"Missä ovat hänen hampaansa?" kirkuivat he. "Me näimme ne äsken omin silmin."
God käänsi hitaasti kasvonsa sivulle ja läimähytti kädellään suutaan. Sitten hän taas irvisti ja nyt välkkyi kaksi valkoista hammasriviä hänen suussaan.
Nuori poika, joka oli tähdännyt puukollaan Godiin, heittäytyi suin päin maahan ja ulvoi peloissaan, niin että koko seutu kaikui, ja vanhuksen polvet tutisivat kuin haavanlehti.
"Te olette siis henkiä!" änkytti hän kauhuissaan. "Sillä naisesta syntynyt ei ole se, jolla on toinen puoli kasvoista karvojen peitossa ja toinen paljas, jolla on välkkyvä ja läpinäkyvä silmä ja hampaat, jotka katoavat ja taas kasvavat? Armoa, armoa! Säästäkää henkemme!"
Mepä oikein onnen myyriä olimme! Nyt me olimme käskijöinä. Minä käytin tietysti tilaisuutta hyväkseni.
"Me suvaitsemme antaa teille anteeksi", sanoin ystävällisesti. "Mutta kuulkaa nyt, minä sanon, keitä olemme. Me tulemme toisesta maailmasta, vaikka olemme ihmisiä kuten te kukualaisetkin. Me olemme astuneet alas suurimmasta tähdestä, joka yöllä tuikkii."
"Oh, oh!" ulvoivat alku-asukkaat yhteen ääneen ja olivat pelkästä kummastuksesta pudottaa silmät päästään.
"Niin!" lausuin minä, "sieltä tulemme." Ja armollisesti hymyillen lisäsin: "Me olemme tulleet kunnioittamaan teitä vierailullamme ja ilahuttamaan kansaanne. Ja kuten kuulette, oi ystäväni, olen oppinut kielenne erityisesti tätä matkaa varten."
"Niin on, niin on!" huusivat kaikki miehissä. "Mutta hallitsijani", virkkoi vanhus. "Sinä olet oppinut kielemme hyvin huonosti."
Minä heitin häneen tuikean katseen ja hän loi nöyrästi silmänsä maahan.