Sitten tulivat heinäsirkat, jotka söivät kaiken, mitä vielä oli jäljellä syötävää Egyptissä, niin tarkasti, että kansa parkaa, joka ei ollut tehnyt mitään pahaa, ja jolla ei ollut mitään sanomista faraon ja israelilaisten välisiin asioihin, kuoli tuhansittain nälkään, ja samalla oli vielä suuri pimeys, jolloin Laban tuli. Tämä pimeys peitti maan kuin sankka pilvi kolme päivää ja kolme yötä. Siitä huolimatta, vaikka varjot olivat synkät, ei Setin talossa Memphiksessä ollut aivan pimeätä, sillä se oli aivan kuin valopatsaassa, joka ulottui maasta taivaaseen asti.
Kauhu oli nyt kymmenkertaisesti suurempi, ja minusta näytti kuin kaikki nuo sadat tuhannet Memphiksen asukkaat olisivat olleet koossa meidän muuriemme ulkopuolella, jotta voisivat edes katsella valoa, sellaisena kuin se oli, jolleivät muuta voisikaan. Seti olisi tahtonut päästää sisälle niin paljon kuin olisi mahtunut, mutta Kii ei sallinut sitä, sillä, hän sanoi, jos niin tehtäisiin, tulisi pimeys heidän mukanaan. Ainoastaan Merapi päästi sisälle muutamia israelilaisia naisia, jotka asuivat kaupungissa ja olivat egyptiläisten kanssa naimisissa. Mutta nämä tuottivat hänelle vain tuskaa nimittämällä häntä noidaksi. Sillä nyt olivat useimmat Memphiksen asukkaat varmoja, että se oli Merapi, joka oli tuottanut nämä onnettomuudet heille siksi, että hän palveli vieraan maan jumalaa.
"Jos hän, joka on Egyptin perillisen rakastettu, vain uhraisi Egyptin jumalille, otettaisiin nämä kärsimykset pois meiltä", sanoivat he. Luulen, että he olivat oppineet tämän Kiiltä. Tai ehkäpä Usertin vakoojat olivat neuvoneet heitä.
Seisoimme taas portin luona katsellen ihmisiä, jotka tuolla ulkopuolella pimeässä kulkivat edes takaisin, sillä tämä näky lumosi Merapin niin kuin käärme lumoaa linnun. Silloin ilmestyi Laban. Tunsin heti hänen kyömynenänsä ja haukansilmänsä, ja Merapikin huomasi hänet.
"Tule pois minun mukaani, Israelin kuu", huusi hän, "ja sinä saat kaikki anteeksi. Mutta jollet tule, paha sinut silloin perii."
Merapi tuijotti häneen vastaamatta sanaakaan. Juuri silloin tuli prinssi Seti luoksemme ja huomasi Labanin.
"Ottakaa kiinni tuo mies", käski hän punastuen vihasta, ja vartijat syöksyivät pimeyteen täyttääkseen hänen käskynsä. Mitta Laban oli kadonnut.
Pimeyden toisena päivänä oli meteli kova, kolmantena päivänä se oli hirveä. Eräs joukko heitti vartijat syrjään, mursi portit ja syöksyi palatsiin. He pyysivät nöyrästi, että rouva Merapi tulisi rukoilemaan heidän puolestaan; kuitenkin näkyi heidän katseistaan, että jollei hän tulisi, aikoivat he viedä hänet.
"Mitä on tehtävä?" kysyi Seti Kiiltä ja Bakenkhonsulta.
"Senhän saa prinssi määrätä", sanoi Kii, "vaikka en voi ymmärtää, mitä se vahingoittaisi rouva Merapia, jos hän rukoilikin puolestamme Memphiksen avonaisella torilla."