Ignosi kiinnitti säihkyvän jalokiven otsalleen, astui kansansa eteen ja kohotti jalkansa kaatuneen vihollisensa rinnalle.
Siinä hän seisoi suorana ja kookkaana ja kohotti voimakkaan kätensä.
Ja pimeydestä, joka äkkiä taajana ja pehmeänä kattoi kaupungin ja sen tuhannet majat, kajahti tervehdys:
"Kuhm! Kuhm! Sinä olet kuninkaamme!"
Näin toteutui siis — ennustukseni Twalan sanansaattajalle; ennenkuin kaksi vuorokautta oli kulunut makasi Twalan ruumis tomussa hänen majansa edustalla.
KUUDESTOISTA LUKU.
God on kuolemankielissä.
Kun kaksintaistelu täten oli onnellisesti päättynyt, kannettiin Henry
Curtis ja God Twalan majaan ja minä seurasin heitä.
Molemmat ystäväni olivat kovin heikot verenvuodosta ja monista kauheista iskuista, jotka he olivat saaneet taistelussa, ja itsekin olin perin kurjassa tilassa. Olen tosin jotenkin sitkeätä miestä mielestäni ja kestän kuta kuinkin paljon lamaan menemättä — se kai johtuu siitä, että metsästäjänä olen käynyt kovan ja hyvän koulun, ja siitä ettei ruumistani liiat lihat rasita — mutta sinä iltana otti sentään kovalle. Olin kauhean uuvuksissa, ja kuten aina, kun olen väsyksissä, alkoi vanhaa haavaani, jonka kerran sain jalopeuralta, pakottaa. Huh, kuinka se saattoi minua vaivata! Entäs pääni! Sitäkin kivisti kauheasti aamullisesta iskusta, joka oli vienyt minut tainnoksiin.
Lyhyesti sanoen: varsin surkea oli se kolmimiehistö joka sinä yönä makasi Twalan majassa. Mutta saimme kiittää onneamme siitä, että ylipäänsä ollenkaan olimme hengissä, ja kummallistahan se olikin.