"Terve, Israelin kuu", sanoin minä. "Tapaamme toisemme todellakin kummallisessa paikassa."
"Oi!" kuiskasi hän, "oletteko viimeinkin tajuissanne? Kiitän Jumalaa, kirjuri Ana, sillä kolme päivää olen luullut, että kuolette."
"Niinkuin olisi käynytkin ilman teitä, neiti, — minulle ja eräälle toiselle. Nyt näyttää siltä, että kaikki kolme elämme."
"Kunpa vain kaksi eläisi, prinssi ja te, Ana. Kunpa minä olisin kuollut", vastasi hän huoaten raskaasti.
"Miksi niin?"
"Ettekö arvaa? Koska minä olen hylkiö, joka olen pettänyt kansani. Koska heidän verensä vuotaa minun ja heidän välillään. Sillä minä tapoin tuon miehen, joka oli oma sukulaiseni, egyptiläisen tähden — tarkoitan, egyptiläisten tähden. Sentähden Jehovan kirous on päälläni ja niinkuin sukulaiseni kuoli, tulee epäilemättä päivä, jolloin minun on samalla lailla kuoltava, ja senjälkeen mitä sitten tulee?"
"Senjälkeen tulee rauha ja suuri palkinto, jos on oikeutta maassa tai taivaassa, oi jaloin kaikista naisista."
"Minäkö voisin niin ajatella! Hiljaa, kuulen ääniä. Juokaa tämä. Minä olen ylihoitajanne, kirjuri Ana, arvokas virka, sillä nyt koko Egypti rakastaa ja ylistää teitä."
"Epäilemättä pitäisi vain teitä, neiti Merapi, koko Egyptin rakastaa ja ylistää", vastasin minä.
Samassa astui Seti sisään. Yritin tervehtiä häntä kohottamalla vähemmän haavoittunutta käsivarttani, mutta hän tarttui käteeni ja puristi sitä hellästi.