Nyt maanantai-iltana menin tavalliseen aikaan vuoteeseen ja nukuin, niinkuin aina läpi elämäni olen tehnyt, kuin pölkky noin kello neljään aamulla, jolloin heräsin siihen, että kuulin jonkinlaista rapinaa ikkunaruudussa. Hyppäsin vuoteestani ja tunnustelin pistooliani, kun oli aivan pimeä, hiivin ikkunan luo, avasin sen, ja pitäen päätäni ikkunalaudan alapuolella, peläten, että sen ilmestymistä tervehdittäisiin assegailla, kysyin kuka siellä oli.
"Minä, baas" [baas (hollantilainen sana) = mestari, herra. Suom. muist.], sanoi Hans, hottentottipalvelijamme, joka, kuten muistetaan, seurasi jäljessäni ratsastaen, kun ensimmäisen kerran tulin Maraisfonteiniin. "Minulla on huonoja uutisia. Kuulkaa! Baas tietää, että minä olen ollut ulkona etsimässä punaista lehmää, joka katosi. No, minä löysin sen ja nukuin sen vieressä erään puun alla kedolla, kun noin kaksi tuntia sitten eräs vaimo, jonka tunnen, tuli nuotioni luokse ja herätti minut. Kysyin häneltä, mitä hänellä oli tekeillä tähän aikaan yöstä, ja hän vastasi tulleensa kertomaan minulle jotain. Hän sanoi että jotkut nuoret miehet päällikkö Quabin heimosta, joka asuu noilla kukkuloilla, olivat käyneet heidän kraalissaan [kraal on hottentottikylä. Suom. muist.], ja tämä tapahtui muutamaa tuntia aikaisemmin kuin saapui sanantuoja päällikön luota ilmoittaen, että heidän täytyy heti palata takaisin, koska tänään aamun koittaessa hän ja kaikki hänen miehensä tekevät hyökkäyksen Maraisfonteiniin ja surmaavat siellä jokaisen sekä vievät mukanaan karjan."
"Hyvä Jumala!" minä huudahdin. "Miksi?"
"Koska, nuori baas", pitkitti hottentotti ikkunan toiselta puolelta, "koska joku Maraisfonteinista — luulen, että se oli Korppikotka (alkuasukkaat antoivat tämän nimen Leblancille hänen kaljun päänsä ja kyömynenänsä tähden) — ampui Quabin pojan sunnuntaina, kun tämä piteli hänen hevostaan."
"Hyvä Jumala!" sanoin jälleen, "se vanha hölmö on varmasti ollut juovuksissa. Milloin sanoitkaan hyökkäyksen tapahtuvan — aamun koittaessa?" ja minä silmäilin tähtiä, lisäten: "Voi, siihen ei ole enään tuntiakaan, ja baas Marais on poissa."
"Niin", rääkyi Hans; "ja neiti Marie — ajatelkaahan, mitä punakafferit tekevät neiti Marielle, kun heidän verensä kiehuu."
Työnsin nyrkkini ikkunan läpi ja sivelin hottentotin irvistelevää naamaa, jota tähtienloiste heikosti valaisi.
"Lurjus!" sanoin, "satuloi tammani ja se punertavanharmaa kimo ja ota pyssysi. Tulen kahden minuutin kuluttua. Ole nopsa tai ammun sinut."
"Minä menen", hän vastasi ja hävisi yöhön kuin pelästynyt käärme.
Sitten aloin pukeutua, huutaen pukeutuessani, kunnes isäni ja kaffereita tuli huoneeseen. Pannessani ylleni vaatekappaleitani kerroin heille kaikki.