nälkään näännytetyt, oman onnensa varaan heitetyt pienokaiset sortuvat tämän oivallisen ajan jalkoihin, huolimatta tuhannesta muusta melkein yhtä julmasta epäjärjestyksestä ja surkeudesta, pysyy tosiasiana, ettei nykyaikana ole ainoastaan suurempi luku, vaan myöskin korkeampi prosenttimäärä terveitä, onnellisia, hyvinkohdeltuja lapsia kuin minään toisena aikakautena maailman alusta saakka ja että toisten aikojen kotielämää tarkastaessaan näkee vieläkin suurempaa saastaisuutta ja enemmän kärsimystä.

Katselkaa vain minkä tahansa Englannin kirkon hautakiviä, sellaisia, jotka ovat peräisin ajoilta ennen vuotta 1800, niin huomaatte, että kaikkien perheiden, pariskuntien hyvinvoipain perheidenkin historiaa kiertävät kiehkurana pienokaisten ja lasten kuolemantapaukset. Lähes puolet lapsista kuolivat. Ajatelkaa myös, kuinka ankara oli kasvatus. Aina näihin asti pidettiin luonnollisena, että lapsia, kaikkein rikkaimpien ja ylhäisimpien lapsia lukuunottamatta, totutettiin pelkäämään ja tekemään työtä varhaisimmista ikävuosistaan asti. Näiltäkin ajoilta on meille säilynyt kauniita huonekaluja, hienoa kirjailisuutta ja maalauksia, mutta myös tietoja ankarasta ruumiillisesta kurituksesta ja pimeään sulkemisesta ja tuskin ainoatakaan lasten kirjaa, tuskin ainoatakaan lelun sirua. Jos olot ovatkin huonot, ne ovat kuitenkin paremmat — sen voitte uskoa — mutta yhä niin huonot, että pikainen korjaus näyttää välttämättömältä. Se seikka, että ne ovat aikaisemmin olleet vieläkin kehnommat, ei oikeuta tyytymään niiden nykyiseen tilaan, oikeuttaahan vain toivomaan, että ponnistuksemme ja se hyvä tahto, joka meitä ponnistuksiimme johtaa, yhä edelleenkin tuottavat tuloksia kurjuuden alinomaa vähentyessä.

4.

Minusta näyttää, että aikamme huonojen samoinkuin hyvienkin puolien koko henki ja laatu ja sosialistin sekä jokaisen muunkin terveen uudistajan suhde näihin kysymyksiin ilmeni lyhyenä yhteenvetona kävelyretken aikana, jonka tein vähän aikaa sitten erään ystäväni seurassa pitkin Thamesin rantaa Blackfriarsin sillalta Westminsteriin. Me olimme aterioineet yhdessä ja lähdimme sinne, koska arvelimme suurten rakennusten kaaren ja teräksisenä kiitävän virran tarjoavan kerrassaan kauniin näköalan sellaisena iltana, pilvien ajelehtiessa taivaalla, kuutamon milloin kirkkaasti hohtaessa, milloin himmetessä, ja kristallisen ilman luodessa mieleen iloa ja seesteisyyttä. Näky oli tosiaankin kaunis. Oikealla puolellamme kohosivat salaperäisinä rakennusten valtavat joukot, siellä täällä näkyi erivärisiä valoläikkiä, sinertäviä, vihertäviä, merikullan tai lämpöisemmän oranssin värisiä, näkyivät Waterloon sillan tummat kaaret, äänetönnä virtaavan veden kalvossa vipajavat valot, Charing Crossin sillan kannatinristikko ja siinä vastakkaisiin suuntiin liikkuvat junat — niiden savupiipuista näytti savun asemesta urkenevan jonkinlaista hehkuvapäärmeistä kuutamoa — ja sitten lamppujen kaartuva viiva, rantalaiturin lamppujen taajeneva ja pienenevä varja Westminsteriä lähestyttäessä. Suuret hotellit olivat hienoja, valtavan suurina kuumottavia tummanharmaita ja ruskeita hahmoja, joiden reunoilta ja laelta tulvi valo ja joiden tuhannet kirkkaina loistavat ikkunat puhuivat juhlista ja nautinnoista. Ja kaiken yläpuolella olivat kuun kalmankalpeat kasvot harson peittäminä ja sitten paljaina.

Mutta yhtäkkiä meidät yllätti tämän suurenmoisten näkyjen sarjan odottamaton loppukerto, joten emme huutaneetkaan niinkuin olimme aikoneet: Kuinka hyvä onkaan saada elää! Me löysimme jotakin muuta, jotakin sellaista, minkä olimme unohtaneet.

Rantalaiturilla näet on säännöllisten välimatkojen päässä rautaisia penkkejä, istuinpaikkoja, joissa ei käy makaaminen, koska käsinojat ovat esteenä, ja lamppujen valossa voi nähdä, että kaikki nuo penkit olivat täynnä kyyhöttäviä ihmishahmoja. Ei ollut yhtäkään tyhjää sijaa, ei yhtäkään. Nämä olennot olivat kodittomia ja olivat tulleet tänne nukkumaan. Tuossa oli vanha vaimo rukka, jonka rutistunut olkihattu riippui uneliaiden kasvojen varjostimena, tuossa tuijotteli nuori kauppa-apulainen epätoivoisena eteensä, tuossa likainen maankiertäjä, tuossa parrakas, lievenattuun puettu kaulukseton arvohenkilö. Erikoisesti on muistiini jäänyt eräs aavemaisen pitkä valkoinen kaula ja valkoiset, hervottomasti taaksepäin valahtaneet kasvot. Nukkuja näytti kokevan jonkin painajaisunen ahdistusta, heräsi, tarttui luisevalla kädellään näivettyneeseen kaulaansa, suoristautui ja katseli vihaisesti meitä ohikulkevia. Tuuli tuntui sinä iltana purevalta meistäkin, vaikka olimme hyvin aterioineet ja olimme hyvissä pukimissa. Joku kumarainen hahmo yski yskimistään, kirotun kiinteästi.

"Näköala on kaunis", sanoin minä yrittäen pitää tarkkaavaisuuttani suunnattuna niihin vaikutelmiin, joiden pelkkänä reunusteena nuo onnettomat olivat, "se on kaunis! Mutta minä en voi sietää tätä."

"Niin, se muuttaa asiat toisenlaisiksi kuin olimme odottaneet", myönsi ystäväni oltuaan hetken vaiti.