Minä, Ana, en tahdo kertoa kaikista noista kauhuista, joita Egyptissä tapahtui, ja jotka alkoivat tuolla veden vereksi muuttumisella, sillä jos niin tekisin, en saisi sitä valmiiksi eläessäni, sillä olen jo vanha ja kertomus niin pitkä. Ne kestivät monta, monta kuukautta ja tulivat yksi kerrallaan, kunnes kansa vallan uupui köyhyyteen ja kärsimyksiin. Aina kerrottiin samaa. Hebrealaiset profeetat kävivät faraon luona Taniksessa ja vaativat, että hän päästäisi Israelin kansan menemään, uhaten kostaa hänelle, jos hän kieltäytyisi. Kuitenkin hän kieltäytyi, sillä jokin hulluus pidätti häntä, tai kenties Israelin Jumala lumosi hänet, sitä en tiedä.
Ainoastaan vähän aikaa jälkeen tuon verikauhun tuli uusi vaiva. Sammakoita tuli niin paljon, että ne täyttivät Egyptin pohjoisesta etelään asti. Ja kun ne kuolivat, tuli ilma pahalta haisevaksi. Kii ja hänen seuralaisensa tekivät myös sen ihmeen ja lähettivät sammakoita Gosheniin, jossa ne vaivasivat israelilaisia. Mutta miten olikaan, Setin palatsissa Memphiksessä ja mailla, jotka hän sen ympärillä omisti, ei ollut sammakoita, tai ainakin ainoastaan harvoja, vaikka öisin kuului ympärillä olevilta pelloilta niiden kurnutus, joka muistutti kuluneitten rumpujen räminää.
Sitten tulivat täiparvet, ja Kii seuralaisineen yritti saada niitä myös hebrealaisten vaivaksi, mutta he epäonnistuivat, eivätkä enää senjälkeen taistelleet israelilaisten noituutta vastaan. Sitten seurasivat suunnattomat joukot kärpäsiä niin, että ilma oli mustana niistä, ja ne pilasivat kaiken kasvullisuuden. Ainoastaan Setin palatsissa ei ollut kärpäsiä ja puutarhassakin oli vain muutamia. Senjälkeen alkoi hirveä ruttotauti karjassa niin, että niitä kuoli tuhansittain. Mutta Setin suuressa karjassa ei ainoakaan ollut edes sairaana, eikä, kuten kuulimme, Goshenissakaan eläimiä sairastunut ruttoon.
Tämä vaiva kohtasi Egyptiä vähän sen jälkeen kuin Merapi oli synnyttänyt pojan, suloisen lapsen, jolla oli äitinsä silmät, ja jonka nimeksi pantiin isänsä mukaan Seti. Tuo Setin, hänen huonekuntansa ja kaiken omaisuutensa ihmeellinen pelastuminen kirouksista levisi laajalti ja antoi niin paljon puheenaihetta, että monet lähettivät tarkemmin tiedustelemaan sitä.
Ensimmäinen tuollainen tiedustelija oli vanha Bakenkhonsu faraon lähettinä, ja eräs toinen prinsessa Usertin lähettämä minun luokseni, sillä hänen ylpeytensä ei sallinut hänen kysyä mitään Setiltä. Emme voineet Bakenkhonsulle kertoa muuta kuin sen, minkä olen tähän kirjoittanut, jota hän ei ensin uskonut. Mutta tultuaan varmaksi, että asia oli niin, sanoi hän olevansa niin sairas, ettei jaksanut mennä takaisin Tanikseen. Siksi hän pyysi luvan prinssiltä saada jonkun aikaa levätä tämän telessä, sillä hänhän oli ollut prinssin isän, isoisän ja isoisänisän ystävä. Seti nauroi, niinkuin vanha mies itsekin, ja niin jäi Bakenkhonsu meidän luoksemme loppuun saakka suureksi iloksemme, sillä hän oli hauskin ja oppinein seuralaisemme. Asiasta, jota hän oli tullut tiedustelemaan, vei vastauksen faraolle ja Usertille hänen palvelijansa, joka samalla ilmoitti isäntänsä vaikean sairauden.
Noin kahdeksan päivää myöhemmin, seistessäni eräänä aamuna auringon paahteessa puutarhan käytävällä, josta näkyi Ptahin temppeli, ja veltosti katsellessani pappien laulavaa juhlakulkuetta (näin sairaalloisena aikana poistuin linnasta ainoastaan harvoin) näin erään miehen lähestyvän minua vahvasti puettuna aamukylmää vastaan. Mies tuli aivan lähelle ja puhutellen minua vartioston päälliköksi, kysyi, voisiko hän saada tavata neiti Merapia. Vastasin kieltävästi, sillä hän oli hoitamassa poikaansa.
"Ja kenties on hänellä muitakin asioita, luulen minä", sanoi mies merkitsevästi äänellä, joka tuntui minusta hyvin tutulta. "No, saanko sitten puhutella prinssi Setiä?" Ei, hän oli myöskin estetty.
"Hän on hoitamassa omaa sieluaan, tutkimassa neiti Merapin silmiä, lapsensa hymyä, kirjuri Anan viisautta ja hoitaa sadan yhden jumalan ominaisuuksia, jotka hän tuntee, ja erittäinkin Israelin Jumalan, luulen minä", sanoi tuo tuttu ääni, lisäten: "Sitten saan varmaan tavata kirjuri Anaa, joka pitää itseään oppineena?"
Suutuin tuosta muukalaisen pilkasta (vaikka koko ajan tunsin, että hän oli joku tuttu) ja vastasin, että kirjuri Ana yrittää tyydyttää onnenkaipuutaan ajamalla takaa tiedon jumalatarta.
"Antaa hänen yrittää", pilkkasi vieras, "sillä se onkin ainoa nainen, jonka hän kykenee vangitsemaan. On totta, että kerran eräs vangitsi hänet. Jos te olette hänen tuttavansa, kysykää häneltä, mitä hän keskusteli tuon naisen kanssa sfinksikäytävässä Teben suuren temppelin ulkopuolella, jolloin tuo keskustelu maksoi hänelle kultaa ja kyyneliä."