Päivä oli juuri mailleen menossa; Curtis ja minä ihailimme taivasta, joka ihanana hohti iltaruskon purppurassa. Äkkiä kuulimme norsun raivoisan karjunnan — ja kas tuossa! Hehkuvaa päivänkehrää vasten kuvastuivat sen jättiläisvartalon ääriviivat. Se syöksyi eteenpäin hurjaa vauhtia kärsä ja häntä kohona, ja sen edellä kiitivät God ja Khiva pakoon niin kovaa kuin ikinä pääsivät. Me emme uskaltaneet ampua otukseen, olisimmehan samalla voineet osua jompaankumpaan tovereistamme. Silmänräpäys vain — ja voi kauheata: God joutui turhamaisuutensa uhriksi! Kuten aina oli hän tänäänkin pukeutunut ahtaisiin housuihin ja kiiltosaappaisiin, ja arvata saattaa mitenkä tämä hurja kilpajuoksu sellaisissa tamineissa päättyi. Hän kompastui yht'äkkiä ja kaatui nenälleen ruohikkoon aivan norsun eteen.
Me kiljahdimme kauhusta. Olimme varmat siitä, että hän nyt oli mennyttä miestä. Salaman nopeudella juoksimme hänen luokseen ja… niin hän pelastui mutta kamalalla, odottamattomalla tavalla.
Khiva oli nähnyt isäntänsä kaatuvan. Samassa tuokiossa tempasi uljas poika keihäänsä heittäen sen suoraan norsun päätä kohti. Ase osui eläintä otsaan. Raivosta ja tuskasta karjuen ryntäsi haavoitettu norsu onnettoman Khivan kimppuun, tarttui kärsällään kiinni häneen, paiskasi hänet maahan, tallasi häntä jättiläisjaloillaan ja repi hänet kahtia.
Kauhistuneina syöksyimme me paikalle ja laukaisimme luodin toisensa jälkeen, kunnes norsu horjui ja kaatui kuoliaana Khiva raukan veriselle ruumiille.
God oli sillä aikaa päässyt jaloilleen taas. Hän väänteli käsiänsä tuskissaan ajatellessaan uljaan palvelijansa kauheata kuolemaa, joka oli pelastanut hänen henkensä. Ja totta puhuen oli minullakin, vanha sitkeänahkainen metsämies mikä olenkin, itku kurkussa.
Umbopa seisoi jättiläissuuren norsun vieressä ja katseli ääneti ja liikkumatonna Khivan ruhjottua ruumista.
"Niin, hän on kuollut", lausui hän viimein. "Mutta", lisäsi hän syvällä vakavalla äänellä, "hän kuoli kuin mies!"
VIIDES LUKU.
Me matkaamme erämaahan.
Me olimme kaataneet yhdeksän norsua, ja kaksi päivää kului, ennenkuin olimme katkaisseet niiden torahampaat. Sitten hautasimme kaikki kahdeksantoista hammasta hietaan suuren, suunnattoman puun alle. Sieltä saatoimme ne helposti löytää paluumatkallamme — jos nimittäin koskaan palaisimme näille seuduille. En ole eläissäni nähnyt niin paljon ja niin kaunista norsunluuta yhtä haavaa. Jokainen hammas painoi keskimäärin 20 kiloa; suurella koirasnorsulla, joka tappoi Khiva raukan, oli raskaimmat hampaat; ne painoivat yhteensä noin 80 kiloa.