"Puhu", mumisi Meneptah.
"Farao, luvallasi sanon sinulle, että tänään olet tehnyt huonon teon, sellaisen, joka on vastenmielinen voimille, jotka hallitsevat maailmaa, mitä ja missä ne lienevätkään, sellaisen, joka tuottaa Egyptille lukemattomia suruja. Uskon, että nuo hebrealaiset, jotka epäoikeudenmukaisesti aiot surmauttaa, palvelevat Jumalaa, joka on yhtä mahtava, kenties mahtavampi kuin meidän. Uskon myöskin, ettei tuo mahtava perintö, joka on otettu minulta, tuota iloa eikä kunniaa sille, jolle se on annettu."
Tässä Amenmeses hyökkäsi esiin, mutta Meneptah kohotti kättään ja oli ääneti.
"Uskon, Farao — voi, että minun on se sanottava — että päiväsi täällä maailmassa ovat harvat ja viimeisen kerran katselemme toisiamme elämässä. Hyvästi, isäni farao, jota rakastan nyt eronhetkenä kenties enemmän kuin milloinkaan ennen. Hyvästi, Amenmeses, Egyptin prinssi. Ota minulta tämä koristus, jota tästälähtien sinä yksin olet kantava", ja ottaen päähineestään kuninkaallisen seppeleen, joka oli valtaistuimen perillisen merkki, antoi hän sen Amenmesekselle, joka otti sen ja voitonriemuisesti hymyillen pani sen otsalleen.
"Hyvästi ylimykset ja neuvonantajat. Toivoni on, että uudesta prinssistä saatte isännän, joka on enemmän teidän mieleenne kuin minä koskaan olen ollut. Tulkaa, Ana ystäväni, jos teitä vielä haluttaa vähän aikaa olla luonani, nyt kun minulla ei enään ole mitään annettavaa." Muutaman hetken hän seisoi ääneti katsoen hyvin vakavasti isäänsä, ja tämä katseli takaisin häneen kyyneleet syvälle painuneissa vanhoissa silmissään.
Sitten, tapahtuiko se vahingossa, en voi sanoa, ei prinssi ottanut ollenkaan huomioon prinsessa Usertia, joka ällistyneenä ja vihoissaan tuijotti häneen, vaan vetäytyi taaksepäin ja huusi vanhan tavan mukaan:
"Elämä! Veri! Voima! Farao! Farao! Farao!" ja kumartui melkein maahan asti.
Meneptah kuunteli mutisten huuliensa välistä: "Oi! Seti, poikani, rakkain poikani!" Hän ojensi kätensä kuin kutsuakseen hänet takaisin tai syleilläkseen häntä. Minä näin hänen kasvojensa muuttuvan. Samassa hän kaatui eteenpäin ja putosi maahan maaten siinä aivan liikkumatta. Kaikki olivat pelästyksestä aivan jäykkinä, ainoastaan kuninkaallinen parantaja juoksi hänen luokseen, samalla kun Roi ja muut papit alkoivat mumista rukouksiaan.
"Onko hyvä jumala kutsuttu Osiriksin luo?" kysyi Amenmeses heti käheällä äänellä. "Jos niin on, olen minä farao."
"Ei, Amenmeses", vastasi Userti, "noita päätöksiä ei ole vielä sinetillä vahvistettu eikä julkisesti kuulutettu. Niillä ei ole voimaa eikä arvoa!"