Minä jatkoin edelleen. "Niin", sanoin, "me olemme siis kulkeneet pitkän matkan tänne alas maan päälle, ja te olette vastaanottaneet meidät vihamielisesti. Sen vuoksi tulee teidän kärsiä rangaistus. Yksi teistä heitti veitsensä hänen päätään kohti, jonka hampaat tulevat ja menevät."
"Oi, herra, armahda häntä!" pyysi vanha kukualainen rukoillen. "Hän on kuninkaan poika, ja minä olen hänen setänsä. Jos sinä hänet surmaat, täytyy minun se hengelläni maksaa."
"Niin, se on varma!" virkkoi nuorukainen uhkaavasti. "Te ette kenties luule, että meillä on voima teitä rangaista —. voima surmata teidät kaikki. Odottakaa, minä näytän teille, mihin kykenemme. Kuules sinä, orjankoira!" ärjäsin ukkosäänellä Umbopalle. "Anna minulle taikaputki, joka puhuu!"
Umbopa oli heti oivaltanut aseman. Hän otti pika-ampuvan pyssyni ja ojensi sen minulle ovelasti hymyillen — hän, jonka vakavat kasvot tuskin koskaan hymyilivät.
"Tässä se on, oi hallitsijoiden hallitsija", sanoi hän heittäytyen polvilleen eteeni, kuin olisin ollut mikä jumala.
Minä olin äkännyt pienen vuorikauriin, joka seisoi kalliolohkareella noin seitsemänkymmenen askeleen päässä meistä. Päätin tähdätä siihen.
Viittasin eläimeen. "Te näette kaikki tuon kauriin," sanoin. "Sanokaapa minulle: Voiko kukaan tappaa tämän eläimen täältä ja pelkällä jyrinällä?"
"Se on mahdotonta, valtiaani", sanoi ukko.
"Mahdotonta, mahdotonta!" huusivat toisetkin.
"Ja kuitenkin tapan minä sen."