Mutta me ihmiset olemme kuitenkin kummallista joukkoa. Sillä ajatellessani kaikkia niitä suunnattomia rikkauksia, joista ei kenelläkään ollut iloa eikä hyötyä, olin kaikesta huolimatta harmiin pakahtua.
Luhissa vastaanotti Ignosi meidät ystävällisesti. Hän oli muuten ahkerassa työssä näinä päivinä vahvistaakseen valtaansa sekä uudestaan järjestääkseen niitä sotajoukon osastoja, jotka suuressa taistelussa Twalaa vastaan olivat kärsineet tuhansiin nousevan mieshukan.
Nuori kuningas kuunteli suurella hartaudella kuvaustamme ihmeellisistä seikkailuista joita olimme kokeneet; eniten vaikutti häneen kuitenkin Gagulin kuolema.
Hän kutsutti luokseen vanhan tietäjän, jolla oli sija hänen neuvoskunnassaan, ja sanoi hänelle:
"Sinä olet vanha!"
"Niin, herra kuningas!" kuului vastaus.
"Sano minulle, tunsitko pienenä ollessasi Gagulin, noitavaimon?"
"Tunsin, herra kuningas."
"Oliko hän silloin nuori?" kysyi Ignosi edelleen.
"Ei, ei. Nuoriko! Ei, hän oli sellainen kuin nytkin — vanha ja kurttuinen, kuihtunut, ruma ja ilkeä…"