Nyt ymmärsi Ignosi mitä ajatuksissamme liikkui. "Totta puhut, Makumazahn", sanoi hän päätään nyökäyttäen; "sen tunnen ja tiedän. Ja te saatte matkustaa ja seurata sydämenne ääntä. Mutta se tietäkää, etten kärsi ketään muuta valkoista miestä kukualaisten maassa. Jos nuo kauppamiehet tulevat pyssyineen ja paloviinoineen — ajan heidät pois vaikkapa saisinkin kutsua koko kansani aseisiin sulkeakseni heiltä tien. Te yksin olette aina rakkaita, tervetulleita vieraita, sinä, Inkubu, ja sinä, Makumazahn sekä sinä, Bougwan!
"Te tahdotte huomenna lähteä. Hyvä! Infadus ja hänen miehensä tulevat näyttämään teille helpoimman tien vuorten yli. Jääkää hyvästi, uljaat miehet! Jääkää hyvästi, te kuningas Ignosin valkoiset veljet! Minä pyydän, ettette enää puhu minulle — jättäkää minulle nyt hyvästi, ja älkäämme sitten enää nähkö toisiamme. Sydämeni vuotaisi verta, jos uudestaan näkisin teidät. Mutta jotta tietäisitte, kuinka suuresti teitä rakastan, tahdon julistaa sen lain, että teidän nimiänne — Inkubu, Makumazahn ja Bougwan — on kunnioitettava samalla lailla, kuin me kukualaiset kunnioitamme kuolleitten kuninkaittemme nimiä: jokainen joka lausuu jonkun näistä nimistä, on kuoleva".
[Tämä omituinen tapa vallitsee useiden kansanheimojen kesken Afrikassa. Kun täten kielletään mainitsematta erityisiä nimiä ja sanoja, säilyy näiden nimien muisto, samoin kuin niiden kantajain — monen monta miespolvea.]
"Minä pyydän siis teitä: Menkää! menkää, ennenkuin silmäni täyttyvät kyynelillä! Ja kun kerran tulette vanhoiksi ja kyyristytte lieden ääreen saadaksenne lämpöä, jota ei aurinko enää suo ruumiillenne, muistelkaa silloin ajatuksissanne niitä ylpeitä päiviä, jolloin seisoitte Ignosin rinnalla ja taistelitte kovan taistelun Twalan verenhimoista joukkoa vastaan! Silloin te iloitsette muistellessanne älyä, jota sinä, Makumazahn, osotit keksiessäsi neuvoja vaaran hetkellä — ajatellessanne, kuinka sinä, Bougwan, parvesi etunenässä hyökkäsit Twalan kimppuun, juuri kun hätämme oli suurin — te riemuitsette nähdessänne taas sielunne silmillä, kuinka sinä, Inkubu, seisoit keskellä 'valkoisia' ja kaadoit vihollisia voimakkaalla kirveelläsi.
"Jääkää hyvästi, Inkubu, Makumazahn ja Bougwan! Jääkää hyvästi, uskolliset ystäväni!"
Kukualaisten kuningas vaikeni ja ojensi meille kätensä viimeisen kerran. Me puristimme sitä sydämellisesti, hän katsoi meihin liikutettuna ja surumielisesti ja verhosi kasvonsa viittansa liepeellä.
Me läksimme hänen luotaan sanaakaan sanomatta.
Kun aurinko seuraavana päivänä nousi, läksimme Luhista. Infadus "Puhveleineen" seurasi meitä. Vaikka aamu vielä oli varhainen, vilisi pääkadulla ja kaupungin portilla kukualaisia ja kukuattaria, jotka tervehtivät meitä "Kuhm"-huudoillaan. Naiset sirottivat kukkia tiellemme. Sanalla sanoen: Ignosin kaupunki heitti meille kauniit jäähyväiset.
En voi olla kertomatta hauskaa kohtausta, joka tapahtui juuri lähtiessämme, vaikka tiedänkin, että Godia harmittaa nähdä juttu painettuna.
Olimme saapuneet aivan kaupungin päähän, kun äkkiä nuori kaunis tyttö riensi Godin luo — johon koko maailman naisväki sivumennen sanoen oli ihastunut. — Hän ojensi joukon valkoisia liljoja Godille, joka otti kukat vastaan kiittäen, mutta suloneitonen jäi seisomaan — hänellä oli pyyntö Godille.