"Teidän Korkeutenne, miten voin sanoa prinssille?: 'Niin paljon teidän on rakastettava tätä tai tuota naista eikä enempää'. Sitäpaitsi, miksi pelkäätte sellaista, mitä ei ole eikä mahda koskaan tullakkaan?"
"En tiedä, miten voitte sanoa sen, kirjuri, mutta kuitenkin pyydän teitä puhumaan, jos voitte. Ja miksi pelkään? Siksi, että minusta tuntuu kuin jonkun naisen varjo lepäisi kylmänä päälläni ja rakentaisi mustaa muuria hänen Korkeutensa ja minun välilleni."
"Se on vain uneksimista, prinsessa."
"Kenties. Toivon, että se olisi sitä. Kuitenkin luulen toisin. Oi! Ana, ettekö te, joka tutkitte miesten ja naisten sydämiä, voi ymmärtää asemaani? Olen mennyt avioliittoon, jossa ei ole toivoa tulla milloinkaan rakastetuksi, kuten toiset naiset ovat. Minä, joka olen puoliso, en ole kuitenkaan se. Luen ajatuksenne ja kysytte — 'Miksi sitten menitte naimisiin?' Koska olen kertonut teille näin paljon, kerron senkin teille. Ensiksi, koska prinssi on erilainen kuin toiset miehet ja omalla tavallaan yläpuolella kaikkia heitä, niin, paljon yläpuolella jokaista, jonka kanssa kuninkaallinen perijätär olisi voinut mennä naimisiin. Toiseksi, koska minulta on riistetty rakkaus, niin mitäpä jää minulle muuta kuin kunnianhimo? Ja lopuksi, tahtoisin tulla mahtavaksi kuningattareksi, kuten oli Hatshepu aikoinaan, ja auttaa maani nousemaan niistä monista vaivoista, mihin se on vaipunut ja saada nimeni kirjoitetuksi laajan historian lehdille. Sen voin ainoastaan tehdä ottamalla Faraon perillisen miehekseni, kuten on velvollisuuteni."
Hän ajatteli hetken, ja lisäsi sitten: "Nyt olen kertonut teille kaikki ajatukseni. Olenko tehnyt siinä viisaasti, sen tietävät yksin jumalat ja aika on sen minulle näyttävä".
"Prinsessa", sanoin, "kiitän teitä luottamuksesta, jota osoititte minulle, ja minä tahdon auttaa teitä, jos voin. Kuitenkin olen vallan hämmentynyt. Minä, mies parka, vaikka olenkin hyvää sukua, uneksija, joka olen nähnyt vaivaakin, olen äkkiä sattumalta tai jumalallisesta johdatuksesta nostettu korkealle Egyptin perillisen suosioon, ja vieläpä olen voittanut teidänkin luottamuksenne. Ihmettelen, miten minun on käyttäydyttävä tässä uudessa paikassa, jota en koskaan ole hakenut."
"Sitä en tiedä. Minulla on tarpeeksi huolia kannettavana nykyään. Mutta epäilemättä se sallimus, josta puhuitte, ja joka on pannut teidät asemaanne, on myös määrännyt, miten, kaikki päättyy. Mutta, kesken kaiken, minulla on teille lahja. Sanokaa, kirjuri, oletteko milloinkaan käyttänyt asetta kynän ohella?"
"Olen, teidän ylhäisyytenne, poikana olin taitava miekkailija. Sitäpaitsi, vaikka en pidä sodasta ja verenvuodatuksesta, tappelin muutama vuosi sitten suuressa taistelussa niniveläisiä barbaareja vastaan, kun Farao kutsui Memphiksen nuoret miehet täyttymään velvollisuutensa. Minä löin omin käsin kaksi rehellisessä taistelussa, vaikka eräs oli vähällä tuottaa minulle kuoleman", ja osoitin arpea, joka näkyi punertavana harmaitten hiusteni välistä. Keihäs oli siihen iskenyt syvän reiän.
"Se on hyvä, tai niin ainakin minä ajattelen, sillä pidän enemmän sotilaista kuin kirjatoukista."
Mennen ruo'oista tehdyn maalatun arkun luo otti hän siitä ihmeellisen pronssisista renkaista tehdyn panssaripaidan, ja lyhyen miekan, sekin pronssista. Miekka oli kullatussa tupessa, jonka pää oli muodostettu leijonan pään muotoiseksi. Nämä hän omin käsin antoi minulle, sanoen: