En tietänyt oikein mitä ajatella tästä miehestä ja hänen esiintymistavastaan. Ymmärsin kyllä, että hän pääasiallisesti puhui totta, mutta hänessä oli jotain omituista, tavallisista zululaisista poikkeavaa, ja hänen esityksensä palvella meitä palkatta herätti minussa epäluuloa.
Tulkitsin hänen puheensa ystävilleni ja kysyin heidän mieltään.
"Käskekää hänen nousta seisaalleen", sanoi Curtis. Umbopa teki niin ja heitti samalla yltänsä hartioita peittävän pitkän soturiviitan. Siinä hän nyt seisoi edessämme alastonna kiireestä kantapäähän, vyötäreillään vaan pieni vaate ja kaulassa leijonan kynsistä tehty kaulanauha.
Hän oli kerrassaan komea mies — kauniimpaa miestä en ollut nähnyt koko Afrikassa. Hän oli ainakin kuuden jalan pituinen, sopusuhtaisen leveä ja kaunisrakenteinen. Hänen ihovärinsä ei ollut kovin tumma; siellä täällä vain kertoivat syvät mustat arvet vanhoista assegajinhaavoista.
Curtis astui hänen luokseen ja tarkasti hänen kauniita, ylväitä kasvojaan.
"Kaksi komeata miestä, eikö totta?" sanoi kapteeni God, ja siinä hän oli oikeassa.
"Minä pidän ulkomuodostanne, herra Umbopa, ja otan teidät palvelukseeni", sanoi Curtis.
Hän lausui sanansa englanninkielellä, mutta Umbopa ymmärsi hänet nähtävästi, sillä hän vastasi zulukielellä: "Hyvä on". Sitten hän lisäsi luoden silmäyksen valkoisen miehen kookkaaseen vartaloon, "me kaksi, sinä ja minä, olemme miehiä."
NELJÄS LUKU.
Norsunpyynnillä.