Ennenkuin ehdin vastata joku liike salin toisessa päässä olevassa väentungoksessa veti prinssin ja meidän kaikkien huomion puoleensa. Katsoessani sinne näin pitkän parrakkaan miehen tulevan kohti valtaistuinta. Hän oli jo vanha, vaikka musta tukka oli ainoastaan paikoittain harmaantunut. Hän oli puettu valkeaan liinapukuun, jonka päällä riippui nahkaviitta, sellainen, jota paimenet käyttävät, ja kädessä hänellä oli pitkä orapihlajainen sauva. Hänen kasvonsa olivat komeat ja miellyttävät, ja hänen mustat silmänsä säihkyivät kuin tuli. Hän astui hitaasti, katsomatta oikealle ja vasemmalle, ja väkijoukko teki tietä hänelle kuin olisi hän ollut prinssi. Ja todellakin, ihmiset näyttivät pelkäävän häntä enemmän kuin ketään prinssiä, koska he pelosta vetäytyivät taaksepäin, kun hän tuli. Eikä hän ollut yksin, sillä hänen jäljessään tuli toinen mies, aivan samannäköinen, mutta kuten minä arvelin, vielä vanhempi, sillä hänen partansa, joka riippui vyötäisille asti, oli lumivalkea kuten hiuksetkin. Hän oli myöskin puettu lampaannahkaiseen viittaan ja piti kädessään sauvaa. Ihmisjoukosta kuului kuisketta, joka kertoi:
"Israelilaisten profeetat! Israelilaisten profeetat!"
Nuo kaksi seisoivat valtaistuimen edessä ja katselivat Faraota tekemättä yhtään kumarrusta. Farao katseli heitä ja oli ääneti. Kauan aikaa he seisoivat noin mitä suurimman hiljaisuuden vallitessa, mutta Farao ei tahtonut puhua, eikä kukaan hänen päällikkönsä näyttänyt uskaltavan avata suutaan. Viimein ensimmäinen profeetta puhui selvällä, kylmällä äänellä, kuten voittajan voitetulle.
"Te tunnette minut, Farao, ja asiani."
"Tunnen teidät", vastasi Farao hitaasti, "niin hyvin kuin voin, koska leikimme yhdessä pieninä ollessamme. Te olette tuo hebrealainen, jonka sisareni, hän joka lepää Osiriksen luona, otti kuin omaksi pojakseen, antaen teille nimen, joka merkitsee 'esille vedetty', koska hän löysi teidät Niilin kaislojen seasta. Niin, minä tunnen teidät ja veljenne myös, mutta asiaanne en tiedä."
"Tämä on minun asiani, tai oikeammin Jehovan, Israelin Jumalan asia, jonka käskystä puhun. Ettekö ole kuulleet sitä ennen? Se on, että teidän on päästettävä hänen kansansa viettämään hänelle juhlaa erämaassa."
"Kuka on Jehova? Minä, joka palvelen Amonia ja Egyptin jumalia, en tunne Jehovaa. Ja miksi minun pitäisi päästää kansanne menemään?"
"Jehova on Israelin jumala, suurin jumalien joukossa, jonka voiman saatte oppia tuntemaan, jollette suostu, Farao. Ja miksi teidän on päästettävä kansa menemään, kysykää pojaltanne prinssiltä, joka istuu tuolla. Kysykää häneltä, mitä hän näki tämän kaupungin kaduilla viime yönä, ja kysykää siitä oikeasta tuomiosta, jonka hän langetti yhdelle Faraon upseerille Tai jollei hän tahdo kertoa teille, kuulkaa se neidon huulilta, jonka nimi on Merapi, Israelin kuu, leviitta Nathanin tytär. Astu esiin, Merapi, Nathanin tytär."
Silloin salin takaa väen tungoksesta astui esille Merapi, puettuna valkeaan pukuun ja musta huntu heitettynä pään yli surun merkiksi, mutta ei niin, että se olisi peittänyt hänen kasvonsa. Hän juoksi kevyesti salin poikki ja teki kumarruksen, heittäen samalla Setiin nopean katseen. Sitten hän seisoi hiljaa näyttäen, minun mielestäni, ihmeellisen ihanalta yksinkertaisessa, valkeassa puvussaan ja mustassa hunnussaan.
"Puhu, nainen", sanoi Farao.