Kuten saattaa kuvitella, oli se pitkä puhe ja suurella huolella valmistettu. Tahdoin vain panna paperille sen mustimmat valheellisuudet. Hän vakuutti oikeudelle, ettei hän tuntenut mitään vihamielisyyttä minua kohtaan eikä ollut koskaan yrittänyt minua tappaa eikä mitenkään vahingoittaa, vaikka totta olikin, että hänen sydämensä oli haavoittunut, kun olin häneltä varastanut hänen kihlattunsa — nykyisen vaimoni — rakkauden vastoin tytön isän tahtoa. Hän sanoi jääneensä Zulumaahan, koska hän tiesi minun naivan tytön niin pian kun tämä tulisi täysi-ikäiseksi, ja se olisi ollut hänestä liian tuskallista nähdä. Hän sanoi, että hänen siellä ollessaan, ennen lähetystön tuloa, Dingaan ja muutamat hänen sotapäälliköistään olivat hänelle kertoneet, että minä olin tämän tästä kiihoittanut häntä, Dingaania, surmaamaan buurit, koska nämä olivat pettäneet Englannin hallitsijan; Dingaan kuitenkin oli kieltäytynyt niin tekemästä. Retiefin lähetystöineen tultua hän sanoi varoittaneensa häntä minun suhteeni, mutta Retief oli minun sokaisemani kuten moni muukin — näin sanoessaan hän katsahti Prinsloo'n perhettä kohti — eikä halunnut kuulla sellaista puhuttavankaan.
Sitten tuli pahin kaikesta. Hän sanoi kerran olleensa korjaamassa Dingaanin pyssyjä eräässä hänen majassaan, ja silloin hän oli kuullut minun ja Dingaanin välisen keskustelun, joka tapahtui majan ulkopuolella, minun tietysti aavistamatta, että hän oli sisäpuolella. Tämän keskustelun aiheena oli se, että minä uudelleen yllytin Dingaania surmaamaan buurit ja myöhemmin lähettämään sotajoukkonsa teurastamaan heidän vaimonsa ja perheensä. Minä vain pyysin aikaa saadakseni toimitetuksi pois tytön jonka heidän joukostaan olin nainut, sekä hänen mukanaan muutamia ystävistäni, jotka tahdoin säästää päästäkseni jonkinlaiseksi johtajaksi heidän keskuudessaan ja — siinä tapauksessa, että hän suostuisi — pitääkseni koko Natalin alueen hänen hallintonsa alaisena ja englantilaisten suojeluksessa. Näihin ehdotuksiin Dingaan vastasi, että "ne näyttivät viisailta ja hyviltä, ja hän pohtisi niitä erittäin huolellisesti."
Pereira sanoi edelleen, että tullessaan ulos majasta Dingaanin mentyä hän soimasi minua ankarasti rikollisista puuhistani ja ilmoitti varoittavansa buureja, minkä hän myöskin teki sekä suusanallisesti että kirjeellisesti. Senjälkeen minä olin muka saanut aikaan sen, että zulut pidättivät hänet; itse menin Retiefin luo, ja kerroin tälle jonkun väärän jutun hänestä, Pereirasta, minkä johdosta Retief ajoi hänet pois leiristään ja kielsi ketään buureja edes puhuttelemasta häntä. Sitten hän oli toiminut ainoalla mahdollisella tavalla. Hän meni enonsa Henri Marais'n luo ja kertoi tälle — ei koko totuutta, vaan että hän oli saanut varman tiedon, että Marieta uhkasi kauhea hengenvaara zulujen aikoessa tehdä hyökkäyksen ja että kaikki buurit, joiden keskuudessa hän asui, myöskin olivat hengenvaarassa.
Sentähden hän antoi Henri Marais'n ymmärtää, että, kun kenraali Retief oli sokaistu eikä tahtonut kuulla hänen puhettaan, paras keino oli ratsastaa pois varoittamaan buureja. Sen he sitten tekivätkin salassa, Retiefin tietämättä, mutta yksi ja toinen seikka — jotka hän yksityiskohtaisesti selitti — viivytti heidän matkaansa, joten he saapuivat Bushman River'in leiriin liian myöhään, kun joukkomurha jo oli tapahtunut. Kuten päällikkö tiesi, olivat he, kuultuaan huhun mukaan Marie Marais'n ja muiden buurien muuttaneen tälle seudulle ennen teurastusta, tulleet tänne ja saaneet tietää näiden toimineen siten Allan Quatermain'in varoituksen johdosta: sitten he palasivat ja veivät nämä uutiset Bushman River'iin eloon jääneille buureille.
Siinä oli kaikki, mitä hänellä oli sanottavana.
Lykkäsin ristikuulusteluni siksi kunnes kuulin kaikki todistukset itseäni vastaan. Pereiran jälkeen kutsuttiin siis valalle Henri Marais, joka vahvisti tyttärenpoikansa todistuksen useassa kohdassa, mitä tuli esimerkiksi suhteisiin hänen tyttäreensä, siihen, että hän vastusti avioliittoani tämän kanssa, koska olin englantilainen, joita hän halveksi ja joihin hän ei luottanut, ja niin edelleen. Hän lisäsi vielä, että Pereira oli ollut oikeassa kertoessaan saaneensa varmasti tietää, että Marieta ja buureja uhkasi vaara, koska Allan Quatermain ja Dingaan olivat päättäneet järjestää hyökkäyksen heidän kimppuunsa. Hän sanoi myös kirjoittaneensa Retiefille ja koettaneensa puhua hänelle, mutta Retief oli kieltäytynyt häntä kuuntelemasta. Sen jälkeen hän oli ratsastanut pois Umgungundhlovu'sta yrittääkseen pelastaa tyttärensä ja varoittaa buureja. Siinä oli kaikki, mitä hänellä oli sanottavana.
Sitten kutsuin omat todistajani, Marien, jonka todistusta he kieltäytyivät kuuntelemasta sillä perusteella, että hän oli minun vaimoni ja niin ollen jäävi, rouva Prinsloon ja hänen perheensä sekä Meyer'it. Kaikki he kertoivat totuuden mukaisesti suhteistani Hernan Pereiran, Henri Marais'n ja Dingaanin kanssa, mikäli niistä tiesivät.
Senjälkeen, kun päällikkö oli kieltäytynyt hyväksymästä Hans'ia todistajaksi, koska hän oli hottentotti ja minun palvelijani, minä käännyin oikeuden puoleen, kertoen tarkoin kaiken, mitä oli tapahtunut minun ja Dingaanin välillä ja miten minä ja Hans pelastuimme toisella käynnillämme hänen kraalissaan. Viittasin myös siihen, että onnettomuudekseni en voinut näyttää toteen sanojani, koska Dingaan ei ollut kelvollinen todistajaksi ja kaikki muut olivat kuolleet. Edelleen vedin esiin Marielle kirjoittamani kirjeen, jonka Retief oli hyväksynyt, ja Marais'n sekä Pereiran allekirjoittaman kirjeen Retiefille, joka jäi haltuuni.
Kun olin lopettanut puheeni, oli aurinko parhaillaan laskemassa ja jokainen oli väsynyt. Minun käskettiin vartijain saattamana poistua siksi aikaa kun oikeus neuvotteli, mikä kesti pitkän ajan. Sitten minut huudettiin jälleen esiin, ja päällikkö sanoi:
"Allan Quatermain, me olemme rukoiltuamme Jumalaa pohtineet tätä asiaa parhaimman arvostelumme ja kykymme mukaan. Toiselta puolelta merkitsemme sen seikan, että olette englantilainen, sen rodun jäsen, joka vihaa ja aina on sortanut kansaamme. Sitäpaitsi oli teidän etujenne mukaista päästä eroon niistä molemmista, joiden kanssa olitte ollut riidassa. Henri Marais'n ja Hernan Pereiran todistukset, joiden luotettavuutta emme voi epäillä, osoittavat, että olitte kylliksi turmeltunut joko tehdäksenne tämän tai, vihamielisenä buureille, liittoutuaksenne raakalaisen kanssa heidän tuhoamisekseen. Tulos on, että noin seitsemänsataa miestä, naista ja lasta on menettänyt henkensä hyvin julmalla tavalla, jota vastoin te, palvelijanne, vaimonne ja ystävänne yksin ovat vahingoittumattomina pelastuneet. Tämän laatuisesta rikoksesta ei sata kuolemanrangaistusta riittäisi sovitukseksi. Kuitenkin vain Jumala yksin voi siitä määrätä oikean rangaistuksen, ja sentähden on velvollisuutemme lähettää teidät hänen tuomittavakseen. Me tuomitsemme teidät petturina ja murhamiehenä ammuttavaksi, ja olkoon Herra sielullenne armollinen."