Kävin jotenkin noloksi moisista tervetuliaisista. Ja hiukan kamalata oli nähdä muutamien miesten kohottavan kätensä sivulleen ja tarttuvan suuriin, raskaisiin veitsiinsä.
"Mitä tuo vanha marakatti sanoo?" kysyi God.
"Hän sanoo, että me kohta saamme lähtöpassit tästä maailmasta", vastasin minä nyrpeästi.
"Herra varjelkoon!" voihkasi God, joka täydellä todella tunsi korviansa kuumentavan. Ja sitten paljassäärinen kapteenimme teki jotain, jota hän aina teki, kun oli hämmästynyt, hän tarttui kaksin sormin valehampaisiinsa ja irroitti ne yläleuan suulaesta ja lennätti ne sitten maiskuttaen jälleen paikoilleen. Se oli perin ihmeellinen temppu ja oikea onnen potkaisu meille, sillä samassa tuokiossa päästivät kaikki kukualaiset kauhunhuudahduksen ja hoipertelivat taaksepäin kuin salaman iskemät.
"Mikäs hätänä? Mikä heihin meni?" kysyin minä.
"Hampaat, Godin hampaat!" kuiskasi Curtis. "Hän liikutti niitä. Ota ne ulos, God! Ota ne ulos!"
Godia ei tarvinnut kahdesti käskeä. Kuten paraskin silmänkääntäjä hän piilotti hammasrivinsä paidan hihaan.
Nyt olivat kukualaiset aivan pyörällä päin. He olivat kauheasti peloissaan, mutta uteliaisuus voitti pelon, ja hitaasti lähenivät miehet vähitellen Godia. Nähtävästi he olivat aivan unohtaneet äskeiset hyväntahtoiset aikeensa meidän suhteemme.
Viimein puhkesi vanha kukualainen puhumaan. "Ken on tämä, o muukalaiset?" kysyi hän juhlallisella äänellä viitaten Godiin, jolla ei vielä ollut mitään muuta yllään kuin villapaita ja saappaat ja jonka parta oli vain puoleksi ajettu. "Ken on hän, jonka yläruumis on vaatetettu mutta sääret paljaat, jolla on karvoja toisella poskella mutta ei toisella, jolla on kiiltävä ja läpinäkyvä silmä… Kuinka voivat hänen hampaansa jättää hänen leukapielensä ja palata taas takaisin entiseen paikkaansa hänen käskystään!"
"Avatkaa nyt suunne!" kuiskasin minä Godille. Yks kaks aukaisi God suunsa ja irvisti punaisella suulaellaan äijää vasten naamaa aivan kuin äkäinen pihakoira. Kukualaiset seisoivat kuin puusta pudonneet ja töllistivät suu selällään Godiin.