"Siinä suhteessa olette totta tosiaan osanneet oikeaan mieheen", sanoi äkkiä muuan matkustajista Godille. "Jos kukaan, niin juuri metsästäjä Allan, on omiaan kertomaan norsuista."
Herra Curtis näytti säpsähtävän. Hän oli tähän asti ollut ääneti. Nyt kumartui hän minun puoleeni ja kysyi syvällä, hillityllä, sointuvalla äänellä:
"Anteeksi, onko nimenne Allan?"
"On!" — Hän ei sanonut enempää, mutta minä olin kuulevinani hänen mutisevan: "Sepä onni!"
Kun olimme syöneet ja nousseet pöydästä, tuli Henry Curtis luokseni ja kysyi, tahtoisinko seurata häntä hänen hyttiinsä, niin saatoimme polttaa piipullisen yhdessä. Siihen olin heti halukas, ja hetkisen kuluttua istuimme me kolme — Curtis, God ja minä hytissä savuava piippu hampaissa ja pullollinen wiskyä ja lasit edessämme pöydällä.
"Herra Allan", virkkoi Curtis, kun palvelija oli sytyttänyt
lamput, "mikäli minä tiedän, oleskelitte te vuosi sitten jossain
Bamangwato-nimisessä seudussa, Transvaalin pohjoispuolella.
Eikö totta?"
Minä nyökäytin päätäni. Olin todellakin Bamangwatossa siihen aikaan.
Mutta mitenkä saattoi tämä vieras herra tietää minun matkoistani?
"Te matkustitte silloin kauppa-asioilla?" Tämän lausui kapteeni God.
"Aivan oikein", vastasin minä. "Minä asetuin tavaroineni uudisasutuksen, ulkopuolelle ja jäin sinne, kunnes olin myynyt koko vaunulastillisen."
Henry Curtis istui aivan vastapäätä minua. Hän nojasi käsivartensa pöytään, katseli tutkivasti minuun suurilla harmailla silmillään ja kysyi vakavasti: