Samassa syöksyivät Twalan soturit joka puolelta ystäviemme kimppuun, ja taas riehui taistelu. Oli suurenmoista nähdä, kuinka kourallinen uljaita miehiä torjui tuhansien vihollisten hyökkäyksiä. Viimein valtasi sodanhimo minutkin, vanhan pelkurin — olen näet todellakin aika raukkamainen — sellaisella voimalla, että käännyin Ignosin puoleen ja sanoin hänelle:
"Onko aikomuksesi jäädä tänne seisomaan, kunnes kasvamme kiinni maahan, Umbopa… Ignosi, tarkoitan? Etkö näe, että Twala nielaisee veljemme tuolla kummulla?"
"Ei, Makumazahn", vastasi hän, "nyt on hedelmä kypsä — korjatkaamme se".
Näin sanoen hän kohotti kirveensä, ja "Puhvelit" syöksyivät taisteluun. Siitä, mitä sitten tapahtui, en kykene paljon kertomaan. Tiedän vain, että kaikki ympärilläni oli yhtä melskettä; rajua sekasortoa, keihäiden kalsketta ja verta.
Kun taas tulin tajuihini, huomasin olevani keskellä pientä parvea, joka oli jäännöksiä "valkoisten" mahtavasta joukosta. Edessäni seisoi itse Henry Curtis ilmielävänä. Mitenkä olin siihen seuraan joutunut en itsekään tiedä.
— — Rajummin, yhä rajummin riehui ottelu. Keskellä tulisinta taistelun vimmaa seisoi vanha Infadus yhtä kylmäverisenä kuin konsanaan, ja Curtis ei väistynyt hänen sivultaan. Ystäväni ei koskaan ollut niin selvästi muistuttanut muinaisajan viikinkiä kuin nyt; joku nenäkäs keihäs oli katkaissut hänen liehuvat kamelikurjensulkansa, ja hänen pitkät keltaiset hiuksensa aaltoilivat tuulessa, joka puhalsi yli tasangon. Ei kukaan voinut vastustaa hänen iskujaan. Voimakkaasti hän heilutti sotakirvestään, ja joka lyönnillä kaatui joku vihollinen maahan. Viimein ei kukaan enää uskaltanut lähestyä valkoista noitamiestä.
Mutta äkkiä kaikui tuhatääninen huuto. "Twala y Twala!" ulvottiin, ja taistelevien sekasorrosta syöksyi yksisilmäinen jättiläiskuningas itse. Hän oli varustettu sotakirveellä ja kilvellä ja puettu samanlaiseen rautapaitaan kuin Curtis.
"Inkubu!" huusi musta hirviö. "Inkubu, sinä valkoinen mies! Poikani Skraggan olet tappanut — mutta minua et kykene kaatamaan!" Näin sanoen hän viskasi heittopuukkonsa Curtisia kohti; se tunkeutui hänen kilpeensä.
Mutta samassa syöksyi Twala rajusti kirkuen hänen päälleen ja iski häneen sellaisella voimalla, että Curtis vaipui polvilleen.
Jo luulin, että ystäväni viimeinen hetki oli tullut, Silmänräpäys vain — ja Twala olisi heittäytynyt hänen päälleen halkaistakseen hänen päänsä. Mutta samassa kohottivat Twalan soturit, jotka ympäröivät meitä, kauhistuksen huudon, joka keskeytti kaksintaistelun.