Mitä varten luuranko oli tehty, en todellakaan saata sanoa. Kenties se oli asetettu sinne pelotukseksi rosvoille ja varkaille, jotka himosivat kuningas Salomon aarteita.
Oli miten oli: siinä se istui — valkoinen kuolema valkoisten vainajien keskellä.
KAHDEKSASTOISTA LUKU.
Kuningas Salomon aartehisto.
Hetken aikaa kuljimme ja katselimme kuolemanluolan ihmeellisiä asioita. Sillä aikaa kävi Gagul omia teitään. Häneen oli yht'äkkiä tullut niin paljon eloa, että tuskin saattoi häntä tuntea. Notkeana kuin kissa hän hypähti suurelle kivipöydälle ja tutkiskeli ystävävainajaansa, kuningas Twalaa. Sitten hän kävellä köpötteli ympäri luolaa ja nyökkäsi tuttavallisesti päätään muutamille kivettyneistä pöytävieraista, ja viimein hän heittäytyi että rojahti pöydälle aivan luurangon eteen ja alkoi lukea rukouksiaan hänelle.
Se oli ilkeätä sekä kuulla että nähdä, ja minä pidin viisaimpana jouduttaa akkaa — muutenhan emme ikipäivinä pääsisi aartehistoon.
Kuultuaan minun häntä kutsuvan, kömpi Gagul alas pöydältä, viittasi meille ja astui suuren kuoleman selän taakse.
"Täällä on sisäänkäytävä kammioon. Sytyttäkää nyt tuli ja menkää sisään", sanoi hän asettaen lampun lattialle ja nojautui luolan seinää vasten.
Minä otin taskusta tulitikkulaatikkoni — viimeisen, joka meillä vielä oli jälellä… olipa siinä vielä muutamia tulitikkuja. Sitten sytytin kaislasydämen, jonka jälkeen aloimme etsiä sisäänkäytävää. Mutta me emme nähneet ovea eikä porttia — ainoastaan lujan kallioseinän.
Gagul vain virnisteli. "Tie kulkee siinä, valkoiset miehet!" nauroi hän.