"Totta", sanoi Dingaan. "No, nyt minä lähetän hänet etsimään korppikotkaa taivaalta. Tule takaisin sieltä, Lihava, ja ilmoita meille, jos löydät sen."
Sotilaat kohottivat assegainsa, odottaen kuninkaan sanaa. Minä olin katsovinani maahan ja sormielin pyssyni liipasinta, lujasti päättäen, että, jos hän sen sanan lausuisi, se olisi hänen viimeisensä. Hans silmäili ylöspäin — luullakseni välttääkseen kuoleman näkemistä, — sitten hän äkkiä päästi villin kiljahduksen, joka sai jokaisen, myöskin tuomitut, kääntämään silmänsä häneen. Hän osoitti taivaalle, ja he katselivat nähdäkseen, mitä hän osoitti.
Nyt he sen näkivät. Kaukaa, kaukaa rajattomasta sinimerestä ilmestyi pieni täplä, jonka hänen tarkka silmänsä oli jo huomannut. Tämä täplä laajeni laajenemistaan laskeutuessaan peloittavalla ja yhä kasvavalla nopeudella.
Se oli kuningaskotka, joka putosi taivaalta — kuolleena!
Alas se tuli rouva Prinsloon ja pyövelien väliin, temmaisten yhdeltä heistä kohollaan olevan assegain ja paiskaten sen maahan. Alas se tuli ja makasi siinä pelkkänä liha- ja höyhenkasana.
"Oi, Dingaan", sanoin sitä seuranneen syvän hiljaisuuden vallitessa, "näyttää siltä, että vedon olen voittanut minä, etkä sinä. Minä surmasin tämän lintujen kuninkaan, mutta ollen kuningas se halusi kuolla ylhäällä korkeudessa yksinään, siinä kaikki."
Dingaan epäröi, sillä hän ei halunnut säästää buureja, ja minä, huomatessani hänen epäröintinsä, kohotin hiukan pyssyäni. Kenties hän näki sen tai kenties hänen kunniantuntonsa — sellaisena kuin hän sen sanan ymmärsi — voitti hänen verenhimonsa. Joka tapauksessa hän sanoi yhdelle neuvosmiehistään:
"Tutki tämän korppikotkan ruumista ja katso, onko siinä kuulan reikä."
Mies totteli, tunnustellen luu- ja lihakasaa. Hyväksi onneksi hän löysi, ei reikää — sillä se oli hävinnyt lihakudosten yleisesti tuhoutuessa, — vaan itse kuulan, joka lävistettyään paksun ruumiin alhaalta ylös asti oli pysähtynyt kovaan nahkaan aivan selkärangan lähelle siinä kohdassa, missä pitkä punainen kaula sukeltaa esiin siipien välistä. Hän kaivoi sen esiin ja piti sitä kaikkien nähtävänä.
"Macumazahn on voittanut vetonsa", sanoi Dingaan. "Hänen taikataitonsa on voittanut, vaikkakin vain nipin näpin. Macumazahn, ota nämä buurit, ne ovat sinun, ja lähde heidän kanssaan maastani."