Kun nämä sanat oli lausuttu — sillä Retief ei sovitellut sanojaan silloin, kun hänessä heräsi halveksiminen, — muuttuivat Pereiran verevät kasvot valkoisiksi kuin liinavaate.
"Mein Gott, mynheer", hän sanoi, "mieleni tekee vastata teille sellaisesta puheesta", ja hän tavoitteli kädellään vyössään olevaa veistä.
"Mitä!" kiljasi Retief, "tahdotteko toista ampumakilpailua? No, jos niin on, olen valmis sekä kokonaisilla että pirstotuilla kuulilla. Kukaan ei saa sanoa, että Pieter Retief on pelännyt ketään miestä, kaikkein vähimmin sellaista, joka ei häpeä yrittäessään varastaa palkinnon kuten hyena varastaa luupalan jalopeuralta. Tulkaa pois vain, Hernan Pereira, tulkaa!"
En varmasti voi sanoa, mitä tällä hetkellä olisi tapahtunut, vaikka olenkin varma siitä, ettei Pereiralla ollut mitään halua kaksintaisteluun peloittavan Retiefin kanssa, jonka rohkeus oli muodostunut sananparreksi kautta maan samaten kuin hänen luonteensa ehdoton oikeamielisyys. Joka tapauksessa, nähdessään asioitten olevan hyvin synkällä kannalla, Henri Marais, joka oli kuunnellut tätä kinastelua ilmeisellä huolestumisella, astui esiin ja sanoi:
"Mynheer Retief ja sisarenpoikani Hernan, te olette kumpikin vieraitani, enkä minä salli riitelemistä tällaisesta hullutuksesta, erittäinkin kun olen varma ettei Hernan koskaan aikonut petkuttaa, vaan tehdä sen, minkä luuli luvalliseksi. Miksi hän, joka on siirtokunnan parhaita pyssymiehiä, olisi niin tehnyt, olkoonpa että tämä nuori Allan Quatermain onkin parempi? Etkö sinäkin sano samaa, Retief ystävä, erittäinkin juuri nyt, kun on välttämätöntä meidän kaikkien olla kuin veljet?" hän lisäsi puolustellen.
"En", jyrisi Retief, "en tahdo valehdella miellyttääkseni sinua tai jotakuta muuta."
Nähdessään, että Retief ei ollenkaan antanut perään, Marais meni sisarenpoikansa luo ja kuiskaili hänen kanssaan hetkisen. Mitä hän sanoi, en tiedä. Tulos oli joka tapauksessa se, että Pereira, suotuaan sekä Retiefille että minulle vihasta leimuavan katseen, käänsi selkänsä ja meni hevosensa luo, nousi sen selkään ja ajoi pois kahden jälessä ratsastavan hottentotin seuraamana.
Tämä oli viimeinen kerta pitkäksi ajaksi eteenpäin, jolloin näin Hernan Pereiran, ja sydämestäni toivon, että se olisi ollut ainiaaksi viimeinen kerta. Mutta niin ei tullut käymään.
VI Luku.