"Mitä arvelet sinä, Ignosi?" kysyin.
"Ei isäni", vastasi entinen palvelijamme, "puhu sinä, ja anna minun kuunnella, joka sinun rinnallasi olen vain lapsi viisaudessa."
Minä aloin siis selittää, mitä ajattelin asiasta. Mielestäni olisi parasta, että me tekisimme rohkean hyökkäyksen Twalan joukkoa vastaan, ja nyt jo heti, ennenkuin haavamme rupeisivat kirvelemään ja jäsenemme kangistumaan.
Ignosin oli nyt esitettävä mielipiteensä; hän mietti hetken aikaa ja sanoi sitten:
"Inkubu, Makumazahn ja Bougwan, uljaat valkoiset ystäväni! Infadus, isäni veli! Uskolliset kukualaiset päälliköt! Nyt tiedän mitä tahdon. Vielä tänä päivänä tahdon taistella Twalan kanssa; tahdon panna kaikki alttiiksi siinä taistelussa, kuninkaannimeni ja elämäni — ja teidän elämänne. Te näette, kuinka ylänkö käyristyy kuin puolikuu ja kuinka viheriä tasanko pistäytyy kuin kieli puolikuun molempien sarvien väliin. Nyt on sydänpäivä; kun aurinko laskee, tulee sinun, Infadus, lähettää väkesi ja yksi osasto meidän väkeämme alas viheriälle kielekkeelle. Twala huomaa sen ja syöksyy silloin kimppuumme koko voimallaan; mutta kieleke on kapea, niin että vain yksi osasto kerrallaan voi taistella teitä vastaan ja senvuoksi ne myöskin kaadetaan toinen toisensa jälkeen, ja koko Twalan väki näkee taistelun, jonka vertaista ei kukualaisten maassa ole nähty. Inkubu on seisova rinnallasi, jotta Twalan rohkeus lannistuisi nähdessään hänen sotakirveensä välähtelevän 'valkoisten' rivissä. Mutta toista osastoa — sitä, joka seuraa 'valkoisia' — johdan minä itse, ja minua seuraa viisas Makumazahn."
Infadus nyökkäsi sanoen: "Hyvin puhuttu, kuningas!" — Kummallista väkeä nämä kukualaiset! Siinä nyt vanha päällikkö seisoi levollisena ja kylmäverisenä kuunnellen, kuinka hän ja hänen soturinsa lähetettiin melkein varmaa kuolemaa kohti. Hän ei hetkeäkään epäillyt, hän tiesi, että hänen velvollisuutensa oli tehdä, niinkuin kuningas käski — ja se riitti hänelle.
Ignosi jatkoi: "Sillä aikaa kun Twalalla on täysi työ taistella Infaduksen väen kanssa, tulee 6,000 miehen — kolmannen osan sotajoukostamme — hiipiä pitkin kummun oikeata sarvea ja hyökätä Twalan vasemman sivustan päälle, toinen kolmasosa puolestaan pitää huolen hänen oikeasta sivustastaan. Ja saattepa silloin nähdä, että me voitamme! Bougwan, sinua pyydän seuraamaan niitä sotilaita, jotka kulkevat oikeata sarvea pitkin. Välähdys sinun kiiltävästä silmästäsi, rohkaisee soturien sydäntä!"
Nyt ryhdyttiin suurella kiireellä valmistuksiin taistelua varten. Sotilaille jaettiin ruokaa ja juomaa, ja tuskin oli tuntiakaan kulunut neuvottelustamme, kun jo kaikki ne 18,000 miestä, jotka vielä olivat hengissä, seisoivat valmiina lähtemään liikkeelle.
God astui Curtisin ja minun luokseni. "Jää hyvästi, Henry!" hän sanoi. "Ja jääkää hyvästi, Allan. Minä seuraan oikeata sivustaa ja ellemme enää tapaa toisiamme, niin…" Hän vaikeni ja ojensi meille kätensä, jota me ääneti puristimme.
Curtisin syvä ääni vavahti hiukan, kun hän sanoi: "Niin, me alotamme nyt vaarallisen leikin, ja luulen tuskin näkeväni huomispäivän aurinkoa. Minunhan pitää seurata 'valkoisia', ja me kaadumme ehkä kaikki yhtenä miehenä. Hyvästi, ystäväni! Hyvästi, God, ja te, Allan. Jumala teitä siunatkoon! Ja kiitos teille molemmille avustanne. Toivon, että onnellisesti suoriudutte tästä ja saatte paljon timantteja. Mutta", lisäsi Curtis, "jos hengissä pääsette, niin totelkaa neuvoani ja elkää enää koskaan ruvetko tekemisiin ihmisten kanssa, jotka tahtovat tulla kuninkaaksi."