"Ei, prinssi, vaan siksi, että teidän kultainen sormuksenne on liian iso pieneen käteeni."
"Miten voitte sen sanoa, ennen kuin olette koettanut? Sekin on kompastus, mikä kenties olisi myös hyvitettävä."
Sitten hän nauroi ja Merapikin nauroi, mutta ei hän kuitenkaan ottanut sormusta.
"Oletteko nähnyt Anaa?" jatkoi prinssi. "Luulen, että hän etsii teitä sellaisella kiireellä, että hän tuskin saattoi lopettaa kerrottavansa minulle."
"Sanoiko hän niin?"
"Ei, hän vain näytti siltä. Ja niin selvästi, että käskin hänen heti paikalla etsiä teidät. Hän vastasi menevänsä lepäämään pitkän matkansa jälkeen, tai kenties minä sanoin, että hänen pitäisi se tehdä. Unohdin sen, kun on niin paljon muuta ajateltavaa näin ihanana yönä."
"Miksi Ana halusi nähdä minua, prinssi?"
"Kuinka voin sen tietää? Miksi mies, joka vielä on nuori — haluaa nähdä suloista ja kaunista naista? Oh! Nyt muistankin. Hän tapasi Taniksessa setänne, joka tiedusteli teidän vointianne. Kenties hän siksi haluaa nähdä teitä."
"En halua kuulla sedästäni. Hän muistuttaa minulle liian paljon asioista, jotka tuottavat tuskaa, ja on öitä, jolloin haluaa paeta tuskaa, jonka aamulla varmasti taas löytää."
"Oletteko vielä samaa mieltä palaamisesta kansanne luo?" kysyi prinssi vakavammin.