Silloin istuuduin lattialle kirjanoppineiden tavan mukaan, arvelematta, ja prinsessa istahti sohvalle pöydän päähän, mutta Seti jäi seisomaan. Sitten sanoi prinsessa:
"Koska on tahtosi, veli, että kerron salaisuuksia muiden kuullen kuin sinun, niin tottelen. Kuitenkin" — tässä katsoi hän minuun vihaisesti — "puhukaamme varovasti. Veljeni, Faraolle ilmoitettiin, kun söimme yhdessä, että täällä on meteli kaupungissa. Ja hänelle kerrottiin, että erään mitättömän israelilaisen tähden annoit mestata yhden hänen upseerinsa, jonka jälkeen syntyi rähinä, joka yhä jatkuu."
"Kummallista, että totuus on tullut Faraon korviin niin nopeasti. Jos, sisareni, olisin kuullut sen kolmen kuukauden kuluttua, olisin saattanut uskoa puheesi — melkein."
"Sinä siis mestautit upseerin?"
"Niin tein. Mestautin hänet kaksi tuntia sitten."
"Farao tahtoo tiedon syistä."
"Faraolla", vastasi Seti, "ei ole mitään valtaa vaatia tilille pohjoisen Taniksen tuomaria ja maaherraa."
"Erehdyt, Seti. Faraolla on kaikki valta."
"Ei, sisko. Farao on vaan yksi mies miljoonien muiden joukossa, ja vaikka hän puhuu, on se noiden toisten henki, joka ohjaa hänen kieltään. Ja sen hengen yläpuolella on vielä suurempi henki, joka päättää heidän ajatuksensa määrän, josta me emme tiedä mitään."
"En ymmärrä, Seti."