"Oi Amon-Raan ylipappi, joko jumalanne on ilmaissut tahtonsa, vai onko vielä odotettava kauemmin, ennenkuin minä käännyn Jumalani puoleen?"
"Tehkää mitä haluatte tai voitte, nainen, ja lopettakaa tämä, sillä on ainoastaan hetki päivänkoittoon, jolloin temppelin jumalanpalvelus alkaa."
Silloin Merapi risti kätensä ja katsoen ylöspäin rukoili ääneen niin suloisesti ja yksinkertaisesti, sanoen:
"Oi, isieni Jumala, luottaen sinuun minä, kansasi Israelin heikko nainen, olen pannut elämäni, jonka olet minulle antanut, Sinun käsiisi. Jos, niinkuin uskon, Sinä olet jumalien Jumala, rukoilen Sinua näyttämään merkin ja ihmeen tälle egyptiläisten jumalalle, ja samalla julistamaan kunniaasi ja säilyttämään henkeni. Jollei se miellytä Sinua niin anna minun silloin kuolla, niinkuin epäilemättä monien syntieni tähden ansaitsenkin. Oi, isieni Jumala, tämä on rukoukseni. Kuule sitä tai hylkää se oman tahtosi mukaan."
Hän lopetti tähän. Kuunnellessani häntä tunsin kyyneliä nousevan silmiini, koska hän oli niin yksin, ja pelkäsin, ettei hänen Jumalansa milloinkaan tulisi pelastamaan häntä pappien kynsistä. Setikin käänsi päänsä pois ja tuijotti taivasta avonaisen pihan yläpuolella, jonne päivänkoiton ensisäteet kokoontuivat.
Vielä kerran oli hiljaista. Sitten puhalsi jälleen tuuli, hyvin voimakas, sammuttaen lamput ja kuten minusta näytti, vieden Merapin mukaansa niin, että hän seisoi nyt patsaan toisella puolella. Pyhäkkö oli aivan pimeä, kunnes äkkiä ensimmäiset nousevat auringon säteet heijastuivat kattoon. Ne painuivat sieltä alemmaksi hetki hetkeltä, kunnes viimein muodostivat kun tulisen miekan Amon-Raan patsaan yläpuolelle. Vielä kerran näytti patsas liikkuvan. Luulin sen nostavan kivisiä käsivarsiaan ikäänkuin suojellakseen päätänsä. Sitten yhdessä hetkessä hirveällä ryminällä tuo mahtava möhkäle pirstoutui säpäleiksi ja putosi hienona tomuna jalustalleen, peittäen sen melkein näkyvistä.
"Katsokaa, Jumalani on vastannut minulle, kaikista mitättömimmälle Hänen palvelijoistaan", sanoi Merapi samalla miellyttävällä ja ystävällisellä äänellään. "Katsokaa merkkiä ja ihmettä!"
"Velho!" kirkui pääpappi Roi ja pakeni seuralaisineen. "Noita-akka!" sähisi Userti ja pakeni myöskin, niinkuin kaikki muutkin paitsi prinssi, Bakenkhonsu, minä Ana ja tietäjä Kii.
Meidän seisoessamme hämmästyneinä kääntyi Kii Merapiin ja puhui. Hänen kasvonsa, joissa oli sekaisin sekä pelkoa että raivoa, olivat hirveän näköiset ja hänen silmänsä paloivat kuin lamput. Vaikka hän vain kuiskasi, kuulin minä, joka olin lähinnä heitä, kaikki mitä sanottiin. Toiset eivät kuulleet tästä keskustelusta mitään.
"Teidän noituutenne on etevää", kuiskasi Kii, "niin etevää, että se on voittanut minun tässä temppelissä, jossa palvelen."