"Tiedän — kansani tähden. Oi, se on jaloa."
"Mutta tuosta kuoriaisesta oli puhe —" keskeytti hän, heilauttaen kättään. "Varmasti se on sama, jolla haavanne side kiinnitettiin — oh, vuosia sitten!"
"Niin, se on sama", vastasi hän katsellen alas.
"Tiesin sen. Ja kun annoin sen teille, sanoin jotakin, joka minusta silloin tuntui koko hyvin sanotulta. Mitä se oli? En voi muistaa. Oletteko tekin unohtanut?"
"Olen — tarkoitan — en. Te sanoitte, että minulla oli nyt koko
Egypti jalkani alla, ja puhuitte kovakuoriaisen reunakoristeesta."
"Ah! Nyt muistan. Miten oikea ja samalla miten väärä oli tuo sukkeluus — tai ennustus."
"Miten voi joku asia olla sekä oikea että väärä, prinssi?"
"Sen voisin todistaa teille hyvin helposti, mutta se ottaisi aikaa tunnin tai enemmänkin, joten jääköön toiseksi kertaa. Tämä kuoriainen on mitätön esine, antakaa se takaisin minulle ja te saatte paremman. Tai haluaisitteko mieluummin tämän sormuksen? Kun en enään ole Egyptin prinssi, on se aivan tarpeeton minulla."
"Pitäkää kuoriainen, prinssi. Sehän on teidän omanne. Mutta minä en ota kuninkaallista sormusta, koska se on —"
"— tarpeeton minulle, ettekä te halua sellaista, mikä on arvoton antajalle. Oi, minä valitsen niin huonosti sanani, mutta en sitä tarkoittanut."