Kun tuo huuto viimein lakkasi, kääntyi prinssi heidän puoleensa ja sanoi:
"Ystävät, jos tahdotte lähettää minut siihen seuraan, joka istuu Osiriksen pöydässä eikä faraon juhlissa, toistatte tuon tyhmän tervehdyksen, jota hallitsijamme Amenmeses ei ilolla kuuntele."
Hiljaisuudesta, joka seurasi, kuului ääni:
"Älkää pelätkö, prinssi, niin kauan kuin tuo hebrealainen velho nukkuu öisin rinnallanne. Hän, joka kykeni tuottamaan Egyptille niin paljon kärsimyksiä, voi varmasti varjella teitä vahingolta", jolloin valtaavat riemuhuudot kaikuivat jälleen.
Seuraavana päivänä palasi vanha Bakenkhonsu Taniksesta, jossa hän oli käynyt, tuoden paljon uutisia. Siellä oli pidetty iso kokous suurimman temppelin avarimmassa salissa. Tuossa kokouksessa, johon kaikki saivat ottaa osaa, oli Amenmeses kertonut, että israelilaiset olivat lähteneet tuhansittain. Siellä oli myöskin uhrattu, jotta saataisiin Egyptin suuttuneet jumalat lepytetyiksi. Kun juhlamenot olivat lopussa, mutta ennenkuin seura hajosi, — nousi hänen korkeutensa prinsessa Userti paikaltaan ja kääntyi faraoon päin sanoen:
"Isäimme henkien nimessä", hän huusi, "ja erittäinkin isäni, hyvän jumala Meneptahin nimessä, kysyn sinulta, farao, ja teiltä kansa, onko tuo vääryys, jonka israelilaiset orjat ja heidän noitansa ovat tuottaneet meille, sellaista, jota mahtavan Egyptin tulisi kärsiä? Jumalamme ovat lyödyt ja häväistyt, kauheat ja suuret kärsimykset, jollaisia ei historiassa kerrota, ovat kohdanneet meitä noituuden lähettäminä, kymmenet tuhannet, faraon esikoisesta alkaen, ovat kuolleet yhtenä ainoana yönä. Ja nyt nämä hebrealaiset, jotka ovat murhanneet heidät noituudellaan, sillä he ovat kaikki noitia, miehet ja naiset, varsinkin yksi heistä, joka on Memphiksessä, ja josta en tahdo puhua, hän kun on tuottanut minulle yksityistä pahaa, päästetään faraon luvalla lähtemään maasta. Vielä lisäksi, he ovat ottaneet mukaansa kaiken karjansa, kaiken puidun viljansa, kaikki kalliit koristeet ja rikkaudet, jotka he ovat kansaltamme kauhujen keskellä väkisin lainanneet, eivätkä aiokaan niitä milloinkaan takaisin antaa. Siksi minä, Egyptin kuninkaallinen prinsessa, kysyn faraolta, onko tämä faraon päätös?"
"Mutta", sanoi Bakenkhonsu, "farao istui pää riipuksissa valtaistuimellaan, eikä vastannut mitään."
"Farao ei puhu", jatkoi Userti. "Silloin kysyn, onko tämä faraon neuvoston ja Egyptin kansan päätös? Egyptissähän on vielä armeija, satoja sotavaunuja ja tuhansia jalkamiehiä. Onko tämä sotajoukko sitä varten, että se istuisi paikallaan silloin, kun nuo orjat pakenevat erämaahan kiihoittaakseen vihollisemme Syrian meitä vastaan ja palatakseen heidän kanssaan murhaamaan meitä?"
"Noihin sanoihin", jatkoi Bakenkhonsu, "vastasi koko kansanjoukko huutamalla: 'Ei.'"
"Kansa sanoo — ei. Mitä sanoo farao?" huusi Userti. Seurasi hiljaisuus, kunnes Amenmeses äkkiä nousi ja puhui: "Tapahtukoon, kuten haluat, prinsessa, mutta jos pahoin käy, kohdatkoon se sinua ja noita, jotka olet lainoittanut. Vaikka minun mielestäni olisi se paikka, jossa sinä seisot, puolisosi, prinssi Setin paikka, ja hänen olisi sinun sijastasi tehtävä tuo pyyntö."