"Tämä: Koska prinssi on koettanut kohdella hyvin Israelin kansaa ja heidän tähtensä hylännyt kruunun, mitä sitten muille tapahtuneekin, ei hänen tarvitse pelätä mitään. Mikään vaiva ei kohtaa häntä eikä hänen lähellään olevia, esim. teitä, kirjuri Ana, joka myöskin tahtoisitte kohdella meitä oikeuden mukaisesti. Kuitenkin saattaa tapahtua, että veljentyttäreni Merapin vuoksi, jonka päälle nuo kiroussanat ovat tulleet, kohtaa suuri suru sekä prinssiä että häntä itseään. Sentähden kenties voi olla viisasta, että hän jää Setin taloon, ja prinssi taas tekisi viisaasti kääntäessään hänet takaisin oveltaan."
"Mikä suru?" kysyin minä hämmästyneenä hänen synkästä puheestaan, mutta vastausta ei kuulunut, sillä hän oli mennyt.
Lähellä asuntoani kohtasin toisen miehen. Kuun valaistessa hänen kasvojaan näin Kiin peloittavat silmät.
"Kirjuri Ana", sanoi hän, "te lähdette huomenna varhain Memphikseen, ettekä kahden päivän kuluttua, kuten aioitte."
"Miten sen tiedätte, tietäjä Kii?" kysyin, sillä en ollut kenellekään kertonut suunnitelmani muutoksesta, koska olin sen tehnyt vasta sitten kuin Jabez oli poistunut.
"Minä en tiedä mitään, Ana, paitsi että uskollinen palvelija, joka on saanut tietää kaiken, minkä te olette tänään kuullut, tahtoo kiiruhtaa kertomaan siitä isännälleen, varsinkin jos siellä on joku toinenkin, jolle hän haluaisi siitä ilmoittaa, kuten Bakenkhonsu tuumii."
"Bakenkhonsu puhuu liian paljon, mitä hän sitten tuumineekaan", huudahdin äreästi.
"Vanha tulee suulaaksi. Te olitte tänään kruunajaisissa, ettekö ollutkin?"
"Olin, ja jos näin oikein sieltä kaukaa, nuo hebrealaiset profeetathan näyttivät voittavan teidät, Kherheb, joka harmittaa teitä kovasti, niinkuin olitte harmissanne silloin temppelissä, kun Amon kukistui."
"Se ei harmita minua, Ana. Jos minulla on kykyjä, voi olla toisia, joilla on vielä suurempia kykyjä, kuten näin Amonin temppelissä. Miksi sentähden hämmästyisin?"