"Tapasitteko niillä seuduin Neville nimisen miehen?"
"Tapasinpa kylläkin. Hän asettui härkineen aivan minun läheisyyteeni ja levähti neljätoista päivää, ennenkuin hän lähti retkelleen sisämaahan. Muuten sain pari kuukautta sitten kirjeen asianajajalta, joka mielellään tahtoi tietää, mihin mies oli joutunut — ja tietäisinkö minä jotain hänestä. Minä kirjoitin silloin ilmoittaen hänelle, että…"
"Niin", sanoi Curtis, "sen kirjeen olen lukenut. Te kerroitte siinä, että Neville niminen mies oli lähtenyt Bamangwatosta vasta toukokuussa. Hän matkusti ajoneuvoilla ja seuranaan hänellä oli ajomies, opas ja Jim niminen kafferilainen. Hänen tarkoituksensa oli ajaa aina Inyatiin — kauas, kauas Matabele-maahan, jossa hän aikoi myydä vankkurinsa kulkeakseen sitten jalkasin eteenpäin. Eikö niin?"
Minä vain nyökkäsin, ja Curtis jatkoi: "Sitten te myöskin kirjoititte, että hän luultavasti oli luopunut vankkureistaan, sillä te olitte nähnyt ne erään portugalilaisen kauppamiehen hallussa, ja hän sanoi ostaneensa ne Inyatissa valkea-ihoiselta mieheltä, joka aikoi lähteä erämaahan metsästämään."
Kaikki oli niinkuin olla piti; aivan näillä sanoin olin kirjoittanut.
Hytissä vallitsi hetkisen hiljaisuus, ei kukaan meistä puhunut sanaakaan. Sitten virkkoi Henry Curtis yhtäkkiä: "Sanokaa minulle, herra Allan, ette suinkaan muuten tiedä, mitä velj…, mitä tämä Neville aikoi tuolla kaukana pohjoisessa päin tai minne hän oikeastaan pyrki?"
"Nii-in", lausuin pitkään, "kyllähän siitä hiukan kuulin, mutta…"
Sen enempää en sanonut, koska en tahtonut puhua siitä aineesta.
Curtis ja God katsahtivat toisiinsa, ja God nyökkäsi innokkaasti.
Sitten lausui Curtis:
"Kuulkaapa, herra Allan! Nyt minä kerron teille erään jutun, ja sen tehtyäni aion pyytää teiltä neuvoa ja — kenties apua. Asianajajalta, joka lähetti minulle kirjeenne, tiedän, että te olette mies, johon voi luottaa, ja varsinkin, että te olette mies, joka ette lavertele ettekä puhu turhia."
Minä kävin aivan noloksi sellaisia kehuja kuullessani ja join kulauksen, wiskyä ja vettä salatakseni punastumistani. Mutta Henry Curtis jatkoi: "Neville on veljeni!"