Me marssimme sisään kraalin portista ja suuntasimme kulkumme Twalaa kohti. Noin sadan askeleen päässä hänestä annoimme sotavoimamme pysähtyä ja lähestyimme majaa henkivartiaston seuraamina.
Gagul tervehti meitä katkerin herjasanoin, ja Twala kohotti päänsä heittäen meihin raivostuneen katseen mustasta silmästään, joka säkenöi pirullisesti ja kiilsi kilpaa hänen otsallaan välkkyvän suuren timantin kanssa.
"Terve sinulle, kuningas!" huusi hän Ignosille. "Sinä olet syönyt leipääni, ja sitten olet valkoisten noitamiesten avulla voittanut sotajoukkoni ja ryöstänyt vallan minun kädestäni. Mitä aiot nyt minulle tehdä?"
"Saman, minkä sinä teit isälleni." vastasi Ignosi kylmästi ja lyhyesti.
"Hyvä. Minäpä näytän sinulle, kuinka kuningas käy kuolemaan. Näetkös, aurinko laskee veripunaisena", sanoi Twala viitaten länteen verisellä kirveellään. "Suo minunkin valoni silloin sammua. Olen valmis kuolemaan, kuningas Ignosi. Mutta myönnettäköön minulle se oikeus, mikä meillä kuningassuvun jäsenillä on: minä vaadin saada kuolla taistelussa."
"Suostun vaatimukseesi", kuului Ignosin vastaus. "Valitse itse, kenen kanssa tahdot taistella. Minä en voi tapella kanssasi, sillä kuningas ei tappele muuten kuin sodassa."
Twalan luihu silmä harhaili pitkin rivejämme toisesta toiseen; silmänräpäykseksi se pysähtyi minuun, ja sydämeni hypähti hyvän matkan kurkkuani kohti ajatellessani, että tuo hirviö ehkä keksisi vaatia minut kaksintaisteluun. Siitäpä olisi syntynyt kaunis juttu! Ryhtyä taisteluun mokoman jättiläisen kanssa! — ei yhtähyvin olisin voinut ampua kuulan pääni läpi. Sen vaan tiesin, että jos hän todellakin valitsisi minut, niin kieltäytyisin taistelusta, vaikkapa koko kukualaiskansa sen johdosta viheltäisikin minut ulos maastaan.
Mutta Twala ei ajatellut minua.
"Inkubu!" karjaisi hän äkkiä. "Sinun kanssasi tahdon taistella. Sinun kanssasi yksin. Jos kieltäydyt taistelusta, sanon, että olet pelkuri koira ja valkoinen aina maksaasi myöten!"
Ignosi koetti estää tätä kaksintaistelua. "Ei", sanoi hän. "Inkubun kanssa et saa taistella."