Heidän elämänsä oli ollut ilotonta ja yksinäistä; mutta he tiesivät, että oli mahdotonta koittaa lähteä erämaahan — siellä olisi varma kuolema heidät kohdannut. Täällä keitaassa he eivät kärsineet mitään puutetta; ruokaa ja juomaa oli aina yllinkyllin. Heidän tarvitsi vain öisin asettua väijyksiin puron viereen, niin saattoivat he pyssyllään kaataa niin paljon metsänriistaa kuin tahtoivat; tai kaivoivat he salahautoja, joilla pyysivät eläimiä, kun ne menivät rannalle juomaan.
Tällä tavalla he saivat sekä ravintonsa että vaatteensa; he valmistivat pukunsa eläinten nahoista.
"Niin", sanoi Georg Curtis, "siten olemme me molemmat tulleet mainiosti toimeen keitaassamme. Tosin on täällä ollut hiukan yksitoikkoista — mutta mitäs siitä. Ihmiset eivät oikeastaan ole niin herttaisia, ettei voisi paria vuotta elää ilman heidän seuraansa. Jospa minulla vaan ei olisi ollut säärivaivaani…! Se tuotti minulle kovaa kipua ja aika ajoin sai se minut toivomaan että joku ihminen eksyisi tänne keitaasen, niin että voisin päästä kotiin ja saada lääkärinhoitoa.
"Mutta ei kukaan tullut! Jim ja minä elimme erakkoina kuten Robinson ja hänen ystävänsä Perjantai.
"Muuten olimme juuri alkaneet kyllästyä tähän elämään, ja jonakuna päivänä olisi Jim lähtenyt Sitandan kraaliin hankkimaan apua. Mutta nythän olen saanut sinut, Henry ja ystäväsi, eikä nyt enään ole mitään hätää."
Kun hän näin oli kertonut meille vaiheitaan, maksoimme me samalla mitalla ja kerroimme, mitä meille oli tapahtunut. Ja kuten lukija helposti ymmärtää, oli jo jotenkin myöhä, ennenkuin sinä yönä saatoimme oikoa väsyneitä jäseniämme lattialla Georg Curtisin yksinkertaisessa majassa.
Näytin uudelle ystävälleni muutamia Salomon aartehistosta otettuja timantteja. "Kas vaan!" huudahti, hän "Ettepä totta tosiaan ole turhaan matkustaneet — tehän olette tuoneet oikein suuria omaisuuksia itsellenne kukualaisten maasta!"
Hänen veljensä ilmoitti, että timantit olivat minun ja Godin omaisuutta. Sellaisen välipuheen olimme tehneet, ennenkuin läksimme vaaralliselle matkallamme.
Mutta minä en voinut siihen suostua eikä God liioin. Juttelin Curtisin kanssa asiasta ja ehdotin hänelle, että hän saisi kolmannen osan timanteista, tai saattoi hän myöskin luovuttaa ne veljellensä. Kauan vastusteltuaan hän viimein myöntyi ehdotukseeni, joka teki hänen köyhän veljensä rikkaaksi mieheksi.
Mutta sen sai Georg Curtis tietää vasta pitkän ajan jälestä.