"Ainoastaan yksi, jumalille kiitos, ja sekin kuoli — jumalille kiitos siitäkin, sillä muuten olisi siitä tullut samanlainen kuin minä olen", ja hän nyyhkytti kerran rajusti ja sitten jatkoi inhoittavaa hyväilyään.
Silloin päähine solui hänen päästään ja minä näin edessäni vaimoni kasvot, vieläkin kauniit, vaikka peloittavat juopumuksesta ja rikoksista. Värisin päästä jalkoihin asti, sitten sanoin muuttaen ääneni, kuten koko ajan olin häntä puhutellut:
"Nainen, tunnen tuon Anan. Hän on kuollut ja te olitte syypää hänen sortumiseensa. Kuitenkin, koska olin hänen ystävänsä, ottakaa tämä ja menkää parantamaan elämänne", ja vedin esille kukkaron, joka oli täynnä kultaa.
Hän iski siihen kuin haukka ja nähdessään sen sisällön kuun valossa, kiitti hän minua sanoen:
"Totisesti on Ana kuolleena arvokkaampi kuin elävänä. Ja on hyvä, että hän kuoli, sillä hän on päässyt sinne, mihin lapsi meni, lapsi, jota hän rakasti enemmän kuin elämää, laiminlyöden minut hänen tähtensä ja tehden minusta sen, mikä nyt olen. Jos hän olisi elänyt vielä, olisi hän, joka oli hullu, kuten sanoin, saanut vielä enemmän kokea kovaa onnea naisilta, joita hän ei milloinkaan ymmärtänyt. Hyvästi, Anan ystävä, joka olette antanut minulle mahdollisuuden saada itselleni uuden puolison", ja nauraen hurjasti horjui hän erään sfinksin taakse ja katosi pimeyteen.
Tästä syystä olin onnellinen saadessani poistua Tebestä. Sitäpaitsi oli tuo viheliäinen olento haavoittanut minua kipeästi, paljastaen minulle sen, mitä olin vain aavistanut, nimittäin, että naisten seurassa olin vain hupsu, niin suuri hupsu, että heti paikalla vannoin suojelusjumalani nimessä etten koskaan enään rakastaisi ketään heistä. Sen valan olen pitänyt hyvin, vaikka muita olisinkin rikkonut. Vielä hän loukkasi minua puhumalla kuolleesta lapsestamme, sillä on totta, että kun tuo suloinen olento pakeni Osiriin luo, murtui sydämeni, eikä koskaan enään tullut entiselleen. Viimeksi pelkäsin olevan totta, että olin laiminlyönyt äidin tuon lapsen takia, jota jumaloin, niin, ja vieläkin jumaloin, ja sillä lailla aiheuttanut hänen häpeänsä. Tuo ajatus vaivasi minua niin, että erään asiamiehen välityksellä, johon luotin, annoin hänelle lahjaksi rahamäärän, jonka avulla hän saisi elämänsä huolettomaksi. Hän meni uudelleen naimisiin erään kauppiaan kanssa, jota hän oli tavoitellut, ja muutamassa ajassa tuhlasi hän tämän omaisuuden ja saattoi hänet häviöön, jolloin kauppias hylkäsi hänet. Hän kuoli, vietettyään huonoa elämää, Seti II:n kolmantena hallitusvuotena. Mutta jumalille kiitos, hän ei milloinkaan saanut tietää, että prinssin yksityinen kirjuri oli sama Ana, joka oli ollut hänen puolisonsa. Lopetan tähän kertomukseni hänestä.
* * * * *
Purjehtiessani Niiliä pitkin sydän raskaampana kuin laivamme suuri ankkurikivi, jäimme kolmantena pimeänä yönä ankkuriin erään aluksen viereen, joka oli matkalla Niiliä ylöspäin. Aluksessa oli eräs upseeri, jonka olin nähnyt farao Meneptahin hovissa, ja jolla oli asiaa Tebeen. Mies näytti niin pelästyneeltä, että kysyin, painoiko hänen mieltään jokin. Silloin hän otti minut mukaansa palmulehtoon rannalle ja istuutuen erään vedennostokoneen vivulle, kertoi hän, että ihmeellisiä asioita tapahtui Taniksessa.
Hebrealaiset profeetat olivat vielä kerran tulleet faraon luo, joka huolimatta lupauksestaan oli jättänyt israelilaiset rauhaan, eikä ollut lyönyt heitä miekalla, kuten Meneptah oli halunnut tehdä. Luultiin, että hän pelosta ei uskaltanut sitä tehdä, jottei kuolisi, kuten Meneptah kuoli. Kuten ennenkin olivat profeetat esittäneet pyyntönsä, että Israelin kansa päästettäisiin erämaahan palvelemaan Jumalaansa ja farao oli kieltänyt sen. Kun hän sitten varhain seuraavana aamuna meni joelle purjehtimaan, olivat he kohdanneet hänet ja toinen heistä löi veteen sauvallaan, jolloin se muuttui vereksi. Silloin Kii ja hänen seuralaisensa myöskin löivät sauvoillaan toiseen paikkaan vedessä ja sekin muuttui vereksi. Se tapahtui kuusi päivää sitten, ja nyt tuo mies vannoi minulle, että veri nousi Niiliä ylöspäin. Nauroin tuolle kertomukselle.
"Tulkaa sitten katsomaan", sanoi hän ja vei minut takaisin alukseensa, jossa kaikki toisetkin näyttivät yhtä pelästyneiltä kuin hänkin.