"Epäilemättä hän kuuli ne ja siksi olen iloinen, että hän on tässä kuulemassa niiden tarkoituksen. Rouva Merapi, tuona hetkenä minä, Amonin uhripappi, olin täynnä — en omaa henkeäni, vaan tuon jumalan kiivasta henkeä, jota te olitte häväissyt enemmän kuin häntä milloinkaan ennen oli häväisty Egyptissä. Minun avullani jumala vaati teiltä noituutenne salaisuutta ja uhkasi teitä vihallaan, jos kieltäytyisitte. Rouva, hän vihaa teitä, mutta en minä, sillä hän vihaa minuakin siksi, että teidän profeettanne ovat voittaneet minut ja hänet minun töissäni. Rouva, me olemme matkakumppaneita 'Vaivojen laaksossa'."
Merapi tuijotti häneen järkähtämättä ja minä näin, ettei hän uskonut sanaakaan siitä, mitä Kii puhui. Vastaamatta mitään Kiin puheeseen, kysyi hän ainoastaan:
"Miksi tulette tänne vahingoittamaan minua, joka en ole tehnyt teille mitään?"
"Te erehdytte, rouva", vastasi Kii. "Minä tulen tänne pakoon Amonia ja hänen palvelijataan faraota, jonka Amon ajaa perikatoon. Tiedän hyvin, että, jos tahdotte, voitte kuiskata prinssin korvaan, ja heti hän ajaa minut pois. Mutta silloin —" ja hän katseli Merapin pään yli tuonne, missä imettäjä seisoi tuuditellen nukkuvaa lasta.
"Mitä silloin, tietäjä?"
Antamatta vastausta, kääntyi Kii minun puoleeni. "Oppinut Ana, muistatteko, kun kohtasitte minut eräänä yönä Taniksessa?"
Pudistin päätäni, vaikka arvasin aivan hyvin, mitä yötä hän tarkoitti.
"Teidän muistinne on huono, oppinut Ana, tai kenties se on hämmentynyt, sillä me tapasimme usein, eikö totta?"
Hän tuijotti sauvaa kädessään. Minäkin tuijotin siihen, koska en voinut olla sitä tekemättä, ja näin tai luulin näkeväni tuon kuolleen puun alkavan paisua ja köyristyä. Se oli kylliksi minulle ja sanoin nopeasti:
"Jos tarkoitatte kruunauspäivää, muistan —"