"Siinä on pari Vandaa", hän selitti, "yksi Dendrobium ja muutamia Palaeonophis-lajeja." Hän silmäili ostoksiaan hellästi, särpiessään lientänsä. Ne oli ladottu puhtaalle pöytäliinalle hänen eteensä, ja hän kertoili serkulleen kaikki mitä niistä tiesi, verkalleen lipuessaan läpi päivällisensä. Hänen tapanaan oli iltaisin emännöitsijän ja omaksi huvikseen kerrata kaikki Lontoossa käyntinsä.
"Tiesin että tänään jotain tapahtuisi. Ja olen ostanut kaikki nämä. Jotkut niistä — jotkut niistä — olen varma siitä, tietkää, että jotkut niistä osottautuvat merkillisiksi. En tiedä mistä syystä, mutta tuntuu minusta ihan niin varmasti kuin joku olisi sen sanonut, että joistakuista koituu merkillisiä.
"Tuosta" — hän viittasi käpertyneeseen juurakkoon — "ei oltu saatu selvää. Se saattaa olla Palaeonophis — saattaa olla muu. Se saattaa olla uusi laji, vieläpä uusi sukukin. Ja se oli viimeinen mitä Batten parka keräsi."
"Minä en pidä sen näöstä", huomautti emännöitsijä. "Se on niin ruman muotoinen."
"Minusta sillä tuskin näyttää olevan mitään muotoa."
"En pidä noista lenkuroista", tuumi emännöitsijä.
"Se pistetään pois kasviruukkuun huomenna."
"Se näyttää kuolemaa teeskentelevältä hämähäkiltä."
Wedderhurn hymyili ja silmäili juurakkoa pää kallellaan. "Ei se tosin mikään kaunis kimpale ole. Mutta näitä kapineita ei koskaan saa arvostella kuivasta ulkomuodostaan. Siitä voi todella koitua varsin kaunis kämmekkä. Tuleepa minulla huomenna puuhaa! Minun täytyy tän'iltana juurta jaksain tutkia mitä näille on tehtävä, ja huomenna ryhdyn työhön.
"Batten parka löydettiin kuolleena tai kuolemaisillaan mangrove-rämeestä — en muista kumpaisena", Wedderhurn alkoi taas, "yksi juuri näitä kämmeköitä rusentuneena ruumiinsa alla. Hän oli joitakuita päiviä potenut jotakin sikäläistä kuumetautia ja pyörtynyt luultavasti. Nuo mangrove-rämeet ovat kovin epäterveellisiä. Sanotaan että viidakkoiilit olivat imeneet hänestä jok'ainoan veripisaran. Kukaties juuri tuo kasvi maksoi hänen henkensä."