"Tuohon maahanko aiot matkata, Inkubu?" Inkubu on norsun zululainen nimitys. Kafferilaiset olivat antaneet tämän nimen Curtis ystävälleni. Minun puolestani saavat alkuasukkaat kutsua meitä valkoisia millä nimellä tahansa keskenänsä jutellessaan meistä, mutta vasten naamaa ei heidän sovi puhutella meitä liikanimillään. Sen vuoksi käskin Umbopaa käyttämään säädyllisempää kieltä isäntäänsä puhutellessaan. Mutta hän vain naurahti puoliääneen, ja se ärsytti minua vielä enemmän.
"Entäs jos nyt olisinkin päällikön vertainen?" lausui hän. "Hän on tosin kuninkaallista verta, sen näen hänen ryhdistään ja katseestaan; ehkä minäkin olen yhtä jalosukuinen! Ainakin olen yhtä voimakas kuin hän. Ole minun kieleni, oo Makumazahn, ja puhu sanani herralleni Inkubulle, sillä tahdon puhua hänelle ja sinulle."
Oikeastaan olin, kuten sanottu, suuttunut mieheen. Mutta hänen uljas käytöksensä vaikutti minuun, sitä paitsi olin utelias tietämään, mitä sanottavaa hänellä oli meille. Sen vuoksi käänsin hänen sanansa Curtisille lisäten siihen omasta puolestani, että hän oli röyhkeä ja suurisuinen veitikka.
"Kyllä, Umbopa!" sanoi Curtis, "minä aion lähteä sinne."
"Erämaa on laaja eikä siellä ole vettä. Vuoret ovat korkeat ja lumipeittoiset. Ei kukaan tiedä, mitä niiden takana on. Millä lailla aiot päästä sinne, Inkubu? Ja miksi, mitä etsit sieltä?"
Minä käänsin hänen sanansa, ja Curtis vastasi:
"Sano hänelle, että minä lähden sinne, koska veljeni on siellä ja minä tahdon löytää hänet."
"Niin on, Inkubu", vastasi Umbopa päätään nyökäyttäen, "muuan mies, jonka tapasin tiellä, kertoi minulle, että valkoinen mies ja hänen palvelijansa kaksi vuotta sitten kulkivat noita vuoria kohti. Mutta he eivät palanneet koskaan enää."
"Kuinka tiedät, että hän oli veljeni?" kysyi Curtis.
"Minä en sitä tiedä. Mutta mies, jonka kanssa puhuin, sanoi minulle, että muukalaisella oli sinun silmäsi, mutta hänen partansa oli musta. Kuulin myös, että hänen palvelijansa oli betsjuanilainen ja Jim nimeltään."