"Elämä! Veri! Voima! Farao! Farao! Farao!"
Hiljaisuudessa, joka seurasi, kuulin hänen sanovan luullakseni prinsessalle:
"Näen Amenmeseksen ja muut sukulaisemme, mutta missä on poikani Seti,
Egyptin prinssi?"
"Epäilemättä jossakin käytävässä odottaen meitä. Veljeni ei rakasta juhlamenoja", vastasi Userti.
Silloin astui prinssi esille vähän huokaisten. Häntä seurasi Bakenkhonsu ja minä sekä vähän matkan päässä hänen huonekuntansa muita jäseniä. Hänen kulkiessaan läpi pitkän salin vetäytyivät kaikki sivulle ja tervehtivät häntä syvään kumartaen. Saavuttuaan valtaistuimen luo polvistui hän sanoen:
"Terve, oi kuningas ja isä!"
"Terve sinulle, oi prinssi ja poika! Istu", vastasi Meneptah.
Seti istui tuolille, joka oli häntä varten varattu valtaistuimen juurella. Toiseen tuoliin vasemmalle, mutta kauempana valtaistuimesta, istuutui Amenmeses. Prinssin viittauksesta asetuin minä hänen tuolinsa taakse.
Oikeuden tavalliset menot alkoivat. Ovenvartijan viittauksesta ilmestyi kaikenlaista väkeä yksitellen, tuoden sisään anomuksia kirjoitettuina kokoon käärittyihin papyruskääröihin, jotka visiiri Nehesi otti ja heitti nahkapussiin, jota musta orja piteli. Samalla tavalla — joten tämä oli ainoastaan ulkonainen toimitus — annettiin vastaus pyyntöön anojalle, joka kosketti otsaansa paperilla, mikä kenties merkitsi hänelle jotakin, ja kumartuen lähti pois saadakseen tietää kohtalonsa. Sitten tuli sheikkejä, erämaan heimojen päälliköitä, ja Syrian linnoitusten päällysmiehiä ja matkustajia, joita viholliset olivat hätyyttäneet ja vieläpä talonpoikiakin, jotka olivat joutuneet kärsimään upseerien väkivaltaisuudesta, kaikki esittäen pyyntöjään. Kaikki nämä hartaat anomukset kirjoitti kirjuri muistiin, sillä aikaa kuin visiiri ja neuvonantajat antoivat toisille vastauksia. Mutta Farao ei sanonut vielä mitään. Hän istui äänettömänä komealla norsunluisella ja kultaisella valtaistuimellaan, niinkuin kivinen jumala alttarin yläpuolella, tuijottaen ohi suuren salin ja läpi avonaisten ovien kuin tahtoisi lukea tuolta taivaan salaisuudet.
"Kerroin teille, että hovit ovat väsyttäviä, Ana ystävä", kuiskasi prinssi kääntämättä päätään. "Ettekö jo ala toivoa, että olisitte Memphiksessä kirjoittamassa kertomuksia?"